Kolmistaan

Siitä on aikaa, kun minä...

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raskaus, korona ja kaikki niistä seuranneet asiat on muuttanut nykyistä toimintaani. Joitakin enemmän, joitakin vähemmän. Listasin alle asioita, joita en ole tehnyt aikoihin

  • juossut. Viimeisimmästä hölkkälenkistä varmasti yli kaksi vuotta.
  • ollut hiprakassa. Viimeksi marraskuussa 2018.
  • värjännyt juurikasvua viimeksi toukokuussa 2018.
  • tehnyt itsepuristettua mehua joskus vuonna 2018.
  • meikannut säännöllisesti viimeksi helmikuussa 2020. (Tosin töiden aloitus ja marraskuunaama on alkanut muuttaa asiaa. Olen laittanut tällä viikolla kaksi kertaa ripsiväriä. Molemmilla kerroilla heti meikkaamisen jälkeen on tullut jotenkin ankea olo. Ehkä pitäisi luopua kokonaan ja ikuisesti.)
  • pyöräillyt pyörällä viimeksi heinäkuussa 2019 (koska pyörä yritettiin varastaa, se oli väännetty mutkille, enkä ole jaksanut ostaa uutta).
  • käynyt kuntosalilla viimeksi vuonna 2018.
  • vieraillut kirjastossa viimeksi kesällä.
  • matkustanut junalla helmikuussa 2020. Tosin maanantaina on edessä edestakainen matka Helsinkiin.
  • mahtunut tuumakokoon 27 viimeksi tammikuussa 2019.
  • luistellut viimeksi talvella 2018.
  • nyppinyt kulmakarvat kotona itse viimeksi joulukuussa 2018.
  • käynyt fyysisessä ruokakaupassa viikko-ostoksilla ehkä vuonna 2016 tai -17.
  • tehnyt raskaustestin maaliskuussa 2019.
  • ollut yksin yön omassa kodissa viimeksi maaliskuussa 2019.
  • lentänyt toukokuussa 2019. Olin saanut ennen Espanjan lomaa lääkkeet mun hypermeesiin. Silti lento sai aikaan kauhean pahoinvoinnin. Oksennuspussi kädessä puolet matkasta ja pari ykää lentokoneen vessassa.
  • pukeutunut uimapukuun/bikineihin viimeksi toukokuussa 2019. Mennään tosin hotellilomalle viikonloppuna ja olin katsovinani, että hotellissa olisi oma spa. Omistankohan edes käypiä biksuja?
  • kätellyt viimeksi maaliskuussa 2020.

 

-Karoliina-

 

Kuva: Noora Näppilä

X