kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 15.06.2020

Miten varaudun yrittäjänä yllättäviin tilanteisiin?

Teksti
Karoliina Pentikäinen

// Kaupallinen yhteistyö: Pohjola Vakuutus // 

Kun mä siirryin aikanaan kevytyrittäjästä kokopäiväiseksi yrittäjäksi, todella moni itse työntekoon liittynyt asia loksahti paikalleen kuin itsestään. Olin harjoitellut jo vuosia yrittäjyyttä oman päätyöni ohella, joten muutos ei ollut moneltakaan osalta kovin suuri. Se, missä ennen olin sekä opettaja, että kirjoittaja. Olinkin opetyöt jättäessäni ”vain” kirjoittaja.

Vaikka itse kirjoitustyö ei juuri tuossa harppauksessa muuttunut, oli minun tutustuttava moniin sellaisiin yrittäjyyteen liittyviin käytännön kuvioihin, joita olin ennen jopa vähän pelännyt. Minua ei pelottanut kirjoittaa enemmän, ei pelottanut tehdä asiakashankintaa tai en pelännyt työn määrää. Mutta se vähän jännitti, miten kaikki kirjanpitohommat tulisi hoitaa, mitkä ihmeen alvit tulisi maksaa ja millaisia muita asioita minun tulisi yrittäjänä huomioida, jotka ennen, työntekijäosapuolena, olivat tulleet minulle ikään kuin kaupanpäällisinä.

Yrittäjäasioihin törmäämistä ei ole voinut tänä keväänä ja kesänä välttää kukaan, vaikkei yrittäjä itse olisikaan.  Kun moni yrittäjä on joutunut sulkemaan kuukausiksi liiketoimintansa, ei yrittäjyys ole välttämättä näyttäytynyt kaikkein parhaassa valossa, vaikka yrittäjyydessä onkin riskien lisäksi satoja hyviä puolia.

Ja tottahan se tietysti on, että tällainen maailman tila tuli meille kaikille yllätyksenä. Eikä sitä kukaan yrittäjä tai ei-yrittäjä olisi toivonut. Samalla tämä kevät oli kuitenkin myös muistutus siitä, että vaikka elämässä menisi kuinka hyvin, on hyvä varautua hetkiin, jossa ei välttämättä menekään niin kivasti. Yksi tällainen varotoimenpide liittyy vakuutuksiin.

Itse asiassa merkittävin asia, joka minua tuoreena kokopäiväyrittäjänä pohditutti paljon, oli vakuutukset. Ennen olin saattanut ajatella, että jos minulle tulisi jokin terveydellinen kremppa, saisin kuitenkin sairausloma-ajan palkkaa ja minusta pidettäisiin työnantajan taholta ikään kuin huolta. Yrittäjän tuollaista automaattista turvaa ei ole, jolloin vakuutukset, jotka itselleen ja yritykselleen valitsee, on todella tärkeitä.

Suomessa on muutamia pakollisia vakuutuksia liittyen yrittäjyyteen. Minulla yksinyrittäjänä sellainen on ainoastaan yel, eli eläkevakuutus. Toisiin yrittäjyysaloihin liittyy vaikkapa ympäristövahinkovakuutus tai potilasvakuutus.

Näiden pakollisten vakuutusten lisäksi on tärkeää miettiä omaan yrittäjyyteen liittyvät riskit. Onneksi sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin, vaan minä esimerkiksi kävin pitkät keskustelut Pohjola Vakuutuksen vakuutusasiantuntijan kanssa siitä, mitkä on minun alani realistiset riskit ja kuinka noihin tulisi varautua. Eniten minua yllätti positiivisesti tässä keskustelussa se, että minulle ei yritetty tuputtaa mitään turhaa. Ideana oli päinvastoin se, että en maksaisi mistään turhasta, mutta olisin kuitenkin turvatussa tilanteessa silloin, jos jotain sattuisi. Sitäkin mietittiin yhdessä, mitä se ”jotain” olisi.

Minulle tuo keskustelu oli silmiä avaava siinä mielessä, ettei vakuutus kuulostanutkaan enää vain jollekin euromääräiselle laskulle, vaan sen taustalla oli suurempi ajatus minun ja itse asiassa koko meidän perheen hyvinvoinnista. Tuntuikin ihan sille, varsinkin näin yksin yrittäjän näkökulmasta, että vakuutusasiantuntija on ikään kuin yritystoiminnan asiantuntijakumppani, joka auttoi kehittämään liiketoimintaa esimerkiksi riskienhallinnan kautta. Liian usein törmään siihen, kuinka yksin yrittäjänä onkaan. Siksi oli virkistävää, että edes vakuutusasioita sai pallotella toisen ihmisen kanssa. Ja vieläpä sellaisen, joka tasan tarkkaan tiesi niistä enemmän kuin minä. Tuli turvallinen olo.

Jos olet perustamassa yritystä, tutustu Pohjola Vakuutuksen vinkkeihin yrityksen alkutaipaleelle täältä 

Lisää yrittäjän vakuutuksista voit puolestaan lukea tämän linkin kautta.

Mä toivon todella, että nämä epävakaat maailman ajat menevät mahdollisimman nopeasti lopullisesti ohi ja moni yrittäjä pääsee jaloilleen. Uskon, että jos jokainen meistä antaa oman panoksensa lähiyrittäjille ja kotimaiselle työlle, autamme yhteisellä panoksellamme asioita paranemaan. Kyllä se tästä yhdessä, eikö niin!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: mekko, Grace&Kelly (saatu) // kengät, Palmroth Original (kuvauslaina) // laukku, Lumi // korvikset, Mama koru (kuvauslaina) // ponnarilisuke, BP Hair (saatu) 

 

 

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X