Kolmistaan

Mitä työ tekee naiselle?

Teksti: Karoliina Pentikäinen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mä olen ollut nyt pienen hetken töitä tekevänainen. Toki tein yrittäjänä töitä myös äitiyslomalla, mutta nyt mulla on ihan TYÖPAIKKA ja korvamerkitty aika tälle kaikelle. Voin 2,5 päivää viikosta tehdä duunia niin, että voin keskittyä vain ja ainoastaan töihin. Työnteko ei keskeydy päiväunilta heräämiseen tai puhkeaviin hampaisiin.
Pienet ovat sopeutuneet hoitajan kanssa olemiseen superhyvin. He ovat ihanan ilosia ja touhukkaita, eikä iltaisin käytös ole heillä erilaista verrattuna siihen, kun olemme kotona päivän yhdessä. Aikaisemmin – kovan vierastusvaiheen aikaan – tyttöjen oltua hoidossa he ripustautuivat meihin todella voimakkaasti, jos olivat olleet hoidossa. Nyt meno on normaalia.
Tällä viikolla tytöt ovat tosin itkeneet aamulla, kun ovat tajunneet, että me lähdemme töihin. Mennään miehen kanssa aina samaa matkaa, joten lähtö, jossa molemmat vanhemmat vetää takkia niskaan, ei tietysti ole kiva. Mutta itku ei kestä kauan. Ja ajattelen, että varmasti se on myös tosi luonnollista.
Mites mulla sitten? Pakkoa sanoa, että RAKASTAN olla taas sorvin ääressä. Mä saavun yleensä toimistolle ekana. On ihanaa laittaa valot päälle ja käynnistää kone hiljaisuudessa. Sitten huikkailla huomenia ja juoda aamukahvia. Koska mä tiedän tyttöjen olevan tosi hyvissä käsissä, en mieti heitä päivän aikana juurikaan. Mä ajattelen niin, että duunissa hoidetaan duunit. Kotona koti. Sillä tavalla homma pysyy parhaiten paketissa. (Tähän toisenlainen kokemus tosin tältä päivältä, kun olin kotona, mutta silti pari rästihommaa piti tehdä. Multa pyydettiin haastattelua, ja pyysin, että toimittaja soittaisi mulle tyttöjen unien aikaan. Todellisuus: Tytöt ei saanut unta vaunuissa, kun pälätin puhelimessa. Nukutus kesti lopulta vajaan tunnin. Samaisten unien ajaksi olin sopinut myös teams-palaverin. Todellisuus: Omppu heräsi ekan kolmen minuutin kohdalla. Piti hakea tyttö mukaan palaveriin.)
Työ, varsinkin siellä työpaikalla tehtävä, on tuonut mulle tosi paljon energiaa. Tiesinkin kyllä sen jo etukäteen, mutta on ollut ihana kokea olevansa enemmän elossa. Enemmän minä. Töissä saa asioita aikaiseksi. Siellä voi kommunikoida aikuisten kanssa. Luoda konkreettista uutta, käyttää aivoja ja luovuttaa. Voi pukeutua neuleeseen ja käydä vessassa ovi kiinni.
Samalla, kun olen iloinnut töissä olosta, olen nauttinut puolestaan ”kotiäitipäivistä” enemmän, kun olen nauttinut ehkä koskaan. Tuntuu, että eri osa-alueet elämässä on balanssissa. Mikään ei tunnu itsestäänselvälle. Kun palataan kotiin miehen kanssa neljältä, on yleensä kaikki kolmen tyttöä vastassa. Hetkessä sitä sukeltaa keskelle perhe-elämää. Kollarihousuja, sylissä pitämistä, suukkoja ja pyykkäämistä. Mies sanoo eilen, viitaten kotihärdelliin ja ruuhkavuosien, että ”kyllähän tämä on aina totista totta, aamusta iltaan”. Sitä se tosiaan on. Täyttä elämää.
Mä nautin nyt eri tavalla kotona olosta ja toimettomuudesta (ja arkisten töiden teosta), kun sitä ei ole joka päivä. Esimerkiksi tänä aamuna, kolmen työaamun jälkeen, oli ihana, kun sai vetkuttaa pukeutumista ja makoilla vaan tyttöjen kanssa lattialla.
Mä moppasin eilen illalla keittiönlattiaa, kun mies oli käymässä kaupassa ja esikoinen viihdytti jo puurotettuja, pestyjä ja yöppäreihin puettuja pikkusiskojaan. Mietin, että lapset on toisaalta mulle todellinen pelastus. Jos mulla ei olisi perhettä, joka ”pakottaisi” laskeutumaan alas työmoodista, mä tulisin varmasti todella nopeasti työnarkiksi. En osaisi lopettaa, koska kesken moppauksenkin pompahtelee uusia ideoita mieleen. Onneksi mopin varsi tai lapsi sylissä estää toimimasta aina, kun idea tulee. Koska myös lepo ja ”lepo” tekee hyvää.
Kerro sun suhteesta töiden ja perhe-elämän yhdistämiseen!
-Karoliina-

Lue myös

X