Mitä oivalsin tänä viikonloppuna?
Koin valaistumisen. Se tapahtui mökillä viikonloppuna. Paikassa, jossa olin ollut siihen mennessä17 tuntia miehen kanssa kaksin. Ei lapsia, ei yhtään velvoitetta. (Tästä hiljaisuudesta innostuneena ehdotin miehelle myös neljättä lasta, mutta se on sitten tarina erikseen. Kumma, ettei tuo ajatus koskaan tule mieleen, kun pyöritetään arkea kolmen kanssa. Lol)
Olin maannut sohvalla, vetänyt karkkia naamaan, lukenut Eeva Kolua (kyllä, paljon hehkuttamani kirja on edelleen vaiheessa) ja kuunnellut avoimesta ovesta, miten aallot löi rantakallioihin. Kuunnellut lehtien havinaa puissa. Kuunnellut, kun mies kävi Pirkka-lehden ruokaosiota läpi resepti reseptiltä: ”vege ei vaan sovi samaan lauseeseen mummolan kanssa. Tätä me koitetaan. Hyvä perusdippi. Puolet näistä resepteistä pohjautuu puolivalmiisiin. Paljonkohan HK on tästä maksanut?”
Edellispäivällä olin kipuillut sitä, mikä blogin tulevaisuus on, kun menen Sidosteelle töihin. Mikä on Instagram-tilini virka, mikä minkäkin.
Kolua lukiessa (lukeaa hyvät ihmiset tuo kirja!!) kaikki yhtäkkiä selkeni. Ne ajatukset, jotka olivat harhailleet päässäni, menivät hetkessä järjestykseen. Sitä se uni ja lepo teettä.
Päädyin jokseenkin näihin lopputuloksiin:
Rakastan kirjoittaa. Olen rakastanut aina. Se tekee mut onnelliseksi. Joskus hyvä teksti liikuttaa itseänikin (narsismin huippu?). Ennen kaikkea kirjoittaminen jäsentää ajatukset, tunteet. Tuo oivalluksia. Tuo vertaustukea ja sitä kautta empatiaa ja yhteenkuuluvuutta.
Vauvavuonna blogin kirjoittaminen on välillä ollut pintapuolista. Työtä, joka tehdään, koska työt kuuluu tehdä. Ja aina ei voikaan tehdä parastaan, mutta jos kauan tekee sinnepäin, häviää palo ja intohimo.
Nyt haluan taas kirjoittaa. Ihan oikeasti. Istua koneen ääreen ja kirjoittaa ihan oikeita tekstejä. En lupaa kuuta taivaalta, mutta haluan ihan teidän ja itseni vuoksi olla blogissa enemmän läsnä. Ehkä pohtia täällä enemmän. Ehkä alkaa kuvata tänne vain mustavalkoisia kuvia erotuksena muusta somestani. En vielä tiedä, mutta haluan löytää taas takaisim jonnekin sinne, mitä kaikki tämä oli ennen vauvoja. (Ja saada perkele vieköön tuon raivostuttavan tuplakuvabugin postauksen alussa haltuuni).
No sitten se IG. Tykkään storystä, mutta feed on jäänyt siellä jalkoihin. Ehkä alan kuvat sinne kaikkea. Sellaistakin, joka ei ole kaunista tai instagrammaista. Hetkiä ja fiiliksiä, ihan kuin storyssäkin tehdään. Ilman minkään näköisiä paineita.
Eihän mun insta tähänkään asti ole ollut mikään yhteinäinen tai huoliteltu. En edes osaa käyttää kuvankäsittelyä, saati jotain värimaailman yhtenäistäjää. Mutta silti. Jotekin omat kännykkäräpsyt tuntuu feedissä usein tosi kököille. Tosi 2010.
Jotenkin koko ajatuksen ydin on rentous. Rentoutta ei voi pakottaa, mutta tiedostaminen auttaa paljon. Olen nimittäin aivan sairaan kyllästynyt siihen, että somesta ja blogeista on tullut viime vuosina niin siistejä. Mitään ei uskalleta sanoa enää,kun paskaa tulee niskaan. Jos kerron riidasta lapseni kanssa, tullaan inisemään (kyllä, käytän termiä ininä, vaikka se ärsyttää nyt jotain), että olenpa epäkypsä äiti tai pitikö niitä lapsia hankkia,jos niiden kanssa tulee riitaa. Tiedättekö mitä: Aion jatkossa viitata kintaalla tuolle uikutukselle. Koska kuten Kolu kirjassaan sanoi: Vaikka tekisi mitä, aina joku valittaa. Niin se vaan on.
Monesti vaikuttajat sanovat, että haluavat vuorovaikutusta seuraajien kanssa. Väitän, että harva haluaa, koska se on useim kauhean raskasta. Se on inhimillistä.
Tällä kertaa mä kuitenkin haluan. Tosi paljon. Teen ehkä instaan – sitten kun ehdin, haluan, jaksan – kyselyn näistä jutuista. Vastaattehan? Ja toki nyt saa kertoa aivan vapaasti, millaista sisältöä toivotte tänne ja Instaan. Ja mitä ette. Luen ne innolla!
Ihanaa sunnuntain jatkoa!
-Karoliina-
Kommentit
Hei, ihana kirjoitus tää ja sun uusin. Huomasi heti sen että nyt sulla on ihan eri fiilis kirjoittaa! Hyvää ja mielekästä tekstiä lukea 👍🏻
Kommentit
Ajatuksenvirtaa…se on ihan parasta, kun ns löhtee rullaamaan. Sun teksti on helppokukuista, vaikka omat lapset ovat isoja yms, olen fanisi ja odotan postauksia. Nyt löhdin etsimään yhtä reseptiä sun blogeista…sitä aurauunipastaa!!
Hei,
Tykkään sun monipuolisesta linjasta, ja siitä että uskallat kirjoittaa monenlaisista asioista ja mielipiteistä! Jatka samaan malliin! Uuden kodin sisustusasiat kiinnostaa myös!
Hei! Toivomuksena kirjoituksia arjesta. Kommelluksia ja vinkkejä kaksosten kasvattamisesta, arjen pyörittämisestä ja muusta teille tavallisesta 😊 Vertaistukea muille monikkoäideille, itseni mukaan lukien. Mutta myös siitä, kuinka elämä ei pyöri vain äitiyden ympärillä, kuinka itseään ei saa unohtaa.
Mitä enemmän ”normaalia” siloittelematonta arkea, sitä kiinnostavampaa. Kaikissa some-kanavissa! Välillä töitä, välillä lapsia, välillä kotia, välillä valitusta – kunhan vain on oikeaa arkea.
Haluaisin enemmän yhteiskunnallisia postauksia. Kertomuksia arjen tapahtumista, Ompun ja Mesin luonteesta, F:n harrastuksista, Penan työstä, teidän riidoista. Storyyn arjen kuvaamista niin että myös mies olisi mukana. 🙂
Tykkään sun vaihtelevista aiheista, ja niistä ”paskaa niskaan” -postauksista, joita monet muut välttelee! Lisäksi lapsiperheaiheet kiinnostaa luonnollisesti, kun itsellekin ajankohtainen asia. Ajatuksen virtaa ja aitoja hetkiä arjesta jne. niin pysyy mielenkiintoa yllä, toisin kuin liian siloiteltuja ja suunniteltuja blogeja lukiessa. 👌
Liian sliipattu meininki on kyllästyttävää, koska kenenkään elämä ei oikeasti oo sellaista eikä siloitellusta sisällöstä yleensä jää myöskään lukijalle käteen oikein mitään. Oli aika, kun halusin lukea seuraamieni blogien jokaisen postauksen, mutta enää en jaksa (varmaankin juuri tästä syystä). Avaan postauksen yleensä mielenkiintoisen instagram-noston perusteella. Niin nytkin. Samalla saatan sitten lukea muutaman edellisenkin postauksen. Lapsiperhearki on kiinnostavaa, havainnot elämästä ylipäätään myös, sisustusvinkit on inspiroivia, kaikki syvällisempi pohdinta on parhautta. Ajankohtaisiin aiheisiin näkökulman tuominen. Toi inisijöille kintaalla viittaaminen kuulostaa erittäin hyvältä! Yleensä negatiiviset kommentit, jos eivät sisällä oikeasti rakentavaa kritiikkiä, niin kumpuavat kommentoijan omasta elämästä ja omista ongelmista. Mut kun on tää ”pakko nyt kommentoida” ja ”ei millään pahalla” (vaan just sillä 😏) kulttuuri niin mölyt on päästettävä pihalle 🤷🏼♀️
On kiva lukea teidän perheen arjesta, mietintöjä tulevaisuudesta, sisustuksesta, lasten kommelluksista, siitä omasta ajasta, vaatteista, töistä, ELÄMÄSTÄ. Vaikka tykkään lukea niistä sulta, mun ei ole pakko lukea niitä joka päivä. Eli tarkoitan ettei sun pidä tuntea että joka päivä pitää postata jotain. Mä jaksan odottaa harvempiakin postauksia. Kiva vaan jos jaksat joskus postata jotain
Arjessa on paljon vetovoimaa. Pitkälle brändätyt blogit on oma skene, aika harvalle puhuttelevia tai samaistuttavia (esim. kaupalliset yhteistyöt, joissa tehdään 50 000 euron keittiöt marmorilla tai kenkä/laukku- vinkit, jotka rajautuvat 1-2% vähemmistölle).
Ihmettelin keväällä ja kesällä, kun kaikki kommentit blogiin blokattiin- joku tekninen häikkä?
Vuorovaikutteisuus lukijoiden kanssa on varmasti iso haaste. Olisi silti kiva, että positiivisiin kommentteihin tulisi jotain vastetta. Vähän kuin hymyyn vastaisi hymyllä 🙂
Ihanan innostunut ja energiaa puhkuva kirjoitus! Tästä välittyi tuo ladattujen akkujen tuoma uusi energia ihan tänne ruudun toisellekin puolelle 🙂 Ihanaa, kun olette päässeet tuollaiselle levolle!
Mä ihan tuulettelin tuolle kommentille siitä, että somesta ja blogeista on tullut niin siistejä, ja että esimerkiksi kuvat ovat aina ihan super viimeisteltyjä. Olen itse uusi Instan maailmassa – tunnen itseni nyt mummoksi kirjoittaessani tuon – ja vaikka minua kiinnostaa ihmisten sisustuskuvat ja kodit ihan yli kaiken ja itse räpsin omiani vanhalla puhelimenraadolla, luo muiden upeasti käsitellyt ja viimeisen päälle hiotut kuvat JO NYT ihan kamalaa painetta. Olenkin jo ehtinyt miettiä, että pitänee hankkia järkkäri kun muidenkin kuvat on otettu jollain kunnon laitteella – siis ihan hullua. Ja kuitenkin instailen ihan itselleni vaan ja tällaisia ajatuksia siellä herää näin alkumetreillä 😀
Vaikka visuaalisuutta rakastankin yli kaiken, olen huomannut somessa tässä lyhyessä ajassa sen, että miltei poikkeuksetta ihmisten kuvatekstit ovat paljon kiinnostavampia kuin itse kuvat. Kuva saattaa olla upeasta asetelmasta tai vaikkapa olohuoneesta, ja tekstissä kerrotaankin jokin hauska kommellus edelliseltä päivältä tai sen päivän puuhailuista. Ajattelen monesti, että voi kunpa juuri tuosta tekstin aiheesta olisi ollut myös kuva! Ne toki saattavat olla siellä storyssa, mutta silti. Teksteistä välittyy se aitous, ja toivoisinkin, että somessa näkisi enemmän storyjen kaltaista aitoa sisältöä (enkä nyt tietysti tarkoita etteikö ne ihanat hiotut kuvat sitä olisi, koska onhan niitä ihanaa katsella), niiden aitojen tarinoiden tueksi. Vähentyisikö se tietty somen paine olla ns. ”täydellinen”, kun siellä fiidissä ei olisikaan niitä hiottuja ja käsiteltyjä yhteensopivalla väriteemalla aseteltuja kuvia, vaan hetkiä juuri niin kuin ne on? Ajattelin, että esim juuri instagram on sellainen, jonne siis todella läiskätään kuva siitä hetkestä, ja puhelimella, mutta siellähän onkin ihan kunnon hifistelymeininki! Eikä sillä – vahvana esteetikkona tietysti se ei haittaa. Samalla kun se kaikki kauneus hivelee sielua, nousee kyllä myös pieni paine olla sitten itsekin yhtä ”täydellinen” kun muut.. Tämmöisiä ajatuksia tuo yksi lause sun tekstissä herätti.
JA JOTTA tämä kommentti ei nyt ihan kilometreiksi veny (vaikka lähellä jo ollaan), niin sanonpahan vaan että olen sinun sisällössä kaikilla alustoilla pitänyt nimenomaan siitä, että se henkii aitoutta. Minusta on ihanaa juuri se, että tässä tämän päivän kiillotetussa somemaailmassa esimerkiksi sinun somesisältö on sellaista, että kuvista välittyy se hetki sellaisena kun se on. Ja kirjoituksista varsinkin. Ei fiidien tarvitse olla värikoordinoitu tai hienolla kameralla otettu. Aitouden perään aina kuulututetaan mutta harva sitä uskaltaa olla oikeasti. Minusta sinä olet. Niin kuvissa kuin kirjoituksissa. Ja siksi tykkään sinua seurata. Olen usein klikannut kuvien loputtomasta virrasta auki juuri sellaisen kuvan joissa on näytetty se sotkuinen olkkari tai valtavat pyykkivuoret, kun siitä tulee se ajatus että jee jollain muullakin on! Toivon, että meininki jatkuu samalla hyvällä linjalla – ja parashan se on sellainen mikä tuntuu tekijästä eli juuri sinusta hyvältä! Olkoon se sitten sotryjen kaltaiset sisällöt fiidissä tai se kiillotetumpi materiaali.
”Monesti vaikuttajat sanovat, että haluavat vuorovaikutusta seuraajien kanssa”
Epäilen myös, että jarvempi haluaa. Halutaan kyllä seuraajia ja tykkäyksiä, mutta vuorovaikutusta se ei mielestäni ole. Esimerkiksi useimmista blogeista on hävinnyt tapa, että kommentteihin vastattaisiin. Eikä vastauksen tarvitse mitään ihmeellistä keskustelua ollakaan, mutta kyllä vuorovaikutus on pientä pallotteluakin välillä.
Hei,
Kaipaan myös kommentteihin vastaamista. Monesti se keskustelu siellä on (pääsääntöisesti onneksi) rakentavaa ja jotenkin myös mennään sisällön ”sisälle” enempi. Jotenkin tuntuu, että se kirjoituksen sisältö jää käsittelemättä, kun sitä vuorovaikutusta ei ole näkyvillä esim juuri kommenteissa.
Aina vaan arjen jutut kiinnostaa vaikka itse en pikkulapsiaikaa enää eläkkään. Mainostamisesta en niin välitä, mutta voinkin jättää ne jutut lukemataa ja se on ihan ok.
Taina
Hei hyvä pointti. IG:ssä mä saan päivästä riippuen 50-satoja viestejä päivässä. ´Se on ihanaa, mutta enää ei voi vastata samalla tavalla kun joskus aikanaan, kun kaikki kommentit tuli pelkästään tänne. Se on tosi surku 🙁
Mä pidän sun totuudenkatkuisista kirjoituksista ylikaiken. Ihanaa on myös se, että pääpaino on edelleen täällä ”oikean blogin” puolella, sillä kaikki lukijat eivät käytä Instaa.
Itsekkin perähikiän kasvattina sekä äitinä, mua kiinnostaa minkälaisia perinteitä/tapoja opetat/haluaisit siirtää lapsille? Esimerkiksi millaista on juosta paljasjaloin koko kesä, kuinka pimeää on pimeä talvella, miten jännittävää on kellojen soitto pääsiäisenä, mitä tarkoittaa kun ei ole paikallisliikennettä ja miksi itse kasvatetut yriti, vihannekset, luumut ja omenat on vaan niiin hyviä. Haen takaa sitä sun kuuluisaa 😀 ”maalaisjunttia twistiä”, mitä siitä twistä haluaisit opettaa lapsille? Olkoon se sitten tiedostettua tai tiedostamatonta!
Aitous on sun blogin juttu, ehdottomasti. Toisiinsa sointuvat kuvat uppoaa feediin, harmoniset feedit sekoittuvat keskenään eikä loppujen lopuksi muista, mitä on nähnyt. Sitten seassa on joku rohkea ja huumorintajuinen, joka postaa blogiin raskauden ei-niin-hehkeästä-olosta ja laittaa postaukseen pyllistyskuvan. Ihan mahtavaa ja muistan sekä nauran edelleen!
Upea kirjoitus!
Hei kiitos kaikki kommenteista ja palautteesta <3 Ihan huippua! Mä palaan tänne aina, kun alan kirjoittaa. Vinkit siis tosiaan laitetaan talteen!
Hei, ihana kirjoitus tää ja sun uusin. Huomasi heti sen että nyt sulla on ihan eri fiilis kirjoittaa! Hyvää ja mielekästä tekstiä lukea 👍🏻