Kolmistaan

Uusi piristää

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Mä aloitin heinä-elokuussa IG:ssä – oman @karoliina_pentikainen -tilini ohella – pitämään sisustuspainotteista tiliä meidän kodista. Tilin nimeksi tuli @pieni_talo_pyynikilla. Nimessa on hyvä intertekstuaalinen fiba meille kasarilapsille, se kuvaa hyvin tilin teemaa ja sen keksi aikanaan joku mun seuraajista, kun haaveilin uudesta nimestä blogille. Keksijä saa ilmoittautua!

Mulle some on ollut mieluinen työ aina. Voisi jopa sanoa unelmaduuni. Mutta myös unelmat arkistuvat. Niistä tulee tavallista.

Siksi onkin ollut aivan älyttömän ihanaa tehdä @pieni_talo_pyynikilla -sivua, koska mun edessä on yllättäen jotain aivan uutta. En edes tajunnut, kun tilin perustin, miten virkistävää on yrittää jotain erilaista.

En esimerkiksi KOSKAAN mieti mun nimeä kantavan tilin visua. En ikinä! Mutta nyt yritän tohkeissani ottaa kotisivuille kauniita kuvia, tasaisissa värisävyissä. En ole mestarukuvaaja, en omista käsittelyohjelmia, mutta silti tämä asia on alkanut kiinnostaa tosi paljon.

Mitä tästä opimme? No sen, että joskus pienikin muutos voi tehdä isoja juttuja aikaiseksi. Piristää ja saada uutta virtaa.

Milloin sulle on käynyt samalla tavalla – olet saanut pienestä muutoksesta uutta pontta?

-Karoliina-

X