
Korona-ajan synttärit
Eilen vietettiin Mesin ja Ompun synttäreitä. Sitä oli monta kertaa jo etukäteen – vanhassa kodissa, pienempien vauvojen kanssa – miettinyt, miten hienoa on, kun saadaan viettää likkojen ekat synttärit meidän uudessa kodissa. Ja olihan se ihanaa!
Mä olin päättänyt jo ajat sitten, että vaikka tykkään ja tykätään leipoa, ei lisätä meidän taakkaa nyt tässä tilanteessa yhtään, vaan tilataan valmiit tarjoamiset. Selvää oli myös, että kakut ja muut tulisi Valkoisesta puusta.* Mun sisko teki marenkitikkarit ja muuten vedettiin matalaa profiilia. Yritin saada siivoajan meille perjantaiksi, mutta olin auttamatta liian myöhässä. Siksi ei tehty mitään erityistä siivoustakaan. Vähän pölyjä pois Lidlin räteillä, imurointi ja isoimpien muuttolootien roudaus alakertaan. Tadaa!
Meillä juhlittiin kahdessa erässä, koska #korona. Ja se oli kyllä hyvä ratkaisu. Ehti jutella ainakin melkein kaikkien vieraiden kanssa, ja kaikki mahtui myös istumaan. Iso ruokapöytä pääsi ekan kerran käyttöön oikein kunnolla.
Tytöt sai tosi ihania lahjoja. Muutamia tosi kivoja leluja, vähän vaatteita, lahjakortin, ruokailutarvikkeita ja vaikka sun mitä.
Me kutsuttiin tällä kertaa mukaan vain tyttöjen kummit (perheineen), meidän omat perheet ja yhdet naapurit. Vallitseva tilanne on tehnyt aika araksi olla keskellä isoja massoja. Aika usein F:n synttäreillä on ollut myös muita tuttavaperheitä. Muutamat nyt kutsutut joutuivat jäämään pois flunssan vuoksi, mutta kyllähän sitä menoa ja meininkiä silti riitti.
Jännä juttu, miten tuollaiset kemut – joiden eteen ei oikeasti joudu edes näkemään vaivaa – väsyttää. Ja joihin on kutsuttu vain ne tärkeimmät ihmiset, joiden seura ilahduttaa aina! Mun luonne (vai onko kyseessä luonne vai jokin muu sisäinen piirre) janoaa tosi paljon rauhaa. Meteli ja ihmisvilinä tekee mut uupuneeksi ja usein tuollaisen jälkeen mun päätä särkee ja on tosi levoton olo. Niin oli eilenkin. Mentiin nukkumaan jo ennen kymmentä. Heti sen jälkeen kun oli vähän voinut ladata akkuja sohvalla hiljaisuudessa.
Tänään pidettiin vielä rääppiäiset.
-Karoliina-
* Valkoinen puu halusi tarjota suolaiset piirakat tytöille lahjaksi. Muut ostettu itse.
Kommentit
Paljon paljon onnea!
Ps. kakut näyttävät todella herkullisilta.
https://suninidea.blogspot.com/2020/10/monitoimiflexi.html
Kommentit
Paljon paljon onnea!
Ps. kakut näyttävät todella herkullisilta.
https://suninidea.blogspot.com/2020/10/monitoimiflexi.html