Kolmistaan

Uuden kodin rytmi

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Me ollaan asuttu tänään tässä kodissa kuukausi. Vaikka lamppuja on saatu kattoon vain muutama, tavarat etsivät paikkaansa ja varsinaisesta sisustuksesta ei voi vielä puhua, tuntuu vanha koti silti TODELLA kaukaiselle.

Aluksi uudessa kodissa oli sillä tavalla hukassa, ettei oikein tiennyt, mitä tehdä ja miten. Pelkkä tiskikoneen täyttö ja tyhjennys vei kauheasti aikaa, koska rutiinit puuttuivat. Samoin aamut ja illat tuntuivat oudoille. Kuka nukkuu ja missä? Kuka hoitaa aamupuuron, missä järjestyksessä koti aamuisin järkätään yön jäljiltä ja syödäänkö päivällinen ison vai pienen ruokapöydän ääressä?

Yksi opettelun aihe oli myös kahdessa kerroksessa asuminen. Piti keksiä, miten tavarat kulkevat kerrosten välissä (juuttikassit) ja laitetaanko hammasharja ylä- vai alakertaan (yläkertaan, mutta olen päättänyt ostaa harjan myös alan).

Huomasin eilen illalla, lasten jo mentyä nukkumaan, että tämän kodin rytmi on nyt löytynyt ihan kuin vahingossa. Aluksi mua esimerkiksi harmitti, kun en päässyt pesemään pyykkiä, kuten ennen, koska meidän pyykkihuolto sijaitsee nykyisin alakerrassa. Kerroksessa, joka ei ole hengailukerros. Vanhassa kodissa pyykkiä pystyi hoitamaan lasten ollessa hereillä, mutta nyt yksin lasten kanssa päivällä ollessa ei kahta kiipeilevää apinanpoikaa voi juuri jättää eri kerrokseen vahtimatta.

Eilen kuitenkin huomasin, että tämäkin asia on järjestynyt ihan vahingossa. Tosi pieni juttu, mutta silti juuri näistä asioista tulee tunne, että koti on vielä enemmän koti. Pyykit vaihtuvat koneeseen ja kuivuriin meiltä A:n kanssa aamu- ja iltapesujen yhteydessä. Se hetki, kun alhaalle mennään suihkuun, ehditään samalla hoitaa pyykkejä eteenpäin.

Sekin on ollut hauskaa uusi tapa, että monena iltana, kun A on hoitanut pienten nukutuksen, ollaan menty esikoisen kanssa kahdestaan alakertaan. Hän rakastaa sovitella mun mekkoja ja höpistä. Tällä tavalla me saadaan iltoihin äiti-tytäraikaa ja samalla mä voin hoitaa juurikin viikkaukset ja mankeloinnit.

Pienessä talossa Pyynikillä:

  • Ei katsota miehen kanssa iltaisin espanjalaissarjoja, vaan kotimaisia tai The Americansia.
  • Suhistaan jatkuvasti, että ” puutalossa kuuluu kaikki naapureille” ja sitten jatketaan taas älämölöä.
  • Kokataan kaasulla.
  • Rampataan jatkuvasti keittiön ovesta ulos. Rakastan! Vähänkö siistiä hipsuttaa viemään illalla roskia yöppärissä. Kuudennesta kerroksesta ei koskaan jaksanut nähdä sitä vaivaa.
  • Nukutaan miehen kanssa vielä harvemmin vierekkäin. Pienet heräävät öisin niin usein, että patja pedataan toiselle vanhemmalle (yleensä mulle) jo valmiiksi lastenhuoneeseen. Mutta pikku hiljaa me ehkä päästään yhdessä meidän omaan rauhaan, alakertaan, molemmat.
  • Ei enää tapella vessa- ja suihkuvuoroista! Kaksi erillistä vessaa ja erillinen suihku on luksusta yhden kylppäri-wc:n jälkeen.
  • Puetaan pienille yöksi yöpuvun sijaan silkkivillahaalarit. Minusta asunnossa vetää enemmän kuin vanhassa. Muut perheenjäsenet väittävät, että kuvittelen vaan.
  • Vauvat voi nukuttaa takapihalle, oman ikkunan alle, päikkäreille.
  • Naapurien kanssa on tutustuttu ennätysvauhtia. Viikonloppuna oli taloyhtiön grillijuhlat kynttilänvalossa. Mekin hipsimme mukaan itkuhälytin kainalossamme, kun saimme pienet unille.
  • F voi purkaa energioitaan pihan trampalla. Unelma, meille kaikille.
  • Ei ole liiketunnistinta käytän valoissa. Aamulehden jakaja jättää valon päälle puolella kerroista. Valo hohkaa ulko-oven päällä olevasta ikkunasta meille eteiseen ja sieltä makkariin. Hipsin öisin sulkemassa tätä valoa.
  • Postiluukku on satavuotinen. Sieltä ei vuoden 2020 kirjeet useinkaan mahdu sisään.
  • Aamuaurinko tulvii aivan käsittämättömän kauniisti sisään olkkarin ikkunoista.

 

-Karoliina-

Lue myös

X