kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 25.08.2020

Viimeinen yö

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Kun mä tapasin A:n, oli heinäkuun ensimmäisiä päiviä. Olin krapulassa. Takana festariviikonloppu Tampereella. Aurinko paistoi ja minä odotin junaa kohti koti-Helsinkiä. Junan lähtöön meni tovi. Siinä välissä ehdin tavata tulevan aviomieheni. Kun astuin junaan, piippasi puhelimeni viestin: ”Mä haluan nähdä sut uudellen.” Ja niin me nähtiin.

Kolmen yön päästä ensi tapaamisesta hyppäsin taas junaan. Mies odotti jo Tampereen asemalla. Istuuduin etupenkille viereen. Käytiin Cafe Pispalassa, vaihdetiin ensi suudelmat näköalapaikalla, syötiin Pyynikin munkkeja ja suudeltiin vähän lisää.

Kun iltapäivä oli pitkällä, tultiin A:n kotiin. Tänne, josta tuli kahdeksan kuukauden päästä myös minun ja  F:n koti.

Jokaisessa muutossa on omat kipukohtansa. Niin myös tuossa Tampereelle tulossa. Oli pelko, löydänkö oman paikkani ilman, että olen aina vaan se jonkun tyttöystävä. Oli pelko, miten F sopeutuu.

Välillä rakastin ja rakastan tätä kotia. Ylimmän kerroksen valoa, ikkunasta siintävää Näsinneulaa, isoja ikkunalautoja.  Välillä kirosin sisustusratkaisuja, joihin en ollut voinut itse vaikuttaa. Sellaisia, jotka tuntuivat olevan valovuoden päässä siitä, mitä meidän arkemme on.

Tämä on –  hassua kyllä – aikuiselämäni kodeista se, jossa asuin lopulta tähän asti kauimman aikaa. Tämä on koti, jossa esikoinen on asunut kauiten.

Tänään me olemme viimeistä yötä kodissa, joka aluksi tuntui vain uuden miehen kodille.

Se, jonka sisään kätkeytyy ensirakastuminen, Tampereeseen tutustuminen, esikoisen synttäreitä ja vauvojen odotusaika ja syntymä. Niin ne lukuisat hetket sohvalla iltaisin miehen kanssa, esikoisen kutittelut sängynreunalla, riitapäissä suolletut rumat sanat ja ovella vaihdetut pusut.

En tiedä, tuleeko minulle ikävä tätä kotia. Ehkä ei, ainoastaan joitain aikoja täällä. Ja jotkut ajat voisin mieluusti unohtaa.

Mutta sitä minä kaipaan jo nyt, kun aurinko nousee aamuisin värjäten vastapäisen talon seinän keltaiseksi. Kun illan valo värjää taivaan pastelleilla.

Ja Näsinneulaa. Sitä aina ikkunasta siintävää. Vakaasti tököttävää maamerkkiä, joka pysyy tuulista ja koronoista huolimatta. Koska mistään muualta vinkkelistä katsottuna se ei näytä niin kauniille ja merkitykselliselle. Koskaan.

 

-Karoliina-

Kommentit (5)

Ihana teksti! Koskettava ❤ mun edelliseen kotiin liittyi kriisi, Työuupumus, avioero ja uusi rakastuminen. Halusin muuttaa uuden miehen luo, mutta itku silti muutossa pääsi, kun tärkeästä kodista piti luopua. Sen seinät olivat nähneet mun elämästä tärkeän siivun.

Onnea uuteen kotiin koko perheelle ❤

Olipas ihana teksti. Tuli itsellekin ihan kaihoisa olo ja ikävä ensisuudelmia ja Tamperetta, vaikka en siellä koskaan ole edes asunut 🙂
Suuresti onnea uuteen kotiin!

Niin ihana teksti. Itse asuneena Tampereella ja nyt tällä hetkellä perheen kanssa muualla. Ehkä mekin vielä joskus palaamme Tampereelle. Tänään tekstin luettua sain päivääni ja sydämeeni palan Tamperetta💝

Tiesitkö silloin, että sua pussailtiin sellaisessa paikassa minne melkein kaikki tamperelaiset pojat tyttönsä on vieneet ensisuuteloille? Tai ehkä nykynuorisolla on uudet paikat, mutta entiset nuoret käyttivät Pispalan näköalapaikkaa 🙂

Voi, miten kaunis teksti! Tunnistan itse vanhasta kodista Amurista samat ajatukset, sen, kun muuttaa toisen kotiin ja Näsinneula-kaipuun – miten se symboloikaan niin suurta pysyvyyttä.

-Anna
https://ennenaamukahvia.com/

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X