Kolmistaan

Vauvojen bloginimet

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Tässä sairastaessa ja yön tunteina valvoessa  (mulla jatkuu edelleen kuume ja toinen vauvoista sairastui yöllä) on ollut aikaa miettiä. Nimittäin nimiasioita.

Niin kovasti kun haluaisinkin vaihtaa blogin nimen, en vaan osaa. Mikään ei tunnu aukottoman hyvälle, eikä ikuisesti sopivalle. Ehkä siis mennään Kolmistaan-nimen alla hamaan tappiin. Kertokoon Kolmistaan tänä päivänä perhekoon sijaan kolmesta blogin teemasta: minun aatoksistani, perheestä ja kodista.

Mutta vauvojen bloginimet sentään sain pinnistettyä aivonystyröistäni. Tai itse asiassa yhtenä iltana ne vaan putkahtivat mieleeni. Tästä eteenpäin meidän vauvat kulkevat blogissa nimillä Omppu ja Mesi. Omppu on tuo vaaleanpunapukuinen A-vauva. Minuutin vanhempi isosisko. Mesi B-pikkusisko. Minuutin nuorempi ja ainakin toistaiseksi ehkä sata grammaa kepeämpi.

F tosin olisi myös halunnut uudistusta. Haluaisi olla Kaneli. Päätettiin kuitenkin, että vanha kunnon F toimii jatkossakin Äffänä.

Kivaa päivää sinne!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä Asu: NOSH (saatu) 

X