Miksi en imettänyt kaksosia?
Tällä viikolla vietetään imetysviikkoa. Pitkän aikaa, kun joku puhui imetyksestä, tunsin piston sydämessäni. Varsinkin, kun joku kysyi minulta kaksosten imetyksestä.
Kun F syntyi 2010, yritin imettää. Tosi takkuisasti ja itkuisasti imetin häntä kolme kuukautta. Koskaan imetys ei saanut tulta alleen, en osannut hakea apua. Imetys sattui koko ajan mielettömän paljon. Oikeastaan rintoihin sattui jatkuvasti, ei vaan imettäessä. Kun tein päätöksen, että tämä olisi viimeinen imetysilta, vollotin, etten koskaan saisi enää imettää. (Jonkun väliaikaisen hairahduksen vuoksi luulin, etten haluaisi lisää lapsia. Ehkä siihen vaikutti juuri tämä kipu ja F:n koliikki).
Kun aloin odottaa pieniä tyttöjä keväällä 2019, PÄÄTIN onnistua imettämisessä. Käytiin Lähineuvolan Mushkan kanssa läpi kaksoimetys, nännien muodot ja kaikki. Saavuin sairaalaan imetysteen kanssa, kassillinen jättikokoisia imetysliivejä mukanani. Nyt katsokaas tekisin tällä kertaa kaiken oikein.
Ja aluksi kaikki menikin hyvin. Maito nousi rintoihin ennätysvauhtia. Kätilöt olivat täpinöissään, kun sain pumpattua maitoa alusta asti paljon. Opettelin imettämään kahta vauvaa yhtä aikaa. Välillä lapsoset olivat vartalot ristissä sylissäni. Välillä heidän vartalot ja koipensa olivat kainalossani. Rinnalle nostoon tarvitsin toisen aikuisen apua, mutta tytöt löysivät heti imuotteen.
Minä olin onneni kukkukoilla. Tunsin sellaista riemua ja yhteyttä, mitä en ollut ennen äitinä kokenut. ”Kato nyt, kato miten hienosti tämä menee”, hihkuin miehelle. Tunsin itseni superäidiksi kaksi vauvaa jättirinnoillani.
Kolmannen (ehkä) maidontulopäivän kohdalla kivut kuitenkin alkoivat. Ne eivät olleet mitään pientä nännien aristusta, vaan koko kehon läpi menevää tuskaa. Rinnat turpostivat kainaloihin asti. En voinut pitää käsiäni vartaloni myötäisesti, koska kipu kainaloissa oli niin kova. Nukkuma-asennon löytäminen oli miltei mahdotonta ja mies kertoi, että itkin unissani kipuja. Niihin en itse usein edes herännyt.
Moni oli puhunut sektiokivuista. Ne olivat täysin mitäänsanomattomat kivut rintoihin ja kainaloihin verrattuna. Kun aloin pyydellä yhä enemmän vahvoja kipulääkkeitä, kätilö kysyi, mihin lääkettä oikein pyysin. Olinhan sanonut, että sektiokivut eivät olleet niin kovia. Kun kerroin, että kyse oli rinnoista, minun kehotettiin menemään kuumaan suihkuun. Ehkä kyseessä oli maitotukos.
Muutaman päivän päästä huoneeseen tuli uusi kätilö. Kokenut, iäkkäämpi nainen, joka hetken vilkaisulla totesi: ”sinulla on lisärinnat”. Hetken aikaa olin aivan äimänä. Lisärinnat kuulostivat vähintäänkin omituisille. Kun kätilö selitti asiaa lisää, yhtäkkiä kaikki palaset – jo sieltä 9 vuoden takaa – loksahtivat kohdilleen. ”Oikeiden rintojeni” lisäksi minulla oli kainaloissa niin sanotut lisärinnat, joita normaalitilanteessa ei huomannut lainkaan, mutta jotka täyttyivät – ja jotka olivat täyttyneet jo esikoisen aikaan – maidolla. Joillakin naisilla lisärinnoissa on myös nänni tai kolo, josta maito pääsee ulos, mutta minulla ei ollut. Siksi pakkautunut maito vaan lisääntyi ja lisääntyi kainaloihini, eikä päässyt sitten mistään ulos. Sinne maito sitten pakkaantui ja lopulta kainaloni olivat aivan tulikuumat ja tulehtuneet.
Aloitin armottoman lisärintagooglaamisen. Olin todella kipeä ja todella hämilläni.
Muutaman tunnin päästä sama kätilö tuli huoneeseeni. ”Oletko miettinyt, jos et imettäisi ollenkaan?”hän sanoi. Sanat olivat yhtä aikaa järkytys ja helpotus. Ennen kaikkea helpotus! Koska en, en todellakaan ollut ajatellut, että sekin voisi olla vaihtoehto. Ahdistus, jota kipu oli minulle tuonut, alkoi samoin tein laantua. Mitäpä jos en tosiaan imettäisi? Mitä jos kerrankin elämässä menisin helpoimman kautta?
Kätilö kertoi imetyksen eduista, mutta muistutti myös siitä, että vauva-arki, varsinkin kaksosvauva-arki, oli muutakin kuin maitoa. Jos imetys veisi kaikki omat fyysiset ja henkiset voimat, kipu veisi ilon ja tekisi minusta kärttyisän, olisiko se kaiken se arvoista. Vauvat myös reagoisivat äidin tunnetiloihin. Jos äiti olisi kivuissa ja äreä, saisiko imetyksestä kaiken sen hyvän, mikä oli tarkoitus. Kahden vauvan imetys olisi, varsinkin pienten keskosten kanssa aluksi, yhtä taitelua. Mitä se olisi, kun mukana olisi vielä tällainen muuttuja. Kainaloni olivat nimittäin jo nyt tulehtuneet pahasti.
Pitkällisen harkkinnan ja itkun jälkeen päätimme, että lopettaisin imetyksen. Se oli kivulias päätös henkisesti. Päätöksessa kilpaili kaksi puolta: Maailman paras ravinto. Ja toisaalta se, millä hinnalla imetys tapahtuisi. Päätin ja päätimme, että aloittaisin lääkityksen, joka veisi maidontuotantoni alas.
Viikot tämän jälkeen muistuttivat jatkuvasti siitä, etten enää imettänyt tyttöjä. Maito, joka oli noussut upeasti, jatkoi lääkkeestä huolimatta tuloaan. Tätä maitoa ei kuitenkaan enää saanut antaa lapsille. Heräsin yöllä kolmen tunnin välein syöttämään tytöt pulloista (emme osanneet vielä tuolloin syöttää kahta kerrallaan, joten homma vei tuhottomasti aikaa, kun kaksi keskosta ei jaksanut imeä kovin nopeasti), jonka jälkeen minun tuli pumpata maito aina pois. Nukuin ehkä 45 minuutin pätkissä.
Kun tytöt alkoivat sairastella, jokainen kommentti, jossa minua syyllistettiin siitä, etten imettänyt tyttöjä, satutti todella paljon. ”Jos vaan olisit imettänyt, lapsesi olisi saanut vastustuskyvyn.” tai ”tätä se on se äitien itsekkyys. Ei haluta, että rinnat menee pilalle.” Ja tämäntyyppiset kommentit sinkoilivat siis juuri netissä. Paikassa, jossa en edes ollut kertonut imetyksestä suuntaan tai toiseen.
Imetys on arka aihe, teitpä miten vaan. Joitakin äitejä arvostellaan liian pitkästä imetysajasta, toisia liian lyhyestä.
Nyt kun tytöt osaavat kiivetä jo sohvalle, syövät makaronilaatikkoa ja sanovat ymmärrettäviä ja ei-ymmärrettäviä sanoja, tuntuu imetysasiat meille todella kaukaisille. Siksi kai uskalsin kirjoittaa nyt tästäkin, vaikka perhebloggaajaystäväni sanoi, ettei kannattaisi: ”Se on itsemurha, jos tuon menet kertomaan somessa.” Hassua, miten suuret tunteet meillä liikkuu aiheessa, joka lopulta kertoo meistä äiteinä ja ihmisinä hyvin vähän.
-Karoliina-
P.S.Lähineuvolan Mushka opetti meitä muuten aikanaan pulloruokkimaan ”hellästi”. Eli luomaan vauvoihin vähän samantyyppisen kontaktin pulloruokinnassa, mitä rinnalla koetaan. Tämä on aihe, josta puhutaan muuten mun mielestä todella harvoin.
*Lähineuvolapalvelut vauvojen alkutaipaleella saatu
Kommentit
Hei! Mä oon teidän kaksosten syntymästä alkaen odottanut, että rohkenisit kirjoittaa imetyksestä. Tai oikeastaan sen onnistumattomuudesta, kuten rivien välistä on ollut luettavissa. Siis juurikin vertaistueksi meille monille, joille imetystaival on ollut syystä tai toisesta haasteellinen. Oman yksöseni synnyttyä olin ihan hämilläni siitä, ettei imetyshommat käynnistyneetkään niin luonnollisesti kuin olin kuvitellut. Ja miten vaikeaa avun saanti siinä asiassa olikaan! Mun mielestä jokaisessa neuvolassa pitäisi olla imetysohjaajia, mutta nyt sieltä toivoteltiin lähinnä vain jaxuhaleja. Ahkeralla netin lukemisella 🙄 ja ihanan mieheni tuella imetys saatiin meidän kohdallamme kuitenkin käyntiin ja imetin lastani lopulta yli vuoden ikäiseksi.
Kommentit
Hellä ja rakastava, lapsen tarpeisiin vastaava hoiva ei ole imetyksestä kiinni. Nykyään on onneksi oikein hyvät ja luotettavat äidinmaidonkorvikkeet saatavilla. Ja ihan selvästi teidän perheessä vanhemmat pitää lasten tarpeet mielessä! Sinullahan oli tosi painava syy jättää imetys, onneksi sattui noin viisas kätilö kohdalle. Mitta sekin on mun mielestä ihan ok, jos vanhemmat antaa ruuan pullosta jostain muustakin syystä – ihan vaan vaikka siksi, että heistä tuntuu että se on heidän perheelle parempi.
Muistan omien vauvojen ajoilta, että puhuin heille tuossa siirtymävaheessa kuinka nyt äiti ei enää annakaan rintamaitoa vaan sylimaitoa – ja sitä voi antaa nyt sitten isäkin. Ihan yhtä rakkaudella.
Hurjaa. Tuntui ihan koko kehossa tuo kuvaamasi kipu 😩 Mitä kaikkea naiset joutuvatkin kestämään, ihan kun se raskaus ei olisi jo tarpeeksi. Itse olen selvinnyt imetysasiassa helpolla, mutta muista syistä oli hengenlähtö lähellä (ns. lapsivuodekuume, joka eteni rajusti). Tietyt elämäntapahtumat jättävät niin voimakkaan muistijäljen, ettei niitä oikein voi edes sanoiksi pukemalla saada kokonaisvaltaisesti prosessoitua. Keho on viisas, mutta sen muisti toimii eri tavalla, kuin tietoisen mielen.
Armoa ja empatiaa tähän imetys- keskusteluunkin, kuten muihinkin naisten herkkiin kohtiin 🙏
Kiitos tästä tekstistä. Alkoi itkettämään ihan siitä ilosta että joku USKALTAA puhua tästä. Omatilanteeni hyvin vastaava, fyysinen vaiva vain eri. Vaikka tiedän saman päätöksen olleen samoilla perusteilla meille kaikille paras silti vauvavuotta siivitti kova imetyspettymys ja lopettamispäätökseen liittyvät häpeän ja syyllisyyden tunteet. Muskarissa kun muut äidit antoivat tuokion päätteeksi lapselle rintaa ja itse etsin vasta pulloa ja maitotetraa kun muut jo lopettelivat, teki mieli itkeä. Ja samaan aikaan koin, että ei ole oikeutta tuntea näin koska itse olin lopettamispäätöksen tehnyt, nyt piti vain kärsiä seuraukset. Joten KIITOS että olit rohkea ja kirjoitit aiheesta, itsestäni ei siihen omalla naamalla ja nimellä olisi ollut.
En ole ikinä tajunnut mikä suomalaisia äitejä vaivaa, alatiesynnytys jopa ilman kivunlievitystä ja imettäminen ties missä julkisella paikalla ilman mitään suojaa tuntuu olevan niin tärkeää ettei tajuta etteivät kaikki ajattele näin! Itsellänikin on kaksoset, jotka synnytin sektiolla omasta halustani enkä imettänyt vaan olin jo etäkäteen päättänyt ruokkia vauvat korvikkeella. Onneksi synnytin ulkomailla. Siellä kukaan kommentoinut tapaani toimia vaan moni muukin toimi samalla, itselleen parhaimmaksi katsomallaan tavalla.
Minullakin on lisärinnat, joista sain tietää ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Kipu oli aivan sietämätöntä, vaikka minulla on sellaiset tiehyet mistä maito pääseekin hiljalleen pois. Saati sitten jos ei olisi sellaisia! Olet tehnyt hyvän päätöksen vaikka se on ollut varmasti myös kipeä.
Hieno tarina vaikeasta aiheesta. Itse onnistuin imettämään mutta voin sanoa että joskus oli aikoja kun toivoin että olisi ollut syy lopettaa imettäminen mutta joku ulkoinen paine pisti jatkamaan vähintään vuoden ikään molemmilla lapsilla. Imetyspositiivisuus on ehkä mennyt vähän päälaelleen kun kaikki muut tavat ovat vääriä…
Hei, oon pahoillani että jouduit kokemaan ton. Viisas päätös kuitenkin! Tuosta hellästä tavasta olisi kiva kuulla lisää.
Kiitos kun jaoit tämän. Onneksi rakkaus on tärkeintä ja sitä teillä riittää! ❤
Kiitos Karoliina, kun jaoit kokemuksesi. Minulla oli myös liaärinta, mutta sieltä tihkutti hiljalleen maitoa. Ihmettelin ekat kaksi kk kun paitani oli hassusta kohtaan märkä..
Eikö ole hassua miten joku asia tuntuu vähintäänkin maailmanlopulta ja hetken kuluttua se onkin jo ihan normaali osa arkea. Minun lapseni ovat syntyneet molemmat sektiolla. Synnytyksen jälkeen ajattelin, että koko loppuelämäni on pilalla. Kuvittelin, että sektio määrittelee mua jotenkin. Näin vuosien kuluttua en ajattele asiaa enää laisinkaan. Maailman tärkeintä oli saada pojat maailmaan hengissä. Ihmisten kommentit ihmetyttää. Ei pitäisi KOSKAAN kommentoida toisten perheiden valintoja. Varsinkaan, kun ei tiedä taustoista mitään.
On ilo seurata teidän arkea ja tyttöjen kasvua! Voimia uuden arjen tuomiin haasteisiin❤️
Ps. Pahoittelen korjoitusvirheita. Taapero yrittää osallistua tähän kirjoittamiseen myös lähmimällä puhelinta 😀
Imetys on jokaisen oma asia. On niin monia syitä imettää tai olla imettämättä. Suomessa tästäkin on tehty maailmaa suurempi kysymys, johon kenenkään ulkopuolisen ei tulisi oikeasti puuttua. Olen synnyttänyt lapseni Ranskassa, jossa en ole kertaakaan törmännyt moisiin kommentteihin. Ei ihmisillä siellä ole aikaa puuttua toisten asioihin. En myöskään menisi allekirjoittamaan kommenttia, että lapset joita ei ole imetetty sairastavat enemmän. Olen huomannut lasten Suomessa sairastavan joka tapauksessa enemmän kuin esim Ranskassa, vaikka Suomessa imetetään yleisesti pidempään.
Huh, tosi hyvä että kerroit! Jaan niin monia tunteita tässä. Meilläkin kaksoset, ja imetyksessä ollut kaikenlaista hankalaa. Yllätyin itsekin miten ihon alle koko juttu menee, vaikka järjellä etukäteen ajattelisi miten imetyksestä. Just tuosta että vaikka alku onnistuu, voi vastassa olla vaikka mitä. Musta on myös aika ongelmallista, että imetyksen epäonnistumisesta ja siihen johtavista syistä puhutaan niin vähän. Tarkoitus on tietty hyvä, eli inetykseen kannustaminen, mutta sellainen ongelmat maton alle lakaiseva viestintä johtaa siihen, että imetyksen epäonnistuminen on aikamoinen shokki. Kun kaikilla muka se on niin helppoa! Vaikkei oikeasti ole.
Moi! Ihana, kun kirjoitit tästä. Ulkopuolisena tuntuu puolestasi tympeältä, että jouduit tämän kirjoittamista jännittämään. Imetys on monesti kiinni ihan muusta kuin itsestä. Minullakin huono imetyskokemus 2v takaa esikoisen kohdalla, kun rintarauhaset ovat jotenkin ahtaat, maito pakkautui eikä tullut enää millään ulos, vauva vasta parin viikon ikäinen. Rinnnasta roikkui katetri, mikä ei sekään tyhjentänyt rintoja. Lopulta olin 1kk ikäisen lapsen äiti joka joutui makaamaan tipassa 5vrk sairaalassa ja imetykselle ei ollut edellytyksiä jatkaa. Nyt odotan kaksosia rv31 ja mietin uskallanko edes yrittää imettämistä, toisaalta kuulostaa helpotukselta jos ei tarvitsisi stressata imetystä uudelleen, vaikka imetys olisi varmaan ihana kokemus.
Kiitos,että jaoit kokemukseksi. Olen opiskellut terveydenhoitajaksi ja näin ollen saanut koulutuksen myös imetyksen ohjaukseen ja silti lisärinnat oli minulle uusi käsite. Toisaalta en ihmettele ”maallikoiden” suhtautumista imettämöttymyyteen, kun meille ammattilaisillekaan ei kerrota tällaisista tapauksista,joissa imettämöttömyys voi olla parempi vaihtoehto.
Kiitos, kun kerroit imetys tarinasi! Moni lukija saa varmasti tästä vertaistukea! Enpä ollut koskaan kuullutkaan lisärinnoista, enkä esim. imetyksen tuen sivuiltakaan ole löytänyt mitään viittausta tuohon. Sivut tulivat nimittäin todella tutuiksi keväällä, kun imetyksen alku oli vaikeaa ja kivuliasta. Kevään lockdown nimittäin sulki väliaikaisesti synnytyssairaalan imetyspolin ja kaikki imetyksen live-vertaistukiryhmät, joten lähes kaikki tieto imetyksestä piti kaivaa netistä.
Vielä lopuksi tällainen loppukevennys: Kun yritin googlettaa lisärintoja, niin Googlen hakusanakenttään tuli vain ”tarkoititko näyttelijä Lisa Rinnaa” 😄.
Miten viisas kätilö sinulla on ollutkaan! Ihminen, joka ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää vauvan kanssa. Ei se rintamaito kenestäkään autuasta ja tervettä, hyvää ihmistä tee. Itse olen imettänyt vauvojani vähän, mutta samalla antanut myös lisämaitoa pullosta kokoajan. On täysin naurettavaa sanoa, että vain imettäessä tulee vauvaan yhteys ja hän on lähellä. Aivan yhtä lähellä, samassa asennossa vauva on pullostakin ruokkiessa! Miksiköhän ihmisillä on sellainen kuvitelma että pulloruokinta suoritetaan vaikkapa niin että vauva yksin makaa sitterissä ja hänelle jostain kaukaisuudesta ojennetaan pulloa 😅 koska totuus yleensä on kuitenkin se, että pulloruokittava vauva on yhtä lähellä sylissä, rinnan sijasta vain pullo. Ja siinä hän tapittaa niillä pienillä silmillään vanhempiensa kasvoja ihan samalla tavalla kuin rintaruokinnassakin. Ihana kun kirjoitit tästä aiheesta. Koko lisärintajuttu oli täysin tuntematon käsite, ja voi miten kipeän kuuloinen 🙁
Voihan imetys.. Tuohon viimeisen kappaleeseen liittyen. Meidän ensimmäisen lapsen kanssa imetys epäonnistui monien syiden yhteissummana ja voi että sitä syyllistämisen määrää mitä muualta tuli, että olin _päättänyt_ itse olla imettämättä ja lapsi jäisi nyt niin paljosta paitsi ja vähintään kuolisi huonoon ravintoon ja yhteyden puutteeseen. Näin kärjistetysti. Lupasin tuolloin hiljaa itselleni ja lapselleni, että hän saa pullosta ruokittuna kyllä vähintään yhtä paljon läheisyyttä ja jakamattiman huomioni ruokailujenkin aikana-mistään ei jää paitsi. En ihan aidosti usko, että huonolla ruokavaliolla oleva äiti, joka käyttää imetysajat puhelimella selailuun, antaa lapselle yhtään paremmat lähtökohdat elämään.
Ja imetyksessä onnistuneet äidit omalla kokemuksella harvemmin pystyvät uskomaan, että imetys tahdosta huolimatta voisi epäonnistua.
Hei, tärkeä aihe ja hienoa että uskallat nostaa asian esiin! Että tuollainenkin ongelma voi olla kuin lisärinnat! Minulla puolestaan päinvastainen ongelma, eli ns. tubulaariset rinnat, jotka eivät kehitä maitoa kuin ihan todella vähän. Maitoa ei koskaan noussut, mutta sitkeästi yritin edes vähän imettää. Ei tästäkään asiasta kätilöt osanneet mitään neuvoa, ihan itse löysin ongelmalle nimen jostain netistä kun ensimmäisen lapsen kanssa imetysongelmien kanssa painin. Toisen ja kolmannen kanssa olikin helpompaa kun tiesin jo ongelma ja päätin etten stressaa. Ihan hyviä ja terveitä lapsia on kaikista tullut, vaikka 99% pulloruokinnalla ensimmäisen vuoden ruokitut. Mutta kyllä se syyllistäminen ja ihmettely on ollut kaikkien vauvojen kanssa hirveintä, vaikka myöhemmin siihen osasi jo suhtautua kevyemmin.
Ihan hyvä vaan, että tämän postasit. Kukaan ei pysty ymmärtämään ja kommentoimaan toisen kivusta. Vain se, joka kokee jatkuvaa ja kovaa kipua, pystyy tekemään kehonsa puolesta ratkaisuja. Muitakaan toisten ratkaisuja elämässä ei pitäisi kommentoida. Mikäli joku ei halua imettää, vaikka pystyisikin, ei ole kenenkään muun asia. Useinkaan ihmisillä ei ole todellista tietoa taustoista. Ihmiset, jotka jostain syystä silti arvostelevat ja kommentoivat, eivät ilmeisesti ole elämässään kärsinyt vastoinkäymisistä tai kivuista.
En kyllä yhtään ymmärrä miten jonkun imettäminen tai imettämättömyys kuuluu yhtään kenellekään. Oikeasti, aika pikkusieluinen saa ihminen olla, jos toisen asioista rohtuu.
Hyvää tekstiä
https://suninidea.blogspot.com/2020/09/miksi-rakastan-viikonloppuja.html
Olet superäiti, imetit tai et ❤
Ihan tuli kyynel silmäkulmaan, kun luin tekstisi. Varmasti oli iso pettymys ettei imetys onnistunut ❤️ Mutta olet mahtava äiti lapsillesi ja teit parhaasi, se riittää ihan kaikessa ❤️
Ihana teksti! ❤️
Itselläni myös takana hirveä kipu imettäessä, johon sain hieman apua rintakumista. Parikymppisenä kahden ensimmäisen kanssa ei tietoa/arvosteluita ollu niin paljon saatavilla ja 3-4 kuukautta molempia osittais imetin rintakumin avulla, enkä osannut ollenkaan ottaa paineita asiasta. Nyt 30+ vuotiaana ”iltatähteä” odottaessa suunnittelin samoin, nyt tämä onnistuu!! Laitan sen onnistumaan!! Mutta taas kipu, rintakumi, itkuinen ja nälkäinen vauva, itkuinen äiti ja lopulta 1kk neuvolassa paino oli laskenut ja korviketta PITI alkaa antaa… osittaisimetystä kesti noin viikon sen jälkeen! Eli ”en pystynyt” edes siihen mitä nuorempana, varmaan niin kamala stressi ja hormonit ja kaikki…Kyllä se kaivoi mieltä, tuntui että vaikka kenelle kerroin, kaikilla muilla se oli onnistunut. Ei kukaan minua arvostellut mutta varmaan itse sisimmässäni arvostelin! Vertaistuen voima on❤️ Ihanaa kuulla näitäkin tarinoita, ja olisi ollut ollut kiva löytää näitä silloin kun olin kaikista herkimmillä! Onneksi facesta löytyi ”korvikemutsit” josta ainakin sai tosi paljon hyviä vinkkejä korvikkeen ja pulloruokinnan kanssa!😍
Rakkautta voi antaa lapsilleen ilman, että heitä pystyy imettämään.
Itse olin omasta tahdostani tai valinnastani riippumatta ns. superimettäjä. Esikoiseni äitinä vein rintamaitoa myös ns. keskospankkiin. Maitoa vaan tuli, tuli, tuli. Toisen lapsen imetin täysin helposti, mutta silloin en ehtinyt viedä ns. keskospankkiin äidinmaitoani. Molemmat imetykset kestivät pitkään niiden vaivattomuuden vuoksi. Tahdon myös nähdä asian toisesta näkökulmasta. Imettäminen ei aina onnistu tahtoipa sitä miten paljon vaan. Silti lapset saavat kiintymystä ja rakkautta. Imetys ei ole must!
Hei wau! Aivan ihana kirjoitus, hyvä Karoliina! 💪🏼👏🏻 Ja upeeta että jaoit tän!
Mielestäni tärkeintä on, että vauva saa maitoa, kasvaa ja kehittyy, tuli se maito tisseistä tai pullosta. Mitä väliä, kunhan lapsi voi hyvin.
Totta on, että imettää tai ei imetä, on se aina jonkun mielestä väärin. Harmillista, että ihmiset jaksaa kytätä toisten tekemisiä, luulisi omassa (täydellisessä) elämässä olevan ihan tarpeeksi huolehtimista.
Mutta miten noista lisärinnoista ei puhuta missään?? Mä olen kohta 40 vuotias kolmen lapsen äiti, ja törmäsin ekaa kertaa elämässäni lisärinta/kolmas nänni -asiaan ihan muutama kuukausi sitten. Sitä ennen ei halaistua sanaa ikinä missään keneltäkään! Kiitos siis sinulle, että rohkenit tästä aiheesta kirjoittaa, en voi olla ainut näin tietämätön.
Kiitos, kun jaoit! Ite oon tosi imetysmyönteinen, ehkä siks et mulla se on sujunu tosi helposti. En tosiaan ole tiennyt, et siihen voi olla tällaisia ja näinkin isoja fyysisiä esteitä/vaikeuksia. Silmiä avaavaa.
Ihana, kiitos! Täällä kahden pienen kaksosen äiti ja imetys loppui viikolla 2. Lastenosastolla olon ja valtavan painonputoamisen takia imetys oli kaksi viikkoa vain ns. Lisäravintoa. Lääkärin määräyksestä 2 tunnin välein pullosta ja tietty määrä/vuorokausi. Tissittely oli vain extraa, ei saanut vaikuttaa pullosta saatuun maidon määrään. Ei jaksaneet pienet imeä ja sen pullojen pesun ja ruokkimisten (mikä vei parhaimmillaan tunnin kahdeltakin ihmiseltä) lisäksi kerkesin pumppailla n. 1-2 kertaa/päivä. Maidontulo vain lopahti ja omat voimavarat yrittää kaiken keskellä ja pari vuotiaan esikoisen kanssa ohjasivat päätökseen, että nämä vauvat kasvavat nyt korvikkeella. Lähestulkoon jokainen vastaantuleva kysyy ”imetätkö?” Kun tulee juttelemaan tytöistä. Miksi? Ja määritteleekö se jotain? Alkuun häpesin ja vieläkin tuntuu, että selittelen. Vaikka mitään tarvetta moiselle ei kuitenkaan mielestäni ole.
Vaikka varmasti vaikea aihe kirjoittaa, niin suuri kiitos tästä<3 Tällaiset tekstit auttavat oikeasti todella paljon, sillä ei näistä vaan puhuta vieläkään tarpeeksi.
Hienoa, että uskalsit puhua tästä asiasta. Minun esikoiseni on melkein samanikäinen kuin sinun kaksosesi. Yllätyksenä ruli, kuinka vaikeaa imetys voisi olla ja miten tunnepitoinen asia se on! Itselläni maito ei meinannut nousta ollenkaan ja tyttö alkoi saada nälkäisenä rintaraivareita ja alkoi suosia pulloa. Jatkoin yrittämistä miltei pakkomielteisesti. Maitomääräni alkoi olla riittävä vasta kun tytär oli noin kuusi viikkoa vanha ja kesti vielä pitempään, että aloin luottaa imetyksen jatkumiseen. Jatkan edelleen ja jännitän jo, koska alkaa tulla kommentteja, että mitä sinä noin isoa lasta imetät.
Hei Andie, jos haluat kommentoijille vasta-argumentin niin kerro, että WHO suosittelee imetystä kaksivuotiaaksi. Vaikka eihän asia kenellekään muulle kuulu. On hienoa, että imetyksen terveyshyödyt ovat nykyään hyvin tiedossa, mutta sehän ei suinkaan tarkoita sitä, että kenelläkään olisi oikeutta toisen valintoja arvostella. Imetyksen onnistumiseen vaikuttaa niin monet asiat, jotta olisi suotavaa arvostaa jokaisen äidin omaa arviointikykyä. Karoliinalle kiitos rehellisestä ja tärkeästä kirjoituksesta!
Musta tää oli tosi hienosti kirjoitettu teksti, ehkä paras jonka oon sinulta lukenut, ja lisäksi todella tärkeää tietoa. En ole ikinä aiemmin kuullut tällaisesta. Teitv100% oikean päätöksen.
Hei! Mä oon teidän kaksosten syntymästä alkaen odottanut, että rohkenisit kirjoittaa imetyksestä. Tai oikeastaan sen onnistumattomuudesta, kuten rivien välistä on ollut luettavissa. Siis juurikin vertaistueksi meille monille, joille imetystaival on ollut syystä tai toisesta haasteellinen. Oman yksöseni synnyttyä olin ihan hämilläni siitä, ettei imetyshommat käynnistyneetkään niin luonnollisesti kuin olin kuvitellut. Ja miten vaikeaa avun saanti siinä asiassa olikaan! Mun mielestä jokaisessa neuvolassa pitäisi olla imetysohjaajia, mutta nyt sieltä toivoteltiin lähinnä vain jaxuhaleja. Ahkeralla netin lukemisella 🙄 ja ihanan mieheni tuella imetys saatiin meidän kohdallamme kuitenkin käyntiin ja imetin lastani lopulta yli vuoden ikäiseksi.