Kolmistaan

Melkein tavallinen päivä

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Melkein normaali päivä

Lapsi marssi aamulla kouluun. Mies lähti samaan aikaan (ulko)palaveriin. Oli, kun elettäisiin normaalia elämää.

Eilen meillä kävi ekan kerran sitten maaliskuun avun Kotipalvelu, ensi viikosta eteenpäin on varattu jo siivooja. Mietitään, voidaanko jättää lapset kuun vaihteessa isovanhemmille, jotta voitaisiin juhlia meidän hääpäivää edes mökille linnoittautuen. 

Tämä siirtymävaihe on yhtä aikaa riemukas ja kuumottava. Tekisi mieli kirmailla kesänurmilla, halata kaikki ystävät ja unohtaa kevään ankeudet. Silti ei vielä saa. Mutta toisaalta kuitenkin oman elämän rajoja on alettu aukaista esimerkiksi esikoisen koulun suhteen. Ja harrastusryhmätkin on taas avattu. Ulkona turvavälein, mutta silti. 

Mä varasin ajan kauneushoitolaan. Kävin viime viikolla kaksi kertaa kaupassa maskin kanssa. Jännä, miten jokainen tuollainen askel kohti normaalia tuo voimia. Mutta samalla niistä kantaa tiettyä pelon taakkaa. 

Tänään kaikki on kuitenkin hyvin. Pidän siitä nyt kiinni. 

-Karoliina-

 

X