kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 14.04.2020

Etäsuhdeveteraani tässä muistelee

Teksti
Karoliina Pentikäinen
17 kommenttia

Mun blogiin ja instaan on tullut viimeisen vuoden aikana roppa kaupalla uusia seuraajia. Me Naisiin siirtyminen ja toisaalta kaksosten odotus on tuonut mukaan lisää teitä, jotka ette ole vielä aikaisemmin Kolmistaan-blogiin päätyneet.

Välillä unohdankin, ettei kaikki minulle ja ”vanhoille” lukijoilleni tutut asiat olekaan tuttuja. Minulta saatetaan vaikkapa kysyä, onko minulla sisaruksia tai mitä töitä olen tehnyt ennen bloggaamista. Siis jotain sellaista, joka on minusta aivan päivänselvää, mutta ei tietenkään niille seuraajille ole, jotka eivät ole olleet mukanani koko tätä blogin KYMMENENVUOTISTA matkaa.

Siksi yritän jatkossa muistaa paremmin avata taustoja tai kertoa pienen tiivistelmän historiasta, jos vaan millään muistan. Nyt kun korona-kevät on tuonut monelle tutulle ja tuntemattomalle eteen pakon saneleman etäsuhteen, on tullut itsekin muisteltua A:n ja minun suhteen alkuaikoja. Mehän tapasimme toisemme kesällä 2016 ja jo kolmen viikon päästä ensitapaamisesta A muutti ensin Itävaltaan ja sieltä suoraan Saksaan. Meidän suhde alkoi siis etäsuhteella ja se oli kokemus, jonka koin vaan vahvistaneen meitä. Itse asiassa vaikka etäsuhteessa ikävä on joskus karmea, on siinä myös hirveästi hyviä puolia.

Vaikka ymmärrän. että meidän etäily tuolloin ei ole mitään verrattavissa nykyiseen korona-etäilyyn, ajattelin silti koot ikään kuin tsempiksi noita etäsuhdeaikaisia postauksiani. Silloin ei tarvinnut samalla tavalla pelätä ja olla huolissaan maailman tilasta kuin nyt, mutta ehkä näistä on vähän edes apua niille, jotka nyt riutuvat ikävissään joko Uudenmaan rajojen molemmin puolin. Tai jopa eri maissa. Vaikka nyt on kurjaa, jälleennäkeminen on todellakin sen arvoista.

  • Aloitetaanpa ihan alusta. Eli The Postauksesta, jossa ylipäätään kerroin, että mulla on miekkonen toisessa maassa. RAKASTUNUT.
  • Tämä oli yksi ikimuistoisimpia reissuja Saksaan. Ja muuten aivan vikoja postauksia, joissa F:n naama vielä näkyi. Voi että tuo tyttö on ollut pieni ja muuttunut jo aivan valtavasti reilussa kolmessa vuodessa. ETÄSUHTEEN LÄHIPÄIVIÄ JA LENTOKENTTÄSPURTTEJA
  • Mun etäsuhdevinkit. 5 + 2 VINKKIÄ ETÄSUHTEESSA SELVIÄMISEEN.
  • Tämän tekstin kirjoitin aivan etäsuhteen loppumetreillä. Katselleen taakse syksyä ja talvea, joka opetti enemmän, kuin olisi koskaan uskonutkaan. ETÄSUHE – PARAS ALKU PARISUHTEELLE
  • Kun me menimme A:n kanssa kihloihin etäsuhteemme aikana, moni ihmetteli, voimmeko edes tuntea toisiamme, jos olemme nähneet livenä toisiamme oikeastaan – yhteen laskettuna – vain kuukauden päivät. Itseä tuo aihe ei – luonnollisestikaan, kerran kosittiin ja vastattiin ”kyllä” – mietityttänyt pätkääkään. Tässä postauksessa pohdintaa siitä. ETÄSUHDE – VOIKO SIINÄ EDES TUTUSTUA?
  • Oi mä muistan, miten ihana tämä postaus oli kirjoittaa. ETÄSUHDE LOPPUI NYT.

Sellaista. Etäilläänkö siellä ruudun takana tällä hetkellä? 

-Karoliina-

P.S. Vastaukset tuonne ylös: Minulla on kaksi siskoa, olen vanhin. Olin aikaisemmin yläkoulun äidinkielen lehtori, mutta olen kirjoittanut sivutoimisesti koko aikuiselämäni.

Kuva: Pixabay 

Kommentit (17)

Ihana postaus ❤️ Muistin nämä postaukset sinua vuosia seuranneena. Saispa itsekin kokea tuollaisen onnen vielä joskus.
Kaikkea hyvää teille. ❤️

Voi pidän peukkuja sulle <3

Olen jo pitkään pohtinut, miksi käytät lehtori-nimikettä kun puhut entisestä ammatistasi? Lehtorihan on vain virkanimike aineenopelle, eikä liity työnkuvaansa mitenkään. Näinä pätkätöiden aikakautena se tuntuu jotenkin tosi muinaiselta lesoilulta… Myös minä olen äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettaja (ja onnellisesti virassa), mutta ei tulisi mieleenkään vastata ”lehtori”, kun joku kysyy mitä teen työkseni.

Lesoilulle? ;D Oikeasti? Mä en nyt kyllä yhtään tajua, miksi oikean ammattinimikkeen käytössä olisi mitään lesoilun aihetta. Sehän on vain ammatti siinä missä joku muukin. Ja toisaalta yhtää muilta pois: Se on sattunut olemaan mun ammatti ennen tätä päätyötä. 

Kyse ei ollut yhtään siitä, ettetkö voisi ja saisi puhua aiemmasta työstäsi – sitä en tietenkään pidä lesoiluna! Halusin kommentoida juuri tätä nimikeskustelussa, joka ihan oikeasti on kentällä iso asia. Lehtorissahan ei ole pätkääkään kyse ammattinimikkeestä vaan VIRKAnimikkeestä. Lehtori on viranhaltija, jolla on tietyt edut, sitten on liuta tuntiopettajia erilaisilla sopimuksilla. Kunnat tuppaa tällä hetkellä aika hanakasti purkamaan lehtorin virkoja ja muuttamaan niitä tuntiopettajuuksiksi – jotta voidaan pelata joustavimmilla ehdoilla, työntekijän kustannuksella.

Toivoisin vain, että asioista puhutaan täsmällisillä termeillä. Koska lehtori ei ole ammatti.

Iloa kevääseen!

Varmasti näin, vaikka itse en enää ole niin perillä koulumaailmasta. Selitätkö vielä vähän tarkemmin, mikä tämä lesoiluosuus omaa virkanimikettä käyttäessä oikein on? Koska eihän se ole mikään omasta päästä keksitty lisätitteli tai ”ylennys”? Ehkä en ole itse osannut arvostaa virkaa tai nimikettä kuten pitäisi, koska en edelleen käsitä miten nimikkeen käyttö on leuhkintaa tai miten se on pois keltään.

Minäkin toimin opettajana, tosin luokanopettajana, ja mielestäni sillä, mitä nimitystä kukin ammatistaan käyttää ei ole juuri mitään merkitystä. Ihan turhaa nillitystä tältä Inkalta. Jos Karoliina on ollut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan virassa, niin hänhän on toiminut lehtorina. Sillä, käyttääkö hän nykyään nimitystä lehtori vai aineenopettaja, ei pitäisi olla merkitystä. Meitä on näköjään moneen junaan, minulle ei ainakaan tullut mieleen, että Karoliina haluaisi ”lesoilla” ammattinimikkeellään. 😀

Kyllä etäillään ja juurikin kuviolla Uusimaa/ei Uusimaa. Vaan onneksi sulku loppui nyt. Sain jo ennen sulkua kommenttia siitä, kuinka matkustan kumppanini luokse, vaikka suositellaan, että ei. Olen jo varmaan viiden viikon ajan rajoittanut liikkumiseni minimiin, käytännössä käyn kaupassa ja apteekissa. Parisuhteen kanssa tilanne on toinen, enkä koe, että teemme väärin, jos nyt lopulta tapaamme. Kaikki pariskunnat eivät syystä tai toisesta pysty asumaan yhdessä, ei edes samalla paikkakunnalla. En millään osaa yhdistää sitä, että tapaa kumppaniaan siihen, että matkustaisi tapaamaan esim ystäviä. Eihän yhdessä asuvia pariskuntiakaan eroiteta toisistaan eristäytymään. No nyt meni koronajutusteluksi 🙂

Kyllä, koen virkanimikkeiden käytön eräänlaiseksi turhaksi lesoiluksi. Lehtorin virkahan on ollut selvä statusasia: itsekin olen urani alkuvaiheessa työskennellyt koulussa, jossa oli eri taukotilat lehtoreille, tuntiopettajille ja muulle henkilökunnalle.

Toisaalta virka-asia voi aiheuttaa edelleen opehuoneessa jännitettä, kun toinen sattuu saamaan viran heti valmistumisen jälkeen ja toinen on tehnyt samaa hommaa vuosikymmenet tuntiopena (huonommilla ehdoilla). Virka-asema kun ei liity työtehtäviin tai osaamiseen, ja usein viran saamiseen liittyy myös tuuria.
Kenties näiden seikkojen takia ainakaan meidän työyhteisössämme tai omassa tuttavapiirissäni ei ole tapana tituleerata itseään lehtoriksi.

En siis vaan ymmärrä, miksi sanoa lehtori eikä opettaja. Ei kai tällaista yleensäkään ole ammatista keskustellessa tapana mainita (”Ammattini on työnjohtaja vakituisessa työsuhteessa”)..? Mutta pahoittelut nillityksestä ja rauhaa kaikillle!

Okei. Tämä selittää paljon : Sä olet siis ollut työyhteisöissä, joissa on toimitu noin ja eriarvoistettu työsuhdenimikkeiden vuoksi. Se on varmasti aiheuttanut tuon olon. Mä taas itse en ole koskaan nähnyt vastaavaa missään koulussa, lehtorina tai määräaikaisena opena, joten en ole nähnyt tilannetta noin. Tosin siitä uskallan olla eri mieltä, että virka olisi tuurista kiinni. Uskon että kaikilla aloilla (vakituisen) työn saamiseen tarvitaan muutakin kuin tuuria.

Työtehtävä, koulutus ja titteli voivat selventää tai sotkea- tiivistää informaatiota tai johtaa osin jopa harhaan. Riippuu ehkä kontekstista. Onko väliä, että sanooko joku olevansa filosofian maisteri, pääaineessa X, jos duuni on käytännössä esim. vakuutusasiakkaille puhelimitse soittelua, ja asiakassopimuksen varmistelua. Joskus on jotenkin ihan surkuhupaisaa, kun ihmiset janoavat näitä ”Key account manager” nimikkeitä. Itse olen sairaanhoitaja, ja voisin hakeutua tehtävään, jonka tarkka nimike olisi ”kliinisesti erikoistunut hoitaja”. Olisiko sillä väliä? Siinä tapauksessa kyllä, jos palkkaus ja muut työehdot muuttuisivat. Mutta yleisesti ottaen, voin olla ”hoitaja”, sen ainutlaatuisempaa tai yksilöidympää nimikettä turha kaipailla, kun palkkakin on yhtä halpuutusta lamasta toiseen.

Nämä kommenttiosiot ovat kyllä aivan parhaita, kun koskaan ei tiedä, mihin niissä keskitytään 🙂 Tässäkin postauksessa pohditaan etäsuhteita ja kommenttiosiossa virkanimikkeitä 🙂

” Uskon että kaikilla aloilla (vakituisen) työn saamiseen tarvitaan muutakin kuin tuuria.”

Tietenkin tarvitaan. Eikä tuollakaan väitetty että viran saisi VAIN tuurilla. Mutta tuuriaKIN tarvitaan. Ihan jo siinä, ketä sattuu hakemaan milläkin hakukierroksella. Joskus hakijoina on tukku kokeneita, joskus taas kokematon saa viran, koska kokeneempia hakijoita ei ole.

Kas, siinä on tuuria mukana.

Joo!! Key account manager – asiakkuuspäällikkö on meikän suosikki! Ihan vaan myyjä 🙂

Voi jumpe oon ollu vuodesta 2013 mukana eli melkein alkuajoista asti 🤯

Oi siistiä! Tämmöiset saa mun sydämen aina sykkyrälle <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X