Kolmistaan

Miksi en imettänyt kaksosia?

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Tällä viikolla vietetään imetysviikkoa. Pitkän aikaa, kun joku puhui imetyksestä, tunsin piston sydämessäni. Varsinkin, kun joku kysyi minulta kaksosten imetyksestä.

Kun F syntyi 2010, yritin imettää. Tosi takkuisasti ja itkuisasti imetin häntä kolme kuukautta. Koskaan imetys ei saanut tulta alleen, en osannut hakea apua. Imetys sattui koko ajan mielettömän paljon. Oikeastaan rintoihin sattui jatkuvasti, ei vaan imettäessä. Kun tein päätöksen, että tämä olisi viimeinen imetysilta, vollotin, etten koskaan saisi enää imettää. (Jonkun väliaikaisen hairahduksen vuoksi luulin, etten haluaisi lisää lapsia. Ehkä siihen vaikutti juuri tämä kipu ja F:n koliikki).

Kun aloin odottaa pieniä tyttöjä keväällä 2019, PÄÄTIN onnistua imettämisessä. Käytiin Lävineuvolan Mushkan kanssa läpi kaksoimetys, nännien muodot ja kaikki. Saavuin sairaalaan imetysteen kanssa, kassillinen jättikokoisia imetysliivejä mukanani. Nyt katsokaas tekisin tällä kertaa kaiken oikein.

Ja aluksi kaikki menikin hyvin. Maito nousi rintoihin ennätysvauhtia. Kätilöt olivat täpinöissään, kun sain pumpattua maitoa alusta asti paljon. Opettelin imettämään kahta vauvaa yhtä aikaa. Välillä lapsoset olivat vartalot ristissä sylissäni. Välillä heidän vartalot ja koipensa olivat kainalossani. Rinnalle nostoon tarvitsin toisen aikuisen apua, mutta tytöt löysivät heti imuotteen.

Minä olin onneni kukkukoilla. Tunsin sellaista riemua ja yhteyttä, mitä en ollut ennen äitinä kokenut. ”Kato nyt, kato miten hienosti tämä menee”, hihkuin miehelle. Tunsin itseni superäidiksi kaksi vauvaa jättirinnoillani.

Kolmannen (ehkä) maidontulopäivän kohdalla kivut kuitenkin alkoivat. Ne eivät olleet mitään pientä nännien aristusta, vaan koko kehon läpi menevää tuskaa. Rinnat turpostivat kainaloihin asti. En voinut pitää käsiäni vartaloni myötäisesti, koska kipu kainaloissa oli niin kova. Nukkuma-asennon löytäminen oli miltei mahdotonta ja mies kertoi, että itkin unissani kipuja. Niihin en itse usein edes herännyt.

Moni oli puhunut sektiokivuista. Ne olivat täysin mitäänsanomattomat kivut rintoihin ja kainaloihin verrattuna. Kun aloin pyydellä yhä enemmän vahvoja kipulääkkeitä, kätilö kysyi, mihin lääkettä oikein pyysin. Olinhan sanonut, että sektiokivut eivät olleet niin kovia. Kun kerroin, että kyse oli rinnoista, minun kehotettiin menemään kuumaan suihkuun. Ehkä kyseessä oli maitotukos.

Muutaman päivän päästä huoneeseen tuli uusi kätilö. Kokenut, iäkkäämpi nainen, joka hetken vilkaisulla totesi:  ”sinulla on lisärinnat”. Hetken aikaa olin aivan äimänä. Lisärinnat kuulostivat vähintäänkin omituisille. Kun kätilö selitti asiaa lisää, yhtäkkiä kaikki palaset – jo sieltä 9 vuoden takaa – loksahtivat kohdilleen. ”Oikein rintojeni” lisäksi minulla oli kainaloissa niin sanotut lisärinnat, joita normaalitilanteessa ei huomannut lainkaan, mutta jotka täyttyivät – ja jotka olivat täyttyneet jo esikoisen aikaan – maidolla. Joillakin naisilla lisärinnoissa on myös nänni tai kolo, josta maito pääsee ulos, mutta minulla ei ollut. Siksi pakkautunut maito vaan lisääntyi ja lisääntyi kainaloihini, eikä päässyt sitten mistään ulos. Sinne maito sitten pakkaantui ja lopulta kainaloni olivat aivan tulikuumat ja tulehtuneet.

Aloitin armottoman lisärintagooglaamisen. Olin todella kipeä ja todella hämilläni.

Muutaman tunnin päästä sama kätilö tuli huoneeseeni. ”Oletko miettinyt, jos et imettäisi ollenkaan?”hän sanoi. Sanat olivat yhtä aikaa järkyty ja helpotus. Ennen kaikkea helpotus! Koska en, en todellakaan ollut ajatellut, että sekin voisi olla vaihtoehto. Ahdistus, jota kipu oli minulle tuonut, alkoi samoin tein laantua. Mitäpä jos en tosiaan imettäisi? Mitä jos kerrankin elämässä menisin helpoimman kautta?

Kätilö kertoi imetyksen eduista, mutta muistutti myös siitä, että vauva-arki, varsinkin kaksosvauva-arki, oli muutakin kuin maitoa. Jos imetys veisi kaikki omat fyysiset ja henkiset voimat, kipu veisi ilon ja tekisi minusta kärttyisän, olisiko se kaiken se arvoista. Vauvat myös reagoisivat äidin tunnetiloihin. Jos äiti olisi kivuissa ja äreä, saisiko imetyksestä kaiken sen hyvän, mikä oli tarkoitus. Kahden vauvan imetys olisi, varsinkin pienten keskosten kanssa aluksi, yhtä taitelua. Mitä se olisi, kun mukana olisi vielä tällainen muuttuja. Kainaloni olivat nimittäin jo nyt tulehtuneet pahasti.

Pitkällisen harkkinnan ja itkun jälkeen päätimme, että lopettaisin imetyksen. Se oli kivulias päätös henkisesti. Päätöksessa kilpaili kaksi puolta: Maailman paras ravinto. Ja toisaalta se, millä hinnalla imetys tapahtuisi. Päätin ja päätimme, että aloittaisin lääkityksen, joka veisi maidontuotantoni alas.

Viikot tämän jälkeen muistuttivat jatkuvasti siitä, etten enää imettänyt tyttöjä. Maito, joka oli noussut upeasti, jatkoi lääkkeestä huolimatta tuloaan. Tätä maitoa ei kuitenkaan enää saanut antaa lapsille. Heräsin yöllä kolmen tunnin välein syöttämään tytöt pulloista (emme osanneet vielä tuolloin syöttää kahta kerrallaan, joten homma vei tuhottomasti aikaa, kun kaksi keskosta ei jaksanut imeä kovin nopeasti), jonka jälkeen minun tuli pumpata maito aina pois. Nukuin ehkä 45 minuutin pätkissä.

Kun tytöt alkoivat sairastella, jokainen kommentti, jossa minua syyllistettiin siitä, etten imettänyt tyttöjä, satutti todella paljon. ”Jos vaan olisit imettänyt, lapsesi olisi saanut vastustuskyvyn.” tai ”tätä se on se äitien itsekkyys. Ei haluta, että rinnat menee pilalle.” Ja tämäntyyppiset kommentit sinkoilivat siis juuri netissä. Paikassa, jossa en edes ollut kertonut imetyksestä suuntaan tai toiseen.

Imetys on arka aihe, teitpä miten vaan. Joitakin äitejä arvostellaan liian pitkästä imetysajasta, toisia liian lyhyestä.

Nyt kun tytöt osaavat kiivetä jo sohvalle, syövät makaronilaatikkoa ja sanovat ymmärrettäviä ja ei-ymmärrettäviä sanoja, tuntuu imetysasiat meille todella kaukaisille. Siksi kai uskalsin kirjoittaa nyt tästäkin, vaikka perhebloggaajaystäväni sanoi, ettei kannattaisi: ”Se on itsemurha, jos tuon menet kertomaan somessa.” Hassua, miten suuret tunteet meillä liikkuu aiheessa, joka lopulta kertoo meistä äiteinä ja ihmisinä hyvin vähän.

-Karoliina-

P.S.Lähineuvolan Mushka opetti meitä muuten aikanaan pulloruokkimaan ”hellästi”. Eli luomaan vauvoihin vähän samantyyppisen kontaktin pulloruokinnassa, mitä rinnalla koetaan. Tämä on aihe, josta puhutaan muuten mun mielestä todella harvoin.

*Lähineuvolapalvelut vauvojen alkutaipaleella saatu

Lue myös

X