Avoimesta ja suljetusta suhteesta. Ja podcastista.

Julkaistiin Emmin kanssa – vihdoin ja viimein – maanantaina meidän toinen jakso Nuorgam&Pentikäinen -podcastista. Ekan jakson julkaisemisesta oli liki neljä kuukautta. Mutta kun oli nämä koronat ja muut, aika vaan juoksi.

Joka tapauksessa saatiin homma nyt vihdoin taas uudelleen tulille, kun äänitettiin kaksi jaksoa putkeen viime perjantaina. Studiona toimi Emmin koti. Pienen pieneksi onneksi kun Emmin mies sattuu olemaan ääniammattilainen (en keksi parempaa termiä, saatte korjata). Siellä me sitten ensin kässäsimme kaksi jaksoa ja sitten äänitimme ne patjoin vuoratussa kirjastohuoneessa. Lattialla tyynyjen päällä istuen. Oli tosi kiva ja henkisesti virkistävä päivä, vaikkakin taas muistin päivän jälkeen, kuinka raskasta puhetyöläisenä olo on. Äänitettiin vain kaksi noin 40 minsan jaksoa. Ihan putkeen, ilman mitään lisäottoja, ja silti tuntui, että se vei mehut. Nyt kyllä ymmärrän, miksi olin opetöiden – joita kyllä rakastin – jälkeen aina niin puhki.

Mun on todella helppo jutella Emmin kanssa, ja toivon, että se välittyy myös teille kuulijoille. Monestihan podcastit tehdään kai siitä lähtökohdasta, että keskustelijat on valmiiksi aivan ystäviä. Mehän toki tunnettiin Emmin kanssa toisemme lukuisista yhteyksistä, mutta ei oltu juuri juteltu ennen podcast-hommia. Me ollaan lukuisista asioista eri mieltä, ja sekös on ihmisiä kummastuttanut. Miten muka voidaan tehdä jaksoja yhdessä? Mutta hei: Juuri siksi! Keskustelu on paljon hauskempaa, kun syntyy aitoa keskustelua ja ihmettelyä. Plus mä koen aina, että meidän tarkoitus on ymmärtää toista. Ei tuomita. Siksi on helppo heittäytyä juttusille toisen kanssa. Ja maata sohvalla kässäröintihommissa. Ei se kaikkien kanssa onnistuisi.

Me juteltiin tässä toisessa jaksossa parisuhteista. Me ollaan molemmat naimisissa olevia äitejä, mutta eletään vähän erilaisissa suhteissa. Emmillä on miehensä kanssa avoin suhde. Meillä taas A:n kanssa perinteinen suljettu suhde.

Podcast-jakso on herättänyt jo aika paljon kuhinaa ainakin omassa inboxissani ja myös kaveripiirissäni.  Ja niin paljon lisäkommentteja ja -kysymyksiä, että tulee tunne, että tästä pitäisi tehdä joskus vielä jatko-osa.

Mua jäi jakson äänityksen jälkeen pohdituttamaan nimi ”suljettu suhde”. Ja itse asiassa A otti eilen jakson kuunneltuaan puheeksi – minusta tietämättä – että hän kokee myös tuon termin jotenkin vääränlaisena. Me puhuttiin A:n kanssa siitä, että suljettu kuulostaa tosi ahdistavalle. Aivan kuin ihmiset olisivat sellaisessa suhteessa jollain tapaa pakosta. Ilman, että sellaisesta parisuhteesta ei löytyisi vapautta ja avoimuutta. En oikein osaa selittää tätä tarkemmin. Tiedättekö, mitä tarkoitan?

Mä en ole mikään suuri Paolo Coelho -fani, mutta mies lukee hänen kirjojaan. Satuttiin joskus Espanjassa lukemaan jotain Coelhon kirjaa yhdessä ja mun mielestä siinä oli tosi hyvin verrattu parisuhdetta lintuun. Linnun voi toki sulkea häkkiin, ja se pysyy siellä, mutta lopulta linnusta tulee onneton. Mutta jos avaa häkin oven ja antaa linnulle vapauden, palaa se aina takaisin, jos paikka on hänelle oikea ja rakas.

Mä ajattelen, että parhaassa tapauksessa– oli se sitten termillisesti suljettu tai avoin – parisuhde on juuri parhaimmillaan tuollaista. Ovet on auki, ketään ei pakoteta mihinkään, mutta silti palataan aina kotiin. Musta se on aika hieno ajatus.

Mutta hei. Jotta en paljasta liikaa, menkää hyvät ihmiset kuuntelemaan meidän uusi jakso täältä.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay