Kolmistaan

Ajatuksia koronasta

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Vielä torstaiaamuun asti mä olin ajatellut, että mun en tarvitse juuri huolia koronasta. Totta kai meillä oli tehostettu käsipesut ja mä olin jättänyt jo omat cheerleading-treenit jo väliin, mutta vasta  hallituksen ohjeistuksen jälkeen iski jonkinlainen ahdistus. Tämä tosiaan on todellista. Se voi koskea myös meitä. Se koskee lähesiä. Suomea.

Jotenkin koko homma iski tajuntaan ihan hetkessä. Aloin synkissä aatoksissani tehdä Prisman Kauppakassi tilausta (kallein satsi meidän historiassa) , perua meidän perheen menoja ja harrastuksia, siirtää palaverit skypeen.

Mua mietityttää tämä asia toki perheen ja lasten vuoksi, mutta myös oma tila pelottaa. Mullahan on lektiinitien puutos. Immuunikato lektiinitiessä, joka nimenomaa ilmenee keuhkoinfektioiden parissa. Ts. olen riskisryhmää isolla R:llä.

Mä olen sitä mieltä, että koulut ja päikkärit pitäisi sulkea HETI. Musta on munatonta menoa, kun niin ei tehty jo nyt. Kaikki tietävät, että lapset ei muista aina hygienihommia. Ja jos yli 500 henkeä ei saa kokoonuta missään muuallakaan, miksi sitten kouluissa tämä on ok? Pelottaa myös riskiryhmälasten puolesta. He voivat kyllä välttää harrastuksia, mutta koulua ei noin vaan voi välttääkään, jos niitä ei pistetä valtion toimesta kiinni.

Sitten vielä vähän ajatuksia somesta. Mä rakastan mustaa huumoria, mutta minusta ei ole nyt sen aika. Ja ehkä vielä ymmärtäisin, jos joku tartunnan saanut vitsailisi omasta tilastaan, mutta kun aletaan heittää läppää toisten kustannuksella (koskaan ei tiedä, miten tämä epidemia etenee tai kuka some-seuraaja on jo tragedian keskellä), en vaan lämpene. Musta mautonta.

Okkei. Eli meidän perhe on varautunut safkalla ja vaipoilla. Ei luuhata kauppakeskuksissa, hoplopeissa, eikä matkusteta julkisilla. Ainakin suurin osa harrastuksista on peruttu, ehkä jopa kaikki. Vielä nähdään sukulaisia kotioloissa ja tämä viikonloppukin ollaan maalla mökillä, mutta saa nähdä, miten käy jatkossa. Toivon, että ainakin lapset voivat leikkiä vielä keskenään pihoilla, ettei homma mene liian raffiksi sisätiloissa 9v:n kanssa.

Joka tapauksessa. Hyvää viikonloppua!
Miten teillä homma on otettu ja pelottaako?

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

X