Kolmistaan

Helvetinmoinen väsymys

Teksti: Karoliina Pentikäinen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yön yli nukkuminen on vinkki, joka annetaan aina silloin, kun joku asia vaatii pohdiskelua. Kun voimat on poissa, joku asia vaivaa.

Vinkki on nerokas. Koska tosi usein aamulla asiat näyttää paljon kirkkaammille kuin illalla. Paitsi, jos yö on kasvattanut univelkaa taas yhden yön verran lisää…Silloin aamu näyttää vieläkin synkemmälle kuin edellinen ilta.

Mä olen kertonut väsymyksestä paljon. Varmasti kyllästymiseen asti. Silti tuntuu, että siitä pitää kirjoittaa vielä enemmän. Tai en tiedä, ”pitääkö”, mutta se nyt ohjaa mun elämässä tällä hetkellä kaikkea. On mielessä ja kropassa jatkuvasti. Väsymys. Ja koska blogi on mun elämää, ei tätäkään aihetta voi sivuttaa.

Pienet aloittivat vajaa kuukausi sitten yöpoukkoilun. Ovat tähänkin asti parahtaen heränneet sellaiset 10-15 kertaa (yhteensä) yössä, mutta se on tuntunut ihan normille. He ovat rauhoittuneet yleensä siihen, kun ovat saaneet tutin suuhun. Ja minä olen nukahtanut samoin tein heti perään.

Nyt parahtelu, varsinkin Mesillä, tapahtuu useita kertoja tunnissa. Parahtelun lisäksi tytöt puhisevat, pyörivät ja huokailevat niin, että eilenkään en ollut yöyhteen mennessä nukkunut vielä hetkekään. Useimmiten tytöt rauhoittuvat viereen, mutta kahden vauvan kanssa nukkuminen vieretysten on aivan perseestä. Jos he ovat eri puolilla minua, saan potkua naamaan tuon tuosta. Jos he ovat samalla puolella toistensa kanssa, he ryömivät toistensa päällä ja heräilevät siihen.

Varsinkin aamuyön herkkä uni on kahden taaperon kanssa haastavaa. Ensin toinen herää neljän maissa, ja alkaa huudella ja höpistä tosi kovalla äänellä. Kun hänet saa rauhoiteltu puolen tunnin taistelun jälkeen, herää toinen. Ja silloin tämä ensimmäisenä kekkuloinut herää häneen. Soppa on valmis. Ja talviaikaan siirtyminen ei yhtään helpottanut asiaa. Juhlava fiilis lähteä töihin, kun on herännyt klo 4.30.

Näinä viikkoina mä olen kokenut olleeni tosi katkera, kiukkuinen ja vihainen. Jopa kateellinen KAIKISTA niistä somen äideistä, jotka kertovat ihania tarinoita lastensa unista ja toisaalta kateellinen myös niille, joista on ollut niin kiva nukkua kellojen siirron jälkeen tunnin pidempään. Tulee sellainen olo, että miksi helvetissä tulette tänne leuhkimaan. Ja samaan hengenvetoon tajuan sen, että mä olen aina inhonnut sitä, kun joidenkin mielestä somessa ei saisi kertoa iloisia aiheita. Ja tajuan senkin, että joku mun juttu tai päivitys herättää taas jossakin toisessa samanlaista kiukkua ja kateellisuutta, jota mä koen juuri unia kohtaan. Ei siis mitään järkeä tai johdonmukaisuutta näissä mun aatokissa, mutta sellaistahan tämä pitkään kestänyt väsymys on. Mikään ajatus ei ole enää normaali. Oma toiminta on outoa. Muuttuu ihmiseksi, joka ei halua olla. Tiedostaa sen, mutta ei ole mitään resursseja muuttaa mitään.

Mulle tämä väsymys on tehnyt sen, että olen tosi huumorintajuton. En jaksa suhtautua asioihin rennon letkeästi. Toisekseen en jaksaisi nähdä ihmisiä sitä vähää, mitä ennen olen nähnyt. Kaikki ylimääräinen tuntuu todellakin ylimääräiselle. Ahdistun keskeneräisestä kodista, mutta ei ole voimia tehdä sille mitään. Silti keskeneräisyys ja kadonneiden tavaroiden etsiminen röykkiöistä väsyttää vieläkin enemmän. En pysty istumaan alas päivän aikana, koska tiedän, etten pääse ylös. Jos makaan Mesin ja Ompun kanssa lattialla, pelkään, että nukahdan siihen. Tiedän, etten nukahda (koska #kontrollifriikki), mutta jos sulkisin silmät ja saisin luvan, voisin nukkua lattioilla vuorokausia.

Olen huomannut, että unohdan asioita. Vitsailen, etten muista, mitä tein eilen. En oikeasti muista. Siksi teen listoja ja kirjaan asioita ylös. Parhaimmillani olen duunissa. Työasiat on konkreettisia ja eteneviä. Ne voi laittaa listaan, toisin kuin sen, hakiko äsken maidon kaapista vai ei. Tai minne laittoi kotiavaimen. Toiko varastosta viikonloppuna pipolaatikon. Minne tunki ne kahvat, jotka jo osti lastenhuoneen kaappiin.

Nyt mun (ja varmasti miehen) väsymys on siinä pisteessä, ettei tähän auta mikään yksi yö hotellissa. Kaikki sellaiset on kivoja ja toki katkaisee hetkeksi epätoivon, joka väsymyksen ympärillä on. Väsymys on kuitenkin jo niin juurtunut, että se tulee takaisin aina uudelleen ja uudelleen. Tosi helposti. Tolerenssi kestää lyhyitä unia on heikko.

Tavattiin vauvojen synnyttyä kahvilassa keski-ikäinen mies. Ei vaikuttanut miehelle, joka tulee tsättäämään tuntemattomille. Tuli kuitekin juttelemaan meille. Kertoi, että hällä on teini-ikäiset kaksoset. Ei kuulemma muista ekasta kolmesta vuodesta yhtään mitään. Luulen, että minusta tulee tuollaisia tarinoita kertova keski-ikäinen. Jos sinne asti hengissä selvitään.

-Karoliina-

P.S. Kaikella rakkaudella. Ei yhtään univinkkiä, kiitos. Kuha nyt vaan avauduin.

 

Kuva: Noora Näppilä

Lue myös

X