Kun ovet aukeaa

Mä olen haaveilijatyyppi siinä mielessä, että voin vajota omiin ajatuksiini tunneiksi, jos siihen on mahdollisuus. Tästä syytä olen aina tykännyt istua vaikkapa bussissa, koska silloin voi luvan kanssa vaan olla omissa ajatuksissaan.

Vauvojen pitkällä vaunulenkillä – jonka tosin A on hoitanut nyt pääosin koronan aikana – on aina aikaa haaveilla. Miettiä kaikkea tulevaa mahdollista ja mahdotonta kivaa. Yhtenä päivänä viime viikolla mä haaveilin tulevaisuuden unelmakodista niin antaumuksella, että yhtäkkiä tajusin, etten tiennyt, minne rattaiden kanssa olin ajautunut.

Mut pitää näinä aikoina järjissään se, että unelmoin. Kun Korona on ohi, mä:

• Kutsun ystäviä syömään! Mulla on kauhea ikävä mun luottotyyppejä. En ole hyvä soittelemaan (tosin nyt olen vähän opetellut), joten odotan kasvokkain näkemistä.
• Samoin haaveilen, että päästään ihmisten keskelle. Lasten kanssa kesällä puistoon ja Särkkään, aikuisten kanssa aurinkoterassille lasilliselle. Sellainen tuntuu tässä hetkessä jopa aivan absurdin vapaalle.
• Aion pukeutua (melkein) joka päivä tosi kauniisti. Ylipäätään odotan sitä, että voi laittautua ihmisten ilmoille. Pukea mekon ja meikkiä. Laittaa tukan ilman pipoa.
• Toinen pinnallinen haave on päästä Umpulle laittamaan tukka kuosiin ja Beutiful Youhin laitattamaan ripset, kulmat ja kynnet kuntoon. Mulla on sitä paitsi ennen kaikkea ikävä jo näitä naisia.
• Haaveilen myös juhlista. Kuten tiedätte, yleensä haluan selvitä kemuista mahdollisimman vähällä vaivalla ja siksi tuttuja ovat leipomot ja Lidlin pakasteallas. Nyt olen jostain syystä kehitellyt jo ideoita F:n joulukuisille 10v-synttäreille ja pienten 1v-juhliin. Koristeita myöten!
• Täytyy myöntää, että kyllä mä unelmoin myös hoitoavusta. Nyt kun ei olla uskallettu pyytää kotipalvelua, eikä isovanhempia avuksi, olisi ihana tuulettua A:n kanssa hetki keksin.
• Odotan sitä, että saan suukotella lapsiani ilman, että heti mietin, kuka tartuttaa ja kenet. Olen ollut tällä viikolla flunssainen ja lämmössä. Vaikka tauti on varmasti vain joki ohi menevä pikkutauti, saa se (liian) mietteliääksi. Haluaisin olla flunssassa analysoimatta sitä liikaa.
• Haaveilen huolettomuudesta ja sellaisesta lapsen uskosta siihen, että elämä kantaa. Siihen, että voin antaa pienten syödä hiekkalaatikolla kiviä ajattelematta, että kohta niistä tulee karmeat sairaudet. Mun heitto on usein ollut ”luultavasti se jää henkiin”, jos joku on kauhistellut vaikka sitä, että lapsi saa pöpöjä jostain. Nyt tuntuu, etten enää voi jatkossa olla yhtä rento.
• Unelmoin kyllä myös rauhasta. Siitä, että vauvat nukkuvat, esikoinen on koulussa ja mies töissä.
• Samoin kaipaan rutiineja ja selkeämpää eroa arjen ja viikonlopun välille.

Mitä haaveita sinulla on siihen hetkeen, kun koronarajoituksia aletaan purkaa?

-Karoliina-

Mekko kuvauslaina Ivana Helsingistä, Lora Dress