Epätrendikäs korona-ajan postaus
Mulla on ollut koronakevään aikana ikään kuin lukko tietokoneen näppiksen päällä. Olen tarttunut blogiin yhä harvemmin. Kerännyt apinaa selkään, ahdistunut koko touhusta.
Meidän perheen elämä, samalla myös mun rytmi työnteon ja kahden vauvan kanssa, oli juuri alkanut saada muotoaan, kun koronakeissit alkoi. Vaikka arki yrittäjuuden ja perhe-elämän kanssa oli ennen sitäkin jo taitelua, oli mulla sentään jonkinlainen runko päässä sen suhteen, mitä blogiin kirjoitan ja koska. Tuntui – hetken – sille, että asiat olivat hallinnassa. Oli sunnuntaityöt, kotipalvelu ja välillä myös koti, jossa oli hiljaisia hetkiä. Esikoinen koulussa ja harrastuksissa, mieskin joskus työpaikalla.
Mutta sitten eteen tuli uutta. Ihan samalla tavalla kuin muillekin suomalaisille ja koko maailmalle. Mutta koska olen äärimmäisen huono sietämään epävarmuutta ja kaaosta, iski karanteeni, kotikoulut, etätyöt ja lakkautetut siivoojat ja hoitoapu varmasti minuun meidän perheessä henkisesti kaikkein kovimmin. Mä olin suunnitellut meidän vauvavuoden miehen kanssa aika tarkkaan sen suhteen, miten meidän perhe voisi toimia hyvin ja kuinka me miehen kanssa jaksettaisiin kaikkien meidän velvollisuuksien keskellä pitää huolta meistä, itsestämme ja lapsistamme. Korona tuntui vetävän maton jalkojen alta yhdessä viikonlopussa.
Viime viikkoina onkin tuntunut välillä sille, että en oikein tiedä, missä mun paikka on. Ollaan miehen kanssa yritetty järjestää toinen toisillemme parhaamme mukaan työntekoaikaa ja -hiljaisuutta, mutta silti tiedän meidän molempien rämpivän samassa suossa, jossa tuntuu, ettei koskaan riitä mihinkään: Työpalaverizoomissa hätäilee, miten toinen pärjää kodin,lasten,kotiopetuksen,päiväunien ja omien töidensä ristipaineessa. Lasten kanssa miettii, miten helvetissä ehtii taas tehdä kaikki työt.
Korona teki ainakin sen, että elämästä katosi järjestys ja samalla mun kaltaiselta ihmiseltä rauha. Asiat kasaantuu, niitä kahlataan puolitehoilla läpi ja toivotaan, ettei tee mitään megasuuria munauksia. Että ehkä jengi ei huomaa, että olen ihan pihalla deadlineistä tai jos mulla on yöhousut jalassa skype-palaverissa, koska ehdin muuntautua ihmisen näköiseksi vain navasta ylöspäin.
Niin. Että sitten kun on vähän tällainen alakuloinen ja saamaton olo, on myös aika vaikea kirjoittaa. Olla mitenkään trendikäs ja mielenkiintoinen. Tiedän, että tässä ajassa meiltä vaikuttajilta odotetaan paljon. Toisaalta jengi haluaa kauhean pirtsakoita ja ihania blogipostauksia ja insta-sisältöä, joilla kohotetaan yhteisesti mielialaa. Nyt pitäisi tehdä insta-liveä ja kertoilla koronan ihanista puolista. Nyt on kuulkaas sauma iskeä ja kasvattaa jopa seuraajakuntaa, kun jengi on kotosalla ja ei muuta teekään, kuin pyöri netissä.
..niin…mutta jos ei ole mitään kivaa kerrottavaa ja insta-live on vika asia, mitä ikinä haluaisi tehdä…
Toisaalta vaikuttajilta halutaan täydellistä faktaa, esimerkkinä olemista. Kun sähköpostiin pärähtää kutsu Suomen hallitukselta, että nyt olet mukana tässä tehojengissä, joka pääsee kertomaan koronafaktaa, tulee yhtä aikaa ylpeä ja ahdistunut olo. ”Jes. Saanko minä olla infoa levittävä sanansaattaja?” Ja: ”Miten ikinä kykenen siihen, kun kokonaisen viikon ruokalistankin miettiminen yhdellä kertaa saa minut ahdistumaan?”
…niin…että siksi olen sulkenut kaikki #etävappufaktaakoronasta -sähköpostit ja ollut kiitollinen, että tiedän kollegoiden tekevän tämän homman nyt paljon paremmin. (Ja sekin vähän ketuttaa, että millä voimilla HE sen tekevät?)
Sellaista tänään sunnuntaina, kun on vähän synkkä sää ja synkkä mieli. Huomenna saatan herätä tarmoa täynnä. Iskeä kolme laatikkoa kamaa kirppikselle, reippailla hymyssä suin kolme tuntia, leipasta pellillisen mokkapalaa, pukea mekon ja saada loistavia työidiksiä.
Koska sellaista tämä korona-aika on. Tasapainottelua toivon ja epätoivon, (yli)touhukkuuden ja lamaantumisen välimaastossa.
Linjoilla muita samanmoisia fiiliksissä eläviä?
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Kommentit
Ihanaa rehellisyyttä- sitä tässä juuri tarvitaan!! 😚 Itse olen ihan puhki- etäope, jonka pää käy ylikierroksilla tai lyö tyhjää.. 🙈 Mikään ei riitä, mutta teen sen mitä pystyn ja yritän jaksaa päivän kerrallaan. Odotan hetkeä, jolloin saan hengähtää. Koska se hetki tulee- ei voi tietää… Mutta me selviydymme kyllä❣️
Kommentit
Jokainen tekee nyt minkä pystyy. Toiset paremmin, toiset huonommin. Armollisuutta itseä kohtaan nyt tarvitaan, tuskin olet ainoa yöpuvussa työpaltsuun osallistuva. Mutta huomasin että käytät sanaa kotikoulu ja kotiopetus, vaikka kyse on etäkoulusta. Ei kai teiltä vanhemmilta siellä odoteta että opetatte lasta kotona? Meillä ainakin lasten opettajat ovat alleviivanneet että meidän ei missään nimessä tarvitse toimia kotiopettajana, vaan se on heidän homma. Jos lapsi ei ymmärrä tai osaa, on se opettajan velvollisuus opettaa. Toki kotona katsotaan perään että kaikki hommat on saatu tehtyä ja autetaan jos on ongelmia, mutta näinhän se oli myös läksyjen kanssa aiemmin. Näin meillä ainakin homma sujuu. Vai onko se vaan sun pään sisällä, että sun pitäisi vielä toimia opettajana kaiken lisäksi?
Tämä riippuu koulusta ja opettajasta. Meille tulee maanantaisin Wilmaan lista tehtävistä, jotka sillä viikolla pitää tehdä. Esimerkiksi matematiikka sivut 8-12 tms. Näiden sivujen läpikäyminen ja opettaminen jää vanhemman vastuulle. Onneksi lapsen vieraskieli on englanti, koska mitään muuta en osaisi opettaa. Kutsun tätä systeemiä todellakin kotikouluksi ja alan olla siihen aika loppu.
Mun mielestä sun kommentti kiteyttää tosi erinomaisesti sen, mitä some-keskusteluissa hirveän usein tapahtuu: Aletaan saivarrella tarttumalla johonkin lillukanvarsiin tai terminologiaan, ja viedään keskustelu aivan jonnekin muualle, mikä aihe on oli.
Kotikoulu, etäkoulu. Mun on pakko sanoa, että aivan yhdentekevä. Vaikka opet tekee kuinka upeaa jälkeä ETÄopettaen (meidän tapauksessa ainakin), on täysin eri asia, kun lapsi käy koulua KOTOA käsin kuin se, että ennen vaan tarkistettiin (tai ainakin kysyttiin) läksyt.
Vastaus kysymykseesi: Mä ainakin koen vanhempana vastuun toimia myös opena näinä aikoina. Koska vanhempana haluan lapseni parasta ja paras ei tapahdu edes maailman parhaan open etäopetuksessa, koska etä ei ole sama kuin lähi.
Mulla tuntuu selkeästi olevan 1 hyvä Positiivinen päivä ja 1 huono Epätoivoinen päivä vuorotellen. Mutta hyvinäkään päivinä ei luovuus kuki ja tehokkuus puolet normaalista.
Kyllä se ylipäätään on tuo elämänvaihe joka varmasti väsyttää. Jos on pieni lapsi tai useampi, on turha vaatia itseltään ulkoilua, mokkapaloja ja kirppislaatikoita samana päivänä. Itse kadun että rimpuilin opiskelujen kanssa vauvavuonna, oikeasti en olisi jaksanut.
Kyllä samat fiilikset. Joku päivä toiveikas olo ja jonain toisena masentaa ja ahdistaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sinulla vielä tuo pikkulapsivaihekin väsyttää, vaikka onkin ihana vaihe elämässä.
Meillä on eletään normaalioloissakin kotona lähekkäin. Siksi tämä poikkeusarki ei tunnu ahdistavan ei aikuisia, lapsia eikä perheemme teinejä. Vaikka neliöitä on vähän, ollaan mahduttu kivasti tänne yhdessä ja todella nautittu mm. tuosta etäkoulusta. Minun tehtäväkseni jää kantaa lasten työpisteille (Esimerkiksi parvekkeelle) yllätysvälipaloja, kuten porkkanoita ja omenanlohkoja.
Ollaan laitettu yhdessä ruokaa ja leivottu melkein joka päivä.
Ulkoiltu paljon ja pelattu lautapelejä ja lyöty kortti, kuten normaalistikin.
Silloin kun on vähän voimia, fyysisesti/henkisesti, vaatii itseltään vain minimin, se on parasta itsesi ja perheesi puolesta ❤️ Ei tarvitse olla ihanne minä, vaan minä. T: myös omasta puolesta puhuva kaksosten äiti
Halusin tulla sanomaan että sulla on kolme lasta joista kaksi muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja. Tottakai koronafaktat levittää nyt joku muu jolla on erilainen elämäntilanne. Täälläkin ahdistaa ja hävettää kun osa töistä jää tekemättä ja asioita unohtuu kun pyöritän yh:na töiden lisäksi etäkotikoulua ja päiväkotia. Kyllä on iltaisin parit itkut väännetty kun stressi ja jatkuvat keskeytykset on purkautuneet tiuskimisena lapsille. Miten se onkin niin vaikeeta antaa itelleen lupa hellittää vaatimuksia. Voimia meille kaikille joille tää ei oo pelkkää rentoutumista ja nautiskelua.
”Meillä on eletään normaalioloissakin kotona lähekkäin. Siksi tämä poikkeusarki ei tunnu ahdistavan ei aikuisia, lapsia eikä perheemme teinejä. Vaikka neliöitä on vähän, ollaan mahduttu kivasti tänne yhdessä ja todella nautittu mm. tuosta etäkoulusta. Minun tehtäväkseni jää kantaa lasten työpisteille (Esimerkiksi parvekkeelle) yllätysvälipaloja, kuten porkkanoita ja omenanlohkoja.
Ollaan laitettu yhdessä ruokaa ja leivottu melkein joka päivä.
Ulkoiltu paljon ja pelattu lautapelejä ja lyöty kortti, kuten normaalistikin.”
Ja sitten herätyskello soi XD
Mulle tämä on normaali arkea. Sairastan liikuntaa rajoittavia sairauksia ja pääsen ns kylille eli kauppaan kerran viikossa. Nyt vain on perhekin kotona enemmän ja lapsi käy etäkoulua. Nautin kun on seuraa. Olen ollut ns karanteenissa 14v.
Nimimerkki ”in your dreams”: miksi?
Me ollaan varmaan sitten tosi outoja, kun tykätään olla yhdessä. Musta on aina ollut kiva olla mun lasten kanssa. Samoin lapset viihtyvät ikä- ja sukupuolieroista huolimatta hyvin keskenään.
Meillä on yhteiset pelisäännöt normiarjessakin siitä, miten jokaisen omaa tilaa ja rauhaa kunnioitetaan.
Itse luen tätä blogia, koska et esitä kaikkea elämässä vain aurinkoiselta puolelta. Olen lähemmäs 30v, vielä lapseton nainen joka punnitsee omia vaihtoehtojaan elämässä. Myös lapsia. Tutkiskelen lapsia ja elämää niiden kanssa tätäkin kautta. En ole koskaan kokenut mitään suurta tarvetta tulla äidiksi, mutta ajatuksia ja tuntemuksia herää iän tullessa ja täytyy selvittää jossain kohtaa mitä itse haluaa. En halua lukea ja kuulla vain ruusuilla tanssimista, ihanaa vauvan vaaleanpunaista höpötystä kuinka kaikki on koko ajan vaan niin ihanaa. Enkä myöskään sitä, että on vaan niin kamalaa. On hauskaa ja jännittävää selvitellä eri ihmisiltä ja eri näkökulmista, erilaisilta äideiltä mitä on olla äiti. En sitä tosin ymmärrä koskaan ennenkuin olen itse äiti, mutta suorittavana ihmisenä on ihanaa lukea elämästä AIDON tuntuisia välähdyksiä suuntaan jos toiseenkin. Olen täynnä sitä äitien toisilta äideiltä saamaa arvostelua (ja itse en edes ole äiti!) Kilpailua ja arvottamista siitä kuka saa vuoden äiti mitallin kun jaksan ja jaksan kaikkea tätä hymyssä suin. Äitiys esitetään usein hirveän mustavalkoisena ja täältä blogistasi löydän niitä harmaansävyjäkin.
Kiitos, että välität aitoutta. Ainakin minulle. Hirmu tsempit, ihan vaan arkeen!
Jotenkin mä kuvittelisin selviytyväni paremmin, jos koti olis täynnä vaan koululaisia, mutta tää yhdistelmä et on 7v koululainen, 3v tarhalainen ja vauva on ihan toivoton. Vauva valvottaa öisin, päivän saavutukseksi umpisurkeiden yöunien jälkeen riittäis se, että jaksaa hoitaa vauvaa iltaan asti. Nykytodellisuudessa pitäis kuitenkin aamusta alkaen innostaa uusavutonta koululaista tehtävien pariin ja vahtia koko ajan taustalla, että tehtävät tulee tehtyä edes sillä juuri ja juuri riman ylittävällä tavalla, samaan aikaan 3v alkaa jo purkaa turhautumistaan riekkumalla ja kiusaamalla, koska ulkoiluun ideaalinen vireystila alkaa uhkaavasti kääntyä väsymykseksi. Jossain välissä olis pitäny vääntää monipuolinen(mielellään ei eineksiä sisältävä) lounas, kun edellisen päivän päivällisestä ei jäänytkään ku roiskeet kattilan reunoille. Samaan aikaan vauva herää aamupäiväuniltaan. Onneksi isosisko sammahtaa päikkäreille(jos tähdet ovat oikeassa asennossa ja tuuli käy kaakosta), ehditään koululaisen kanssa käydä läksyt läpi ja lähettää opettajalle. Kello käy iltapäivää enkä ole ehtinyt edes vilkaista pyykki-tai tiskivuorta saati kaivaa imuria esiin. Koiran toimitin jo pari viikkoa sitten vanhemmille hoitoon, koska tähän mennessä todennäköisesti kahlaisimme jo nilkkoja myöden koirankarvoissa. Nurkassa kummittelevat kuitenkin ne kaksi isoa ikea-kassillista lasten pieniä vaatteita, jotka jossain hetkellisessä mielenhäiriössä kokosin kaapeista, kun nyt on hyvää aikaa pestä, silittää ja laittaa ne myyntiin… Koko päivän odotan kello seitsemää, silloin käynnistyvät iltatoimet ja niiden päätteeksi on ehkä hetki omaa aikaa. Mies on kotona etätöissä, mutta kotihommien kannalta kriittisellä hetkellä alkaa aina kuin tilauksesta tuiki tärkeä palaveri… Voi sitä siunattua hetkeä, kun vielä joskus ovi sulkeutuu kouluun/tarhaan/töihinlähtijöiden takana ja saan olla yksin kotona edes hetken.
Toiset nauttii lähellä olemisesta ja toiset ahdistuu liiasta yhdessäolosta. Niin se on. Sinä tunnut ahdistuvan. Minäkin ahdistun, jos tulee jokin odottamaton muutos rutiineihini. Inhoan vieraita, yllätyksiä ja matkustamista sen takia. Kaiken pitää sujua niin kuin MINÄ olen ajatellut. Olen yrittänyt oppia siitä pois, mutta paras on vain hyväksyä. Minä olen sellainen. Hyväksy, sopeudu ja elä päivä kerrallaan. Aina ei tarvitse jaksaa yhtään mitään.
Ihanaa rehellisyyttä- sitä tässä juuri tarvitaan!! 😚 Itse olen ihan puhki- etäope, jonka pää käy ylikierroksilla tai lyö tyhjää.. 🙈 Mikään ei riitä, mutta teen sen mitä pystyn ja yritän jaksaa päivän kerrallaan. Odotan hetkeä, jolloin saan hengähtää. Koska se hetki tulee- ei voi tietää… Mutta me selviydymme kyllä❣️
Ainahan sä voit lähettää vanhemman lapsen isänsä luokse, saisi tarpeeksi huomiota ja kerrankin tarpeeksi aikaa yhdessä.
Vierailija 11: mulla on vähän sama. Tosin ”karanteenia” takana vasta muutamia vuosia.
Jos terveys joskus sallisikaan kodin ulkopuolella liikkumisen, niin työkyvyttömät talous tulee viimeistään vastaan.
Toivon, että tämä poikkeusoloissa eläminen avaisi edes yhden kanssamatkustajan silmät tähän toisenlaiseen arkeen, joka on meistä toisille ihan jo sitä normaalia. Eikä tarvitse olla edes vanha ollakseen sairas tai liikuntarajoitteinen.
Päiväkodit ja koulujen alaluokathan on auki ja on täysin ok viedä lapset hoitoon tai päästää kouluun jos itse tekee töitä. En siis kommentoi Karoliinalle vaan muille.
Itseäni ärsyttää kun jengin pitää viimeiseen hengenvetoon asti tehdä puolitehoilla töitä, vaikeuttaa näin ollen kaikkien kollegoidensa elämää ja romahtaa burnoutiin ja kriisiyttää koko perhe ennemmin kuin että veisi lapset päiväkotiin.
Varhaiskasvatus on pidetty auki koko ajan juuri siksi, että työssäkäyvät ihmiset saisivat työnsä tehtyä ja perheiden voimavarat riittäisivät. Suositus kotihoitoon niille ketkä voivat. No, voiko olettaa että pystyy tekemään viikkokausia kokopäivätöitä ja hoitamaan lapsia ilman että kaikki kärsii? Ei voi. Muutama viikko ehkä menee, mutta jossain vaiheessa suurimman osan pitää pystyä hyväksymään se, että lapsia ei voi loputtomiin hoitaa kotona jos aikoo tehdä täysipäiväisesti töitä.
Epidemia tulee olemaan keskuudessamme vielä kuukausia, ei kannata polttaa kynttilää loppuun jo nyt.
Meillä toka- ja nelosluokkalaiset hoitavat koulunsa pääasiassa omatoimisesti, toki pitää välillä katsoa että saavat kaikki tehtyä ja lähetettyä. Neljävuotias pyörii jaloissa, leikkii välillä itsekseen, touhuaa omiaan ja isompien kanssa sitten kun nämä ovat tehneet koulujuttunsa. Ruutuajat paukkuu ja mikroon menee enemmän eineksiä kuin vuosikausiin. Mutta kukaan ei siihen kuole. Itse herään aikaisin että pystyn edes vähän aikaa tekemään rauhassa. Kyllä tästä selviää kun ajattelee että on väliaikaista ja kohta on kesäloma. Tsemppiä sinne, aina ei tarvitse olla superäiti ja vaimo ja vaikuttaja.
Katsoit totuutta silmiin. Sitähän suurimman osan ihmisistä ja lapsiperheiden oikea elämä ja arki on !! Ei se ole ”ilmaiseksi” saatuja palveluja, apua ja tavaroita. Bloggaajan elämä on mielestäni pelkkää kuplaa, jossa näytetään suurimmaksi osaksi siloiteltua arkea ja elämää, aika raskasta tosin sekin. Esitellä nyt tavallisten tallaajien yksityiselämää kaikelle kansalle.
Kiitos kun et levitä korona faktaa. Lopetin semmoisten tilien seuraamiseen, jotka korona faktaa lähettää. Luen tiedotteet aivan jostain muualta kuin somesta.
Tsemppiä sinne <3 Vähän tässä merellä nyt seilataan, eikä satamasta ole tietoa.
Viime viikolla itkettiin tytön (5lk) kanssa joka päivä, koska oltiin väsyneitä. Vkl levätty ja parempi fiilis.
Tää on välillä niin paskaa!
Nyt on kyllä varsinainen saivartelija täällä, yksi ja ainut, joka mielellään eri blogeissa liikkuu yrittäen ärsyttää kirjoittajaa. Ei onnistu ei, vaikka kuinka yrittää useammalla kommentilla saada huomiota.
Kiitos postauksestasi. Mulla itselläni alkanut tulla niin korvista ulos tämä ”yhdessä me selvitään”… Toki niitä positiivareita tarvitaan, mutta huomaa että alkaa se pää olla jo niin jumissa ja epätoivo kalvaa. Näiden negatiivisten tunteiden jakaminen on hyvä, paremmin ainakin itse pystyn samaistumaan. <3
Juu sama täällä! Meillä kolme lasta alle 6 v ja alkaa huumori todellakin loppua. Ei sekuntiakaan rauhaa, koko ajan joku tarvii jotain. Fiilikset vaihtelee epätoivosta ihan okhon, mutta ei ole normaalissa käyny enää pitkään aikaan. Joo mäkin rakastan perhettäni ja olen heidän kanssaan mielelläni, mutta 24/7 jonkun tarpeisiin vastaaminen on tämmöselle introvertille perheenäidille ihan suht rankkaa. Ja kun vauva 8kk saattaa kans itkustaa vaikka kolme yötä putkeen, niin kun 3 ja 5 vee tulee 06 herättää, niin ei siinä vaan pysty antamaan parastaan! Ennen vanhaan vanhemmat lapset kävi kerhossa muutaman tunnin kerrallaan muutaman kerran viikossa, mutta nyt kun ei sitäkään ole, niin jatkuvat äänet kotona alkaa tosissaan ahdistaa. Ei huvita siivota, eikä varsinkaan laittaa mitään ruokaa! Ja kun sitäkin tarvis tehdä ihan jumalauta koko ajan. Ja vauvalle omat sörsselinsä vielä erikseen. Juu ei naurata enää yhtään tää korona. Herkut maistuu paremmin kun hyvin itellekin ja sotkukin ahdistaa. Eikä saa edes mennä mummolle kahvittelemaan ja aikaa kuluttamaan. Joten juu, täällä todellakin ymmärretään sun fiilikset!
Jos kaipaat aiheita blogiisi korona-arjen keskelle, lukisin mielelläni kummilapsistasi ja suhteestasi heihin. Tästä en muistaakseni ole aiemmin lukenutkaan. Itselläni on seitsemän kummilasta ja huono omatunto kalvaa aika ajoin.
Eiih 😀 Siis nyt on ihan pakko komentoida/kirjoittaa tämä juttu. Vitsi mä repesin tässä aamulla.
Illalla luin sun postauksen ja ajattelin että on varmasti aika uuvuttavaa teidän arki ja ehkä sit mietin sitä hieman. No mutta yöllä. 😀 Näin semmosta unta että jostain syystä olin teillä kotipalvelun hoitajana kai auttamassa. Aluksi yritin, että en katso omppua ja mesiä kasvoihin kun heitä ei somessakaan näytetä (siis mitä? :D). No se meni pieleen nopeasti. Sit siinä unessa koko ajan kysyin teidän esikoiselta apua, että kumpi on kumpi. Sun vanhemmatkin tuli sinne auttelemaan jossain kohtaa kun olivat tulleet polkupyöräillen 5h:ssa Treelle..? :DD No se työpäivä oli kauhea. 😀 Olin ihan uupunut ja väsynyt. Teidän tytöt seisoi koko ajan rattaissa kun yritin nukuttaa heitä. Oi vitsi mikä uni. 😀 Tsemppiä vaan kauheesti arkeen! Nyt on rasti vedettävä seinään, kun untakin jo näkee seuraamastaan blogista. 😀
Mä niin toivon, ettei hallitus oikeasti ole värvännyt teitä töihin. Jos on niin apua! Olen lopettanut muutaman kivan IG-tilin seuraamisen kun en jaksa sitä lähes hysteeristä korona ”faktaa”. Kamalaa jos meihin tosiaan yritetään vaikuttaa tällä tavalla…
Mua kosketti tämä teksti. Ymmärrän, ettei ihmisten kyky selvitä kriiseistä ole kaikilla samanlainen. Some luo tähän ihan mahdottoman hyvä vertailupinnan. Olkootkin niin, ettei ne ole aina todellisia ja koko-aikaisia tilanteita heillekään. Mutta ne herättää kateutta. Sinäkin herätät minussa kateutta tämänkin tekstin jälkeen. Näytät aina kovin kauniilta ja huolitellulta, vaikka sanoisit muuta. Sinäkin onnistut, vaikka kuljet pohjamudissa. Miksi minä en onnistu paremmin? Ja kuitenkin onnistunhan minäkin, toisissa asioissa. Niissä asioissa, mitä en ole havainnut, enkä huomannut nostaa esille. Niissä, mitkä ovat minulle niin arkea, muttei ehkä kuitenkaan ihan kaikille. En jaksa kovasti enää katsella instaa, kun tämä ilmiö on siellä niin käsillä. Tai siis minun päässäni elää tämä ilmiö.
Ajoittain kuristun päivien samankaltaisuuteen. Sitten kun luen mitä hienoa ja mahtavaa muut ovat tehneet vallitsevasta tilanteesta huolimatta, tunnen kuristuneisuutta yhä enemmän. Mitä kaikkea uutta ja ihmeellistä he ovat kehittäneet. Luulen, että minun on parempi karsia tiettyjä tilejä pois instasta ja katsoa koronan jälkeen kolahtaako taas.
Kiitos aidosta fiiliksestä! Tämän myötä jatkan varmasti juttujesi lukemista. Just nyt on kiva lukea tutusta ja turvallisesta, pyykinpesusta ja ruoanlaitosta.
Ihan hirmuisesti tsemppiä teidän arkeen! Ei kukaan missään mielikuvissa olisi voinut varautua tähän. Varmasti tilanne laittaa ahtaalle ihan kirjaimellisestikin. Itsekin asustellaan kolmiossa, ja huomaan, että olen pahalla tuulella siitä kaaoksesta jonka keskellä elämme. Mikään siivous ei poista sitä kun kohta tilanne on taas sama, enkä todellakaan jaksa siivota siihen tahtiin kun pitäisi 🤷♀️
Meillä 9lasta ja kymmenes syntyy kesällä ja omat hoitoalan opiskeluni siirtyivät juurikin sinne zoomiin ja verkon syövereihin.
Eka eristys viikko:itkua ja hammasten kiristystä ettei tästä voi selvitä, ku pitää ite opiskella päivät, omat tentit hoitaa, opettaa lapset ja lukea jokaisen lapsen tehtävät ja vielä retkeillä ympän tunnin merkeissä, leipoa lasten kanssa köksän verran ja hoitaa jokaisen kanssa liikunta tunnit ulkona sekä kattoa ku muut reippaat someilijat hoitaa nää kaikki silti paljon paremmin.
Toka viikko: lapsethan oppii nopeeta nää sähköset meetit, tehtävät löytyy classroomista ja ope on chatissä tai meetissä apuna päivittäin ja koulu ruuat voi hakea koululta. Itelle opiskelu ja zoom luentoihin varasin kylppärin rauhan omaan tekemiseen.
Siivoilen, leivon ja pyykkään niinä hetkinä kun ehin..
Loput viikot onki mennyt hyvin, ku tajusin et kaikilla meillä on erilaiset keinot ja elämäntilanteet selvitä tästäkin ajasta ja kukaan ei oo parempi tai huonompi vaan jokainen selviää jollakin tavalla ja kaikki olot sallittuja ja kukaan ei kaipaa nyt mitään arvostelua omista toimistaan.
Ja meillä liikunta toimii omassa pihassa hyvin ja naapurin yli 70v pariskunta eristyksissä ni puska-aidan yli jutellaan ja puretaan tuntoja tästä ajasta.
Kiitos tästä rehellisestä postauksesta. Itse en kaipaa esittämisen makuista yltiöpositiivisuutta tässä tilanteessa. Sen sijaan sinun tekstiin pystyn samaistumaan täysin. Itse olen rämpinyt hyvin samankaltaisissa fiiliksissä koko tämän eristyksen ajan. Tuntenut jatkuvaa huonoa omaatuntoa etätöistä, jotka laahaavat jäljessä aikatauluista ja tekemisen taso on, no jotain ihan muuta kuin normaalisti. Kotona on kaksi poikalasta, eskari-ikäinen ja tokaluokkalainen sekä mies, joka tekee myös etätyötä. Oma keskittyminen on aivan hukassa. Etäkoulu on kotikoulua meillä suuressa määrin. Vanhempana pitää päivittäin huolehtia, että tehtävät tulee tehtyä ja tarkastaa ne, auttaa Teamsissä, sähköpostin lähettämisessä yms. Haalia kuviksen ja käsitöiden tekemiseen tarvittavat materiaalit, auttaa töissä alkuun. On sitä ja tätä. On hoidettava aamupalat, lounaat ja välipalat työpäivän lomassa, mielellään myös tiskit ja perussiivous. Kaiken tämän keskellä oma keskittymiskyky töihin on nyt aivan hukassa. Sinulle suuri hatunnosto, koska hoidat samalla kaksosvauvoja <3 Tässä tilanteessa lasten iällä on aivan todella suuri merkitys. Jos kotona on omatoimisia teinejä, niin voisin kuvitella, että arki ei ole aivan samanlaista kuin vaikka meillä nyt.