kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 25.01.2020

Timberlandien huolto

Teksti
Karoliina Pentikäinen
4 kommenttia

Mä olen siinä mielessä huono nykyihminen, etten osaa korjata tai parsia vaatteita. Isot vaatemuutokset teetän ompelijalla, mutta jos kyseessä on vaikkapa lapsen housujen reiät, on pakko tunnustaa, etten lähde niitä paikkaamaan. En yksinkertaisesti osaa. Käsityöt ovat herättäneet minussa AINA suurta angstia. (Tämän voi todistaa vaikkapa yläasteen kässänmaikkani).

Rakastan sen sijaa huoltaa neuleita ja kenkiä. Yhdet kengät, joita en kuitenkaan tähän päivään osannut huoltaa, on mun mustat perus-Timberlandit. En ole kertakaikkisesti tiennyt, mitä tuollaiselle pinnalle tulisi tehdä.

Mä olen tampannut tänä tammikuun aikana jo satoja tuhansia askeleita mun Timberlandeilla, joten ne todella tarvitsivat vähän kohennusta. Siksi marssin eilen Koskarin Intersportiin ja kysyin apua. Ja sitä myös sain: Lähdin kotiin mukanani juurikin Timberlandeille suunnitellun puhdistusharjapakkauksen kanssa.

Ensin hinkkasin kenkien pinnan kosteutetulla ”sienellä”, joka on siis tuo pakkauksen valkoinen palikka. Sitten kengät annettiin kuivua, jonka jälkeen nahan pinta harjattiin. Lopuksi vielä sumuttelin kengät kotoa löytyneellä suoja-aineella. Eihän nämä enää uusille näytä, mutta kyllä vielä kehtaa pistää vaunulenkeillä menemään. Livenä itse asiassa vielä paremman näköiset, kun kaikki kulumat ei niin näy kuten kuvissa. 

-Karoliina-

Kommentit (4)

Tuntui tuo satoja tuhansia niin kovalta, että pidin ensin vähän utopistisena.

Sitten laskin omani tammikuun ajalta – 430000 askelta. Eli onhan se tosiaan satoja tuhansia, lähes puoli miljoonaa! Huh 😀

Suosittelen suomalaisten äitien kehittämää vaatelaastaria lasten- ja miksei aikuistenkin vaatteiden paikkaamiseen!

Kiitos tästä ajankohtaisesta postauksesta! Olen nimittäin pähkäillyt aivan samaa, millä saisin Timberlandit siisteiksi.. täytyy suunnata intersporttiin.

Vaikkei olisikaan ”käsityöihminen”, kannattaa paikkaamisen ja parsimisen mahdollisuus ainakin opetella näkemään. Minusta on ihan hurja ajatus, että ihmiset heittävät esimerkiksi villasukat roskikseen, kun niihin tulee reikä!
Parsiminen on just nyt in ja se tehdään selkeästi pohjasta erottuvilla väreillä. Uusi paikka tehdään vanhan päälle ja viereen seuraava eri värillä.

Ompelijat toki myös korjaavat vaatteita, mutta ystävienkin kanssa voi näitä palveluita vaihtaa. Sillä aikaa, kun minä parsin ystäväni sukat, hän ehtii keittää meille kahvia. Tai jopa keiton.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X