Kolmen tyttären äiti
Kymmenes äitinpäivä. Ensimmäinen kolmen äitinä.
Joskus pelkäsin hukkuvan arkeen, äitiyteen. Nykyisin yhä vähemmän. Äitiys on osa minua. Matkassa koko ajan – aina – mutta ei kokonaan minä. En pelkää, etteikö lapset selviä kolmea tuntia ilman minua. Enkä minäkään siitä rikki mene.
Äitiys ei ole mikään ylätermi kaikille äideille. Jos jostain taputtelen itseäni olkapäälle, niin siitä, että tajusin jo varhain, että saan olla äitinäkin minä. Koska lapset jos ketkä, osaavat arvostaa aitoutta. Sitä, että ollaan sitä, mitä oikeasti ollaan. (Paitsi vähän viisaampia ja vähän vähemmän impulsiivisia)
Välillä olen kireä ja äreä. Ääneni on kyllästynyt, nalkutan sadannetta kertaa samasta aiheesta. Karjun sisäisesti, kun vauvat eivät vaan nuku. Lähetän miehelle tekstarin kuinka ”musta ei vaan ole kotiäidiksi”.
Siitäkin huolimatta tämä on koko se unelma, mistä olen aina haaveillut. Juuri se, missä haluan elää juuri nyt. Ihan aina. Kun saan tunkea nenäni esikoisen vastapestyihin hiuksiin ja kutittaa kainalosta. Kun voimme edelleen kävellä käsi kädessä ja jutella isoista asioista. Kun katsomme silmiin ja emme voi lopettaa nauramista. Kun saan olla se hassu äiti, joka tanssii ja säikäyttää nurkan takaa. Kun näen tyttäreni silmissä onnea.
Ja entä pienet sitten? Ne hartaudella odotetut ja Luojan lahjana saadut. Kun pienet pulleat sormet hapuilevat äidin kättä. Kun silmät täyttyvät naurusta heti aamulla ensimmäisenä ja kun itku illalla rauhoittuu sylissä. Siinä onnessa ja rakkaudessa on aivan sama, onko tukka likainen tai kutsuuko joku tätä Prisma-elämäksi. Ne jotka takertuvat tuollaisiin pikkuseikkoihin, eivät tiedä edes, mistä puhuvat, kun puhutaan perheestä. Eli rakkaudesta.
Vaikka tuleehan noita. Turhia valituksia onnenkin keskellä. Univelka tekee sekavaksi ja jatkuvat pätkäuni vie muistin. Ja jos joku sanoo, että sillä, mitä raskaus tekee vartalolle, ei ole väliä, valehtelee. Koska ei äitiys nyt sentään nyt niin pyhäksi tai sokeaksi tee.
Minun tyttäreni – kauniit, ihanat, rakkaimmat – tekivät minusta äidin. Minun tehtäväni on yrittää elää mahdollisimman hyvin tuon maailman parhaan
pestin arvoisesti.
-Karoliina-
Kommentit
Ihanasti ja niin kuvaavasti kirjoitettu ❤️ Kaksosten äitinä muistan, kuinka ihan hetki sitten toivoin äitienpäivänä eniten sitä, että saisin aamulla nukkua pitkään. Muistelin niitä aamuja, kun itse lapsena väkersi veljien kanssa keittiössä aamupalaa ja äiti esitti nukkuvaa ja kun kävi kurkkaamassa saattoi huomata kuinka ne silmät äkkiä menivät kiinni. Mietin ettei sitä aamua koskaan tule, kun odotan sängyssä hereillä, koska saakaan jo nousta. Ja tänään se aamu koitti. Ja kuinka onnellinen olinkaan, kun kuulin supatusta, että ”älä juokse, äiti herää!!!!” Tämä rakkaus, mitä lapsia kohtaan tuntee on jotain niin ihmeellistä ❤️ Ne vuodet, kun pienten kanssa valvottiin jaksettiin kyllä, vaikka välillä raskasta oli. Muistan, kun oma äitini sanoi, että kenenkään muun vuoksi ei pysty siihen kaikkeen venymään kuin oman lapsen. Ja vielä se, että haluaakin venyä, univajeista huolimatta. Ihanaa äitienpäivää sinulle ja kaikille muille äideille, äidin roolissa oleville ja äidiksi haluaville sekä kaikkien äitien lapsille ❤️
Kommentit
On ihana olla sekä tytön että pojan äiti.
Ihanaa äitienpäivää! Mutta nyt on kyllä pakko tarttua tähän: ”Ne jotka takertuvat tuollaisiin pikkuseikkoihin, eivät tiedä edes, mistä puhuvat, kun puhutaan perheestä. Eli rakkaudesta.” Onpa kyllä tosi rajusti sanottu! Vai tartunko vaan itse väsyneenä tähän. Omasta elämästä käsin ei pitäisi tehdä näin rajuja tulkintoja siitä, miten toisilla menee. Se, että on hiukset pesty saattaa olla jonkun ainoa tapa erittäin haastavassa elämäntilanteessa yrittää hallita edes jotain pientä palasta elämästä. Tai jotain muuta! Perheitä on niin monenlaisia ja elämä on sattumien summa, kaikilla asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä. Hiukan lempeyttä ja ymmärrystä! ❤
❤️
Kauniisti kirjoitettu! Onnea!
Ihanasti ja niin kuvaavasti kirjoitettu ❤️ Kaksosten äitinä muistan, kuinka ihan hetki sitten toivoin äitienpäivänä eniten sitä, että saisin aamulla nukkua pitkään. Muistelin niitä aamuja, kun itse lapsena väkersi veljien kanssa keittiössä aamupalaa ja äiti esitti nukkuvaa ja kun kävi kurkkaamassa saattoi huomata kuinka ne silmät äkkiä menivät kiinni. Mietin ettei sitä aamua koskaan tule, kun odotan sängyssä hereillä, koska saakaan jo nousta. Ja tänään se aamu koitti. Ja kuinka onnellinen olinkaan, kun kuulin supatusta, että ”älä juokse, äiti herää!!!!” Tämä rakkaus, mitä lapsia kohtaan tuntee on jotain niin ihmeellistä ❤️ Ne vuodet, kun pienten kanssa valvottiin jaksettiin kyllä, vaikka välillä raskasta oli. Muistan, kun oma äitini sanoi, että kenenkään muun vuoksi ei pysty siihen kaikkeen venymään kuin oman lapsen. Ja vielä se, että haluaakin venyä, univajeista huolimatta. Ihanaa äitienpäivää sinulle ja kaikille muille äideille, äidin roolissa oleville ja äidiksi haluaville sekä kaikkien äitien lapsille ❤️