kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 24.09.2020

Punajuurisämpylät vuohenjuustomoussella

Teksti
Karoliina Pentikäinen
2 kommenttia
  1. // Kaupallinen yhteistyö: Leivon leipomo // 

Kun muutin Tampereelle, oli aika pian selvä, että puolensa on valittava. Ei vaan Ilveksen ja Tapparan väliltä, vaan monessa muussakin asiassa. Toreissa, siivissä, makkaroissa. Niin ja myös leipäasiat ei ole mikään leikinasia näillämain.

Ensin ihastuin Leivon leipomon Rievään. Niin teki myös lapsi. Rievästä tuli rievä, erisnimestä yleisnimi, jonka yhtäkkiä oletti olevan kaikille tuttu. (Ei ollut esimerkiksi Jyväskylässä, siitä tuli kyllä muistutus aika pian.)

A toi syksyn alussa kaupasta tullessaan Leivon punajuurisämpylöitä, ja me ihastuttiin niihin ihan koko perhe. Siksi olikin ihanaa, kun leivolaiset kysyivät, haluttaisiinko kehitellä jokin resepti punajuurien ympärille. Totta kai haluttiin. Tai siis mies halusi. Minä keskityin syöntiin.

Punajuurisämpylöissä on käytetty vehnä- ja ruisjauhojen lisäksi kuivattua punajuurta. Se antaa sämpylöille ihanan, tumman pinkin, sävyn. Ja toki punajuuri maistuu sämpylöissä. Miehen mielestä maku on juureva, mun mielestä makeahko. Musta makea ja suolainen sopii hyvin yhteen. Siksi syön punajuurisämpylän perusleipänä niin, että päällä on Oivariinia, juustoa ja jotain suolaista leikkelettä.

Perussämpylä on kuitenkin kaukana näistä miehen valmistamista vuohenjuustomousseherkuista. Mun mielestä ne sopivat sellaisenaan paremmaksi iltapalaksi vaikkapa viikonloppuna valkoviinilasillisen kanssa. Mutta myös alkupaloiksi pitkälle illalliselle. Nyt reseptiä kehiin.

 

PUNAJUURISÄMPYLÄT VUOHENJUUSTOMOUSSELLA

(10kpl, eli pussillinen halkaistuna)

 

Valmistelu. Päivä yksi.

  • 2dl kuohukermaa
  • 2 renkulaa chèvreä
  1. Leikkaa vuohenjuustosta kovat reunat pois. Pilko muutenkin rengasta vähän pienemmäksi.
  2. Kaada kattilaan kerma ja chèvre-palat. Sulata juusto kerman sekaan.
  3. Laita seos kannelliseen rasiaan. Anna olla jääkaapissa yön yli.

 

Varsinainen kokkaus- ja syöntipäivä. Päivä kaksi. 

  • 2 perunaa
  • 2 tuoretta punajuurta
  • oliiviöljyä
  • sormisuolaa
  • mustapippuria
  • pussillinen Leivon leipomon punajuurisämpylöitä
  • rucolaa
  • pinjansiemeniä
  • juoksevaa hunajaa
  • (edellispäivänä keitelty kermaseos)

 

  • Siivuta kuoritut perunat ja punajuuret ohuiksi siivuiksi esimerkiksi juustohöylällä.
  • Asettele leivinpaperipellille. Päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria.
  • Uuniin 200 asteeseen, kiertoilma ja ylävastus päälle. Pidetään niin kauan, että ovat rapsakoituneet sipseiksi.
  • Paahda pinjansiemenet pannulla varovasti. Älä polta!
  • Revi rucolanippu pieniksi.
  • Vatkaa kerma-vuohenjuustoseos vaahdoksi. Käsivatkain riittää.
  • Paahda halkaistut sämpylät sipsien jälkilämmöllä uunissa, muutama minuutti.
  • Jäähdytä sämpylöitä ihan hetki, ettei vaahto sula sämpylän päälle.
  • Kokoa kaikki ainekset sämpylöiden päälle ja herkuttele.

Meneekö resepti kokeiluun? Kertokaa kokemuksia täällä tai instassa, kun olette maistaneet näitä!

-Karoliina-

Kommentit (2)

Oliko Chevrekiekko siis siitä 10-senttisestä vai pikkupötköstä? 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X