kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.09.2020

Meidän viikonloppu

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Menipä viikonloppu erityisen nopeasti. Ihan kun tunti sitten olisi ollut perjantai-iltapäivä.

A vei esikoisen ja pari muuta tyttöä treeneihin perjantai-iltapäivänä, jonka jälkeen F lähtikin suoraan Helsinkiin. Me suunnattiin puolestaan pienten tyttöjen ja A:n kanssa perjantai-illan saunavuorolle. Itse asiassa Mesin ja Ompun elämän ekalle saunavuorolle. Tytöt eivät juuri pidä vedestä, mutta saunavuoro meni nappiin, koska ammeisiin sai tutustua rauhassa ja saunan vierellä ei tullut loiskiessakaan kylmä.

Sitten tilattiim Gurus Kitchenistä (parasta antia Tampereen Woltissa) ja mentiin ajoissa nukkumaan.

Mun selkä alkoi krempata jo perjantaipäivällä, mutta kunnolla se veti jökkiin perjantai-iltana. Tyttöjen nostelu ja stressi on tehnyt tätä mulle ennenkin, mutta nyt jumi oli niin paha, että jo hengittäminenkin tuntui hankalalle. Niinpä suuntasin heti lauantaiaamuna Pihlajalinnaan.

Lääkäri otti nopsasti vastaan, sain pari piikkiä kankkuun, sekä relakstantti- ja tulehduskipulääkereseptit kouraan. Tuollainen suoraan kannikkaan laitettava piikki tehoaa onneksi tosi nopeasti, joten olo parani nopeasti. Vielä selkä ei ole normaali, mutta paremi kun perjantaina.

Lauantai hengailtiin muuten kotosalla, käytiin Ratinassa ruokakaupassa ja illalla tyttöjen kummit tulivat kylään. Jäi tosin lauantai-ilta vähän lyhyeen, kun satuin ottamaan Sirdaludin ajoissa. Sehän veti uneliaaksi jo ysiltä. En muista, milloin olisin mennyt unille niin aikaisin!

Sunnuntaina pikkulikat nukkuivat seiskaan!! Voitteko kuvitella? Ne samat neidot, jotka heräsivät vielä vähän aikaa sitten aamuneljältä.

Aamutoimien jälkeen Noora ja Matti tulivat meille kylään. Me nähdään melkein joka viikko. Ja jos ei nähdä, on ihan kummallista. A teki ruokaa, höpöteltiin ja leikittiin pienten kanssa ja lopulta vielä tepasteltiin Hämeenpuiston markkinoille vohvelille.

F tuli kotiin neljältä. A lähti samalla ovenavauksella jääkiekkoon, joten meillä oli tyttöjen kesken yhteinen ilta. F teki läksyjä ja maalasi maalitusseilla kaiken, minkä sai käsiinsä. Pienet sekoilivat ja olivat loppuillasta aivan liian väsyneitä. Iskin heidät sänkyyn (oman mielenterveyteni vuoksi) jo klo 19.15, vaikka yleensä tytöt menevät nukkumaan kasilta.

Sitten, kun kauppakassi on tilattu huomiseksi ja koti järkätty ja parit pyykit laitettu ja suihkussa käyty, mä aion kömpiä sohvan nurkkaan jatkamaan aamulla aloittamaani Eeva Kolun kirjaa ”Korkeintaan vähän väsynyt”. Ehkä syödä markkinoilta ostamaani pizza-patonkia ja juoda cokisen.

-Karoliina-

Kuvan otti Noora Näppilä tänään A:sta ja Matista, kun tallustelimme markkinoille

Kommentit (1)

Suosittelen sulle natural bootcampia tuohon selkävaivaan, jos kiinnostelee saada pidempikestosesti selkää kuntoon! Itellä selkä jumahti kolmen raskauden ja imetyksien takia. Oon saanu tosi ison avun tuosta 🙂
https://naturalbootcamp.kartra.com/page/fdC14

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X