Päivä 2. Korona-kotoilu.

Päivä on kulunut rauhallisemmin kuin edellinen. Maanantain tunnekuohut ovat vähän tasaantuneet. Tuntuu silti sille, kun eläisi jossain unessa. Kodin ulkopuolinen maailma tuntuu uhkalle, mutta toisaalta välillä herää kysymys, onko tästä kotoilusta mitään hyötyä. Vaikka tietysti on, ei näin suuriin toimenpiteisiin olisi ryhdytty ilman perusteista.

Mä huomaan, että tällainen 24/7 aika perheen kanssa on mulle haaste, koska kaipaan muutenkin niin paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta. Mutta mikäs teet. En varmasti ole olojenk kanssa yksin, eikä tämän mikään huviloma kuulukaan olla. Otetaanpa tämä nyt sitten luonteenkehityshaasteena.

Kahden vauvan, kahden etätyön ja yhden koululaisen päivien organisointi on tavallaan meille tuttua, koska olen tehnyt töitä lapsen/lasten keskellä kotona kuitenkin jo pidemmän aikaa. Silti kotikoululaisen motivointi ja opettaminen – vaikka opettaja olenkin koulutukseltani – ei ole ihan helppoa. Tässä mitataan todellista auktoriteettiä ja voin olla varma, että sarvet takovat yhteen vielä monta kertaa lähiviikkojen aikana.

Mitäs meillä konkreettisesti tänään tehtiin? Vauvat vetivät omalla rutiinillaan: heräsivät aamuviideltä, söivät, kakkivat, pyörivät ja nukkuivat. A opetti F:lle ranskaa, mä äikkää. Kauppakassit tulivat vihdoin (ou jeah, muutakin kuin kyhäilyruokaa), A teki etätöitä koneella ja puhelimessa, minä yritin kirjoittaa muutamia juttuja huonolla menestyksellä. Vauvat kävivät vaunulenkillä muorin ja vaarin työnteleminä. Iltapäivällä vielä toiseen otteeseen A:n kanssa.

Esikoinen ulkoili muutaman naapuritalon lapsen kanssa päivällä. Vähän hirvitti, kun kuulin heidän leikkineen hippaa (=kosketus), mutta ei 9-vuotiasta voi pitää sisälläkään, ilman ulkoilua, kamuja ja liikuntaa kuukautta. Mutta hyvä kun leikkivät. Olen järkkäillyt F:lle muutenkin kalenteriin lyötyä ulkoseuraa seuraaviksi päiviksi, jotta ulos lähtö olisi yhtä normaalia kuin välkälle meno koulussa.

Mä olen huomannut torjuvani korona-ahdistusta kotipuuhilla. Tuli leivottua jopa pullaa. Ja kokattua ihan uutta safkaa. Ehkä tämä (ja syöminen) toimii lohtuna vähän ahdistavassa tilanteessa.

-Karoliina-