Kolmistaan

Kolmen tyttären äiti

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Kymmenes äitinpäivä. Ensimmäinen kolmen äitinä.

Joskus pelkäsin hukkuvan arkeen, äitiyteen. Nykyisin yhä vähemmän. Äitiys on osa minua. Matkassa koko ajan – aina – mutta ei kokonaan minä. En pelkää, etteikö lapset selviä kolmea tuntia ilman minua. Enkä minäkään siitä rikki mene. 

Äitiys ei ole mikään ylätermi kaikille äideille. Jos jostain taputtelen itseäni olkapäälle, niin siitä, että tajusin jo varhain, että saan olla äitinäkin minä. Koska lapset jos ketkä, osaavat arvostaa aitoutta.  Sitä, että ollaan sitä, mitä oikeasti ollaan. (Paitsi vähän viisaampia ja vähän vähemmän impulsiivisia) 

Välillä olen kireä ja äreä. Ääneni on kyllästynyt, nalkutan sadannetta kertaa samasta aiheesta. Karjun sisäisesti, kun vauvat eivät vaan nuku. Lähetän miehelle tekstarin  kuinka ”musta ei vaan ole kotiäidiksi”. 

Siitäkin huolimatta tämä on koko se unelma, mistä olen aina haaveillut. Juuri se, missä haluan elää juuri nyt. Ihan aina. Kun saan tunkea nenäni esikoisen vastapestyihin hiuksiin ja kutittaa kainalosta. Kun voimme edelleen kävellä käsi kädessä ja jutella isoista asioista. Kun katsomme silmiin ja emme voi lopettaa nauramista. Kun saan olla se hassu äiti, joka tanssii ja säikäyttää nurkan takaa. Kun näen tyttäreni silmissä onnea. 

Ja entä pienet sitten? Ne hartaudella odotetut ja Luojan lahjana saadut. Kun pienet pulleat sormet hapuilevat äidin kättä. Kun silmät täyttyvät naurusta heti aamulla ensimmäisenä ja kun itku illalla rauhoittuu sylissä. Siinä onnessa ja rakkaudessa on aivan sama, onko tukka likainen tai kutsuuko joku tätä Prisma-elämäksi. Ne jotka takertuvat tuollaisiin pikkuseikkoihin, eivät tiedä edes, mistä puhuvat, kun puhutaan perheestä. Eli rakkaudesta. 

Vaikka tuleehan noita. Turhia valituksia onnenkin keskellä. Univelka tekee sekavaksi ja jatkuvat pätkäuni vie muistin. Ja jos joku sanoo, että sillä, mitä raskaus tekee vartalolle, ei ole väliä, valehtelee. Koska ei äitiys nyt sentään nyt niin pyhäksi tai sokeaksi tee. 

Minun tyttäreni – kauniit, ihanat, rakkaimmat – tekivät minusta äidin. Minun tehtäväni on yrittää elää mahdollisimman hyvin tuon maailman parhaan
pestin arvoisesti. 

-Karoliina-

 

Lue myös

X