Kolmistaan

Kiitos, te vertaiseni väsyneet!

Teksti: Karoliina Pentikäinen

 

Huhhuh. Miten yksi teksti, jonka vuodatin vittuuntuneena kymmenessä minuutissa on saanut näin paljon kommentteja, viestejä, tsemppejä, sydämiä ja virtuaalihalauksia aikaiseksi? Enpä olisi uskonut, mutta: KIITOS! Kiitos kun luitte ja kommentoitte mun eilistä postausta.

Tällaisina hetkinä sitä taas muistaa vieläkin kirkkaammin, miksi kirjoittaminen on niin ihanaa ja tärkeää. Joku ajatus – sellainen, jonka kanssa luuli olevansa melkein yksin – pyöriikin samalla hetkellä satojen toisten perheellisen päässä. Joku toinenkin on yhtä väsynyt kuin me. Jossakin muussakin perheessä mietitään, miten tästä eteenpäin. Joku toinenkin kärsii jatkuvasta närästyksestä ainaisen kahvinkittaamisen vuoksi.

Mun luonne on sellainen, että en juuri ole verkostoituvaa tyyppiä yksityiselämässäni. Ehkä se johtuu siitä, etten luota kuin mun tärkeimpiin ystäviin. En voisi esimerkiksi ikinä kuvitella avautuvani mistään arkaluontoisesta jossakin facebookin mamma-ryhmässä , koska en luota siihen, että kaikki ryhmässä ovat luottamuksen arvoisia. Ehkä hieman kyyninen ajattelumalli, mutta sellaiseksi tämä ammatti vaan väkisinkin tekee. Kymmenen vuotta blogielämää laittaa realiteetit kohdilleen.

Silti – tai ehkä juuri siksi – sellainen vertaistuki, jota eilisen postaukseen sain, tekee aivan älyttömän iloiseksi. Ensinnäkin hankalia aikoja on helpompi kestää, kun tietää, ettei ole yksin. Toisekseen ihmisten hyvyys tekee onnelliseksi. Voitteko kuvitella: Mä sain viestejä, joissa tarjottiin vaunulenkkiapua ja jopa asuntoa lainaksi, jotta saadaan nukkua. Hei mistä tällaista hyvyyttä oikein tulee? Olen sanaton!

Totta kai sain myös pari viestiä, jossa kerrottiin, että tyttöjen yökekkulointi johtuu siitä, että mä menin töihin. Ja sekin piti mainita, että monilla muilla menee huonommin kuin meillä. Onhan meillä sentään siivoojat ja hotelliyöt. Joskus ennen olisin vetänyt herneet nenään näistä jutuista. Nyt mulla on vaan empatiat noiden kommenttien kirjoittajia kohtaan. Tässä hetkessä ymmärrän sen, että jos on tosi ahtaalla, käytös muita kohtaan voi olla tosi tökeröä. On ihan totta, että on ihmisiä, joilla menee huonommin kuin mulla (ja sulla). Mutta sekin on totta, että jokainen täällä elää omaa elämäänsä, jonka kipuja ja rankkuutta toiset ei vaan voi tietää. Tosin ei ilojakaan!

Ihanaa iltaa teille kaikille. Halauksia.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Lue myös

X