kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.02.2020

Pyykinpesuhullun päiväkirjat

Teksti
Karoliina Pentikäinen
12 kommenttia

// Kaupallinen yhteistyö: Serto // 

Mä olen ihan aina rakastanut pyykinpesua. Saattaa kuulostaa vähän pöhkölle, mutta niin se vaan on. Minusta on ihana lajitella vaatteet värien ja materiaalien mukaan, valita oikeat pesuaineet ja pyykinpesuohjelma. Ja katsoa, kun pesukone pyörittää pyykin puhtaaksi. (Kaappiin vienti onkin sitten toinen juttu, koska vaatteita tuntuu olevan vaan liikaa kaappitilaan verrattuna.)

Pyykinpesuinto ei tietenkään ole huono juttu tällä meidän sakilla. Pyykkiä tulee useita koneellisia päivässä. Eikä vähiten siksi, että kaksi refluksi-vauvaa pulauttelevat vaatekertoja toisensa jälkeen pyykkikuntoon. Uuden haasteen pyykinpesuun ja tahrojen poistoon on tehnyt se, että pienet ovat aloittaneet kiinteiden maistelun.Rapatessa roiskuu ja kun kaiken lisäksi pulauttelun seassa on nyt porkkanaa, bataattia ja mangoa, on vaatteiden värikirjo joskus melkoinen. Nyt taas muistan vielä paremmin sen, miksi oikeanlaisen ja tarkoituksenmukaisen pyykinpesuaineen valinta on niin tärkeää.

Mä olen testannut nyt jo tovin kotimaisia Serto-pyykinpesuaineita. Ja saanut itse asiassa Sertolta vinkin jos toisenkin koskien oikeaoppista, tehokasta ja ympäristöystävällistä pyykinpesua. Kerron nyt tarkemmin mun havainnot eri Serto-pesuaineista ja siitä, missä tilanteissa olen kokenut minkäkin pyykinpesuaineen toimivan parhaiten.

TAHRAT, VALKOPYYKKI JA KIRJOPYYKKI (KUN PESTÄÄN ENINTÄÄN 40 ASTEESSA) –> RATKAISU: Hajusteeton soodapohjainen pyykinpesujauhe. Jos totta puhutaan, olin aluksi aika skeptinen pyykinpesuJAUHEEN suhteen. Olen vedellyt vuosikaudet pelkillä pyykinpesunesteillä, joten pesujauheeseen tarttuminen tuntui vanhanaikaiselle. Pelkäsin samalla myös ysäriltä tuttuja jauhetahroja vaatteissa. Täytyy kuitenkin sanoa, että olin epäilyjeni kanssa väärässä. Ja itse asiassa, Serto hajusteettomalla pyykinpesujauheella oli lukuisia loistavia ominaisuuksia, jotka helpottavat meidän pyykkihuoltoa. Esimerkiksi:

  • Tuote on monikäyttöinen. Jos peset vaatteita enintään alle 40 asteessa, jauhe toimii sekä kirjo-, että valkopyykille. Jos kuitenkin käännät pesulämpötilan yli 60 asteeseen tai ylemmäs, toimii samainen pesujauhe valkopyykin valkaisijana. Kätevää!
  • Pesujauheella voi myös esikäsitellä tahrat ennen pesukoneen laittoa. Toisin sanoen erillistä tahranpoistoainetta ei tarvita.
  • Pesuaine on soodapohjainen, joten se on myös parempi valinta ympäristöä ajatellen.
  • Myös kierrätettävä pahvipakkaus jatkaa samaa ympärisöystävällisempää linjaa.
  • Hajusteeton.
  • Allergiatunnus.

MIEDOISSA LÄMPÖTILOISSA PESTÄVÄT VAATTEET –> RATKAISU: Hajusteeton pyykinpesuneste.

  • Nestemäisen koostumuksen ansioista pesuaine toimii käsipesuissa, pikaohjelmilla ja toki ihan 60 asteeseenkin asti.
  • Nesteessä on värisuoja, joka pitää vaatteiden värit kirkkaina.
  • Tuote ei sisällä väriaineita, fosfaattia, zeoliittia, eikä hajusteita.
  • Allergiatunnus.

Mulle on joskus blogissa huomautettu siitä – jos siis ennen vauvojen syntymää, kun olen kertonut pyykinpesuinnostani – että minun tulisi vähentää pyykinpesua ympäristönäkökulman vuoksi. On ihan totta, että kaikkea turhaa energiankulutusta on vältettävä, eikä esimerkiksi puolitäysiä koneellisia ole mitään järkeä pyörittää. Joskus myös tuuletus auttaa vaatteille.

Koska vaatteiden pesu on kuitenkin elämän reunaehdoissa melkoinen pakko, ja haluan kuitenkin, että meillä ja lapsilla on joka päivä, joka hetki, puhtaat vaatteet yllä, olenkin ajatellut, että minun ympäristötekoni ei ole varsinaisesti pyykinpesun vähentäminen. Vaan ennemminkin oikeiden pyykinpesuvalintojen tekeminen!

Serton kaikki pesuainepakkaukset ovat kierrätettäviä, ja pesunestepakkausuudistuksen yhteydessä niissä on 12% vähemmän muovia kuin aikaisemmin. Ne valmistetaan Suomessa, ja niiden joukosta löytyy oikeat tuotteet myös hajusteherkille ja herkkähipiäisillekin. Oleellista on myös se, että kaikki Serton pyykinpesutuotteet ovat tiivisteitä. Niitä täytyy käyttää siis yhteen koneelliseen äärimmäisen vähän, joten samalla kun ympäristöasiat on huomioitu, myös rahapussi kiittää. Itse asiassa pyykinpesuaineiden annostelu onkin yksi tärkeimmistä teoista luonnon kannalta, mitä tulee pyykinpesuun.

Sellaisia mietteitä näinkin arkisesta aiheesta. Käsi ylös, kenenkään muun lempikotityö on pyykkihuolto!

Vielä kun saisin oman mankelin, olisi pyykinpesukokemus meikäläiselle lähellä taivasta. (Tiedetään, olen vähän vinksahtanut!) Vastapainoksi on sanottava, että inhoan imurointia ja käsitiskausta.

Teen Serton kanssa yhteistyötä koko vuoden 2020. Mulle saa siis esittää KAIKKIA kysymyksiä koskien pyykinpesua ja pyykinpesupulmia. Pyrin vastaamaan niihin Serton asiantuntijoiden avulla.

-Karoliina-

 

Kommentit (12)

Pyykinpesu on ihan parasta. Tänä vuonna hankittiin kolmilapsiseen perheeseemme kuivausrumpu. I’m in love.

Matskun kommentin lukiessani tuli mieleen kuinka ihanan vähän pyykkiä heillä pestään. Itselläkin kotitöiden lemppari on pyykinpesu ja tuli mieleen että kyllä meillä ainakin pestään myös lakanoita ja pyyhkeitä sekä pian taas puklurättejä jne.. Oon hoksannu että punanen väri aina päästää väriä joten tykkään lajitella pyykkiä tarkasti ja värit säilyy kirkkaina 🙂 Urheilukampetta tulee myös pyöritettyä melkeen päivittäin koska hiki syö vaatteita ja ammatti kamppailu-urheilijan vaatteissa haisee yleensä myös toisten treenaajien hiki 😀 Urheiluvaatteille tarkoitettu pesuaine on ihan mahtava ja pyykkietikka pelastus. Joten nyt kun miettii niin kyllä sitä pyykkiä vain kertyy 🙂

Siis juuri näin. Yksi mun intohimo on nämä Sportti-, villa-, silkki- jne jne erikoispesuaineet.

Meidän taloudessa asuu neljä henkeä, kaksi aikuista ja kaksi pientä lasta. Pesen pyykkiä keskimäärin kerran viikossa kaksi täyttä koneellista, toisessa tummat, toisessa vaaleat pyykit. Joskus toki tulee ylimääräisiä pesuja, mutta ne on poikkeuksia. Siispä haluaisin kuulla ihan mielenkiinnosta miten ihmeessä riittää pestävää joka päiväksi ja vielä useampi koneellinen? Mitä siellä koneessa oikein pyörii?
Teidän perheen onni että nautit pyykkirumbasta 🙂

Vauvat saattaa puklata neljät päivävaatteet ja pari Yöppäriä vuorokaudessa, joka tekee jo 12 vaatetta. Sitten meillä urheilee joku aikuinen ja Esikoinen ainakin kuutena päivänä viikossa. Vaihdan lakanat joka viikko ja pyyhkeet monta kertaa viikossa. Kyllä siitä vaan tulee 😊

Sappisaippua täsmänä kaikille ruokatahroille toimii kuin tauti✌

Täällä! Pyykinpesu on ihan parasta. Viikkauskin on tavallaan ihan kivaa ja palkitsevaa saada vaatteet siististi paikoilleen mutta siihen on paljon vaikeampi tarttua. Meillä ei muut saa pestä pyykkiä ku oon liian tarkka lajittelusta yms 😅 hommasin jokin aika sitten uuden puhtaanpyykinkorin (Hay, Stockalta) ja se ilahduttaa mua päivittäin 😂 kai sitä tietää olevansa 30+ kun tuntee suunnatonta iloa pyykkikorista.

Hah. Just niin! Elämän pienet ilot!

Miedän koko suku rakastaa pyykinpesua, miehetkin! Se on ihana kotityö. Mulla on mankelikin.

Olen kade ❤️

Hei sama täällä. Aivan parasta ❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X