Kolmistaan

Vartalo 4 kuukautta kaksosraskauden jälkeen

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kirjoitin pari viikkoa ennen synnytystä siitä, mitä kaikkea raskaus oli mun keholle tehnyt. Nyt synnytyksestä on reilu neljä kuukautta, ja vartalo taas ihan eri tilassa, kun koskaan ennen.

Katselin itseäni viikonloppuna kylvyn jälkeen hotellissa kylppärin peilistä. Koska arki on lievästi sanottuna hektistä, en ole ehtinyt edes katsoa, miltä näytän.  Mutta hotellissa – ilman lapsia – oli siihen kerrankin aikaa.

Ja eihän tuo näky näin omaan silmään ollut kummoinen. Vaikkei itseään saisi parjata, täytyy sanoa, että mulla on ikävä omalle tuntuvaa ja näyttävää vartaloa. Toisaalta mietin, minkä järkyttävän myllerryksen mun keho onkaan kokenut vuoden (tein positiivisen raskaustesti miltei päivälleen vuosi sitten) sisällä. Itse asiassa jos pelkästään laskee ne kilomäärät, jotka tuossa ajassa on tullut ja sitten taas lähtenyt, on lukema ihan älytön.  47 kiloa! Sen verran painoa on seilannut mun 165 senttisessä kropassa vuoden aikana. Se on pienen ihmisen verran kiloja.  Puhumattakaan kaikesta muusta: Duunista, minkä vartalo on tehnyt kasvattaakseen kaksi vauvaa. Ja ne hormonit. Huhhuh!

Onneksi toimintakyky mun kropassa on palautunut aika hyvin. Jaksan painaa vauvojen kanssa vaunulenkillä, pomppia ja temppuilla cheerleadingissä ja treenata baletissa. On ollut ihana löytää keho uudelleen ja huomata, että mä jaksan tehdä asioita. Loppuraskaudessahan mun piti istua kahdesti puistonpenkille lepäämään, kun kävelin 200 metrin mittaisen matkan meiltä kirjastolle. Se oli kauhea, lamaannuttava kokemus. Silloin päätin, että jos asia on itsestäni kiinni, en enää koskaan ole niin huonokuntoinen.

Toki kyllähän keskivartalon lihakset on vielä aikalailla kateissa. Ja sen huomaa varsinkin baletissa, jossa oman kroppansa asennot näkee peileistä.  Mun fyssarin, Elli Korpelaisen*, mukaan mun vatsisten suurin ongelma on sektioarpi, jossa on niin paljon kiinnikkeitä, että se estää vatsalihaksia toimimasta. Haavaa tulisi hoitaa, nyppiä ja venytellä, mutta MILLÄ AJALLA! Se 15 minuuttia, jonka illalla voin ilman lapsia maata sohvalla, olisi ihana käyttää muuhun kuin kivuliaaseen haavan venyttelyyn. (Vaikka tiedän, että sitä olisi nyt vaan tehtävä). Mulla ei onneksi ole varsinaista vatsalihaserkaumaa, joka on suuri ihme niin ison mahan jälkeen. Mutta varsinkin ylävatsalihasten kanssa tulee olla varovainen, koska ne vielä vähän falskaavat. Seisoessa vatsa muistuttaa jo jonkin verran ”vanhaa” mahaani, mutta istuessa tulee makkaroita. Joita mulle ei ole rehellisesti ikinä eläessäni tullut.

Tukka on pysynyt päässä, samoin naaman iho näpyttömänä. Lopulta sain muutaman todella haalean raskausarven nopeasta maidonnoususta mun rintoihin, mutta muilta raidoilta säilyin ilman. Luomista osa on hävinnyt, mutta edelleen mun keho on aika pisteillä. Nyt harkitsenkin, pitäisikö noita luomia poistaa ennen kesää. Sain hyvän vinkin eräältä lukijalta: Hänelle oli raskaus tuonut myös luomia. Hän oli varannut Mehiläiseen tunnin ajan, jonka aikana oli ”rapsutettu” liki 50 luomea pois. Tämä houkuttelisi itseänikin.

Jalan koko on alkanut palautua ihan kivasti. Ennen synnytystähän mulle mahtui tyyliin yhdet lenkkarit koko mun kenkäkaapista jalkaan, nyt mahtuu ihan kaikki kengät lukuunottamatta muutamia korkokenkiä. Tosin en tiedä, olikohan ne alunperinkin liian pienet mulle. Turvotuksen poistuminen näkyy myös siinä, että mun ”luomu-botoxit” huulista on myös kadonneet. 

Rintsikoiden koko vaihtelee edelleen jatkuvasti. Olin ajatellut, etten osta tässä ”välivaiheessa” uusia liivejä, mutta pakkohan se oli. Ja hyvä niin. Ne liivit, jolla vielä viime viikolla vetelin, oli kolme kokoa liian isot ympärysmitaltaan. Ja kuppi oli taas koon liian pieni. Oli hassua huomata, miten hyvälle (ts. ei millekään) oikeankokoiset liivit tuntuu. 

Hormonit ovat tasaantuneet ja musta tuntuu, että mun pääkoppa on sentään jo ihan mun oma. Täytyy sanoa, että olen enemmän kuin onnellinen, että raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen sekopäisyysvaihe ovat kohdaltani ohi.

Nyt toivon, että saan kevään aikana nipistettyä aikaa sektiohaavan hoitoon. Ja että löydän mun vatsalihakset uudelleen ja jaksan vielä sportata sen verran kiloja pois, että saan vetää mun omat farkkuparit kesän korvalla jalkaan ja vihkisormuksen sormeen. Muu damage jääköön sitten vartaloon muistoksi siitä, miten ihmeellisen asiaan mun vartalo onkaan pystynyt.

-Karoliina-

*fyssaripalvelu saatu 

 

 

Lue myös

X