kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 05.05.2020

Lenkki elämästäni

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Kävin esikoisen ja vauvojen kanssa tänään yhdessä vaunulenkillä. Tehtiin ihan hurjia juttuja. Haettiin kuukautissiteitä maskit naamalla ja polaroid-kameraan filmiä. Uskaltauduttiin ostamaan IRTOjädet. Tuntuu, kuin elettäisiin aivan holtittomasti äärirajoilla. Mikä ilo ja valo ja kevät. Laukontorilla oli ihmisiä! 

Lenkki kuvaa loistavasti pienoiskoossa koko tätä aikaa, jossa elän. Lähdettiin auringonpaisteessa. Fiilis täysi kymppi. Pienet nukahti vaunuihin heti. Juteltiin esikoisen kanssa syvällisiä (joiden sisällöstä en kuulemma saa enempää tässä avautua). Haettiin ne jädet. 

20 minuutin kohdalla vauvat heräsivät. Kymmenen sekunnin sisällä molemmat, ilman näkyvää syytä. Eipä siinä mitään. Olivat iloisia, yrittivät repiä sukkia jaloistaan. 

Sitten tuli kuuma, meille kaikille. Kuorin vauvoja ja mietin koko ajan A) saavatko he lämpöhalvauksen vai B) paleltuvatko kevään petollisilla säillä. Esikoisella ei tietenkään ollut naamassa aurinkorasvaa. 

Puoli tuntia ennen kotia Omppu alkoi karjua täyttää huutoa. Eikä se KOSKAAN karju rattaissa. Vartin päästä aloitti myös Mesi. Minä kannoin vuoroin vauvoja ja esikoinen työnsi rattaita. Saatiin esikoisen kanssa 2 minuuttia kestänyt tulinen riita, jossa minä karjui keskellä kaupunkia. Sovittiin. Mutta eipä se paljon vauvojen oloa muuttanut. 

Soitin kettuuntuneena miehelle, että tulisi meitä vastaan, koska ”ei näiden kanssa voi minnekään postiin mennä”. Mies tuli vastaan, minä en jaksanut enää minnekään postiin. 

The End. 

-Karoliina-

Kommentit (6)

Ja siinä sivussa kaiken karjumisen ja äärirajoilla olemisen aikana ehtii kuitenkin ottaa kuvan blogiin?

On mukava lukea myös näitä todellista lapsiperhearkea tekstejä. Saa itse voimaa ja palaa itsekin maanpinnalle, että myös muilla on välillä haastavia,turhauttavia, raivostuttavia, hermoja raastavia hetkiä ja miten vain nyt näitä hetkiä haluaakaan kuvailla. 😅

… siis laittaako lasta ollenkaan kouluun, tarkoitin.

Oletteko miettineet, aiotteko laittaa tyttärelle myös kouluun maskin?
Itse tässä tuskailen päätöksen kanssa, laittaako kouluun, vai ei..

Nyt on kyllä joko täysikuu tai sitten kuumuus sekoittanut meidänkin pikkusten unet. Varsinkin toinen on sitä mieltä, että 30 minuutin päikkärit on ihan jees. Ei oo, sanon minä. Käyn noin tunnin lenkillä vauvojen kans, niin on tosi ihanaa työntää tyrät rytkyen vaunuja kotiin päin, kun tietää, ettei hymyily jatku maailman tappiin. Onneksi on muillakin samaa. Melko puolilla valoilla on menty viimeiset päivät, kun päivän eka rauhallinen hetki alkaa klo 21 jälkeen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X