kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 28.06.2020

Hulluushan se on kai tämäkin

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Me ollaan A:n kanssa aloitettu pakkaaminen ja tavaroiden läpikäynti muuttoa varten pikku hiljaa. Kun on saatu tytöt nukkumaan iltaisin, ollaan tuotu telkkarin ääreen yhden tai kahden kaapin sisältö, ja alettu perata sitä.

Kasoja on yleensä tullut viisi:

  1. Ne tavarat, jotka jätetään vielä kaappiin ihan viimeistä viikkoa varten.
  2. Ne, jotka pakataan meneväksi uuden kodin kaappeihin.
  3. Ne, jotka pakataan meneväksi uuden kodin varastoon.
  4. Kirppikselle tai muuhun kiertoon menevät asiat.
  5. Roskiin menevät.

Näiden lisäksi on myös kasoja, jotka vaativat esimerkiksi ennen pakkaamista jonkinlaista pesua tai huoltoa. Esimerkiksi eilen illalla mä pesin kaikkien Joutsen-takkieni kaulukset, joissa oli viime talven meikkivoiteet. Oli turha pestä koko takki, niin tein tällaisen osittaispesun.

Joka kerta, kun ollaan saatu kaappi inventoitu ja saan kirjoittaa laatikkojen ja pussine kylkeen ”K, A, F talvitakit. Varasto.” tai ”Ohuet pipot, yläkerta”, tulee todella riemastunut olo. Tuntuu, että ollaan askel askeleelta lähempänä muuttoa.

Mä olen yleensä tämäntyyppisiin hommiin ryhtyessä tosi nopea ja tykkään painaa urakalla työt läpi. Vauvojen kanssa sellainen on kuitenkin lähes mahdotonta. Toki me A:n kanssa puhuttiin, että jossain vaiheessa täytyy varmasti ottaa ”maratonipäiviä”, että toinen ottaa kopin tytöistä ja toinen vaan pakkaa. Mutta tämä on nyt hyvä alku.

Olen miettinyt, olenko tällaisen hulluuden kanssa yksin, mutta mä saan aivan julmetut kiksit siitä, kun kaaos alkaa askel askeleelta selättyä. Meidän kodin perussiisteyttä on nimittäin verottanut muutama juttu viime aikoina: Ensinnäkin asunnon myyntiä ja esittelyä varten tasoja tyhjätessä jouduttiin sullomaan monia tavaroita minne tahansa kaappien sisään. Eikä niitä olla palautettu sen koomin omille paikoilleen. Toisekseen vauvojen noustua seisomaan kaikki heidän ulottuvillaan olevat tavarat on nostettu ylös. Ts. tasojen päälle röykkiköksi, kun tuntuisi turhalle keksiä enää näin vähäksi aikaa joku oikea säilytyspaikka noille tavaroille.

Enää haaveilen sellaisen kunnollisen Dymo-laitteen ostosta (omistan vain karvalakkimallin), jotta voin dymottaa kaikki lootat ja uuden kodin jokaisen nurkan.

Hei Jes. Ensi viikolla sadetta ja viileämpää! Olenko kesän pilaaja, kun riemuitsen siitä?

-Karoliina-

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X