Meidän vauvat 1 vuotta!

Niin se aika rientää. Ja pari muuta kliseetä. Mutta tottahan se on. Aika juoksee!

Mesi ja Omppu täyttää huomenna 1 vuotta. Ihan hurjaa, miten nopeasti vuosi on mennyt. Muistan tyttöjen synnytyksen ja kaikki siinä päivässä (paitsi ehkä morfiinin johdannaisten jälkeen vähän sumuisasti, öhöh), ja nyt ollaan jo yhtäkkiä tässä hetkessä. Pienistä keskosista on kasvanut isoja tyttöjä. Vauvoista on tullut taaperoita.

Jauhan varmasti vielä monta kertaa siitä, millainen vuosi on ollut meidän aikuisten kannalta, mutta koska nyt keskiössä on tytöt, kerron vähän heistä. Toivotte sitä tosi usein, ja aika harvoin heistä mitään erityistä kertoilen. Mutta ehkä näin synttäreiden kunniaksi.

Omppu on minuutin vanhempi isosisko. Valtavasilmäinen ja jollakin tapaa tummempi kuin Mesi. Periaatteessahan tytöt on tietysti identtisyyden vuoksi samannäköisiä, mutta meidän silmään nämä on tällaisia eroja, jotka itse laitetaan merkille. Omppu oli syntyessään kiukkuisempi, mutta kasvettuaan hänestä on tullut yksi ilopilleri. Kutsutaankin häntä tosi usein Auringoksi.

Omppu on ehkä vähän näkyvämpi persoona kuin Mesi. Hän hakee kontaktia ihmisiin, kun Mesi taas tykkää usein mennä omia teitään. Omppu on kuitenkin tästäkin huolimatta selvästi arempi: vesi, korkealle nostaminen ja sellaiset asiat pelottavat Omppua. Omppu on meidän perheen vitsiniekka. Sellainen vekkuli hassuttelija, joka räkättää tekonaurua ja siristelee silmiä, koska tietää olevansa sillä tavalla vielä söpömpi. Omppu on kova antamaan pusuja ja silittelemään. Hän myös ”puhuu” jatkuvasti.

Mesi voi vaikuttaa ulkopuolisen silmin vähän aremmalle, koska tykkää juuri tarkkailla tilanteita enemmän ulkopuolisena. Usein hän menee yksin vaikkapa tyttöjen omaan huoneeseen, jotta voi ”lukea” rauhassa. Mesissä on silti kauheasti luonnetta. Hän pitää omat puolensa (=lelunsa) ja kun Mesi suuttuu, silloin kyllä talo raikaa. Mesi tarkkailee ympäristöä rohkeasti ja tykkää paljon hurjemmista tempuista ja leikeistä kuin Omppu. Vaikka Mesi on pikkusisko, hän on Ompun tuki. Esimerkiksi kylpyyn Omppu uskaltaa tulla vain, jos pääsee Mesin kanssa samaan ammeeseen.

Mesi ei halua tehdä asioista numeroa. Häntä esimerkiksi ”hävettää”, jos joku huomaa, kun hän tanssii. Kävelyäkin on mukavampi treenata matalalla profiililla vaikkapa pöydän takana. Tuntuu, että Mesissä on piilossa vaikka mitä uusia taitoja, joita vaan panttaa meiltä muilta. Mesi rakastaa ahtaita kolosia, jonne änkee aina itsensä. Olisiko joku kohdusta mukaan tullut ominaisuus – yksiössä kun ei juuri tilaa ollut kahdelle vauvalle.

Mesi on ulkoisesti – ainakin kotiväen mielestä –sirompi, vaikka viimeksi neuvolassa painoeroa oli se 20 grammaa. Hänen kasvonpiirteensä herkempiä kuin siskollaan. Molemmilla tytöillä on pikimustat ripset ja tummanruskeat, paksut kulmakarvat. Pyörre heillä – luonnollisesti – on tismalleen samassa kohdassa. Sen kanssa tulee vielä ongelmia letityspuuhissa, sanokaa mun sanoneen.

Tyttöjen keskinäinen suhde on ihmeellinen. Ainoa, mistä tulee riitaa, on lelut. Muuten kaksosuus näkyy tytöissä ihmeellisenä epäitsekkyytenä. Kun kohdusta asti on pitänyt odottaa aina toista, mukautua siskon tahtiin, näkyy sellainen joustokyky heissä jo nyt. He eivät hermostu, kun pitää odotella ruokaillessa omaa vuoroa. Joko omia sormiruokia tai aikuisen antamaa lusikkaa. Jos siskolla on hauskaa vaikka aikuisen kutittaessa, he saattavat tulla kikattamaan viereen pelkästä myötätunnosta. Ja kun sisko satuttaa itsensä, on toinen sisko heti halimassa, pusuttelemassa tai antamassa tuttia vaikka omasta suustaan.

Mä en silti ajattele lainkaan, että tytöt olisivat symbioosissa toistensa kanssa. He ovat kauhean selkeästi aivan omia itsejään, ihan erilaisilla luonteilla. Ja mun olisi vaikea kuvitella, että tytöt isoinakaan koko ajan nysväisivät yhdessä. Totta on kuitenkin se, että kaksoissiskon läsnäolo on heille luontevaa. Ja läsnäololla tarkoitan siis sitä, että on ok änkeä samalle potalle istumaan. Tai työntää sormi toisen nenään. Tai maata jatkuvasti lattialla päällekkäin. Joskus hurjankin näköiset leikit ja siskon potkut vaikkapa suoraan naamaan ei tunnu hetkauttavan heitä mitenkään. Sisko aivan kiinni itsessä on varmasti luonnollinen olotila heille.

Tytöt kävelee jo askelia (mutta ei juoksentele minnekään satojen metrien päähän). On puhunut ymmärrettäviä sanoja jo tovin, tosin suurin osa on kryptistä mölötystä. He ymmärtävät tosi paljon asioita ja heidät voi jättää toviksi hengaamaan kaksin. (Tovi= minuutti, jonka aikana he on tyhjentäneet jääkaapin, kaapit, pipokorit ja lorotelleet pillipullosta vedet lattialle). Ei olla kikkailtu ruokien kanssa enää hetkeen. Tytöt vetelee lähes samaa ruokaa kuin mekin. Ainoastaan iltapuurot ja välipalasmoothie tulee joskus pussista/purkista. Helpottaa eloa kauheasti, kun ei tarvitse vääntää useita safkoja. Tosin neideistä on tullut jo niin ronkeleitakin, ei taaperososeet juuri kiinnostele.

Sellaista meillä! Ihanaa, että saatiin nämä pienet murut meidän elämään.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä