kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 17.11.2020

Kaikesta selviää

Teksti
Karoliina Pentikäinen
6 kommenttia

Kun A asui Saksassa ja mä asuin F:n kanssa kaksin Helsingissä talven 2016-2017, olin monta kertaa sunnuntaina mun seuraavan viikon kalenterin kanssa ihan hätää kärsimässä. Mä tein silloin opetöitä viitenä päivänä viikossa, pyöritin arkea yksin ja postasin blogiin 7-8 kertaa viikossa.

Monta kertaa ajattelin sunnuntaina, etten tule selviämään seuraavan viikon aikatauluista ja to do -listoista millään. Ja juuri yleensä silloin, kun päivät oli eniten buukattuja, iski jokin kauhea välikohtaus. Mä sain itse vatsakramppipäivät, jolloin vaan oksensin ja ripuloin monta päivää putkeen (silloin IBS oli pahassa jamassa). Tai sitten lapsi sairastui, valvontaluokalla tapahtui jotain erityistä huomioita vaativaa tai jotakin muuta.

Tuosta ajasta seurasi (yllätys) bönäri, mutta myös hyvääkin. Opin sen, että ihan aina selviää! Silloinkin, kun tuntuu sille, ettei mitään ehdi. Että asiat kaatuu niskaan. Että tulee totaalinen epäonnistuminen. Nimittäin jollain ihmeen kaupalla kesken IBS-krampin tai lapsen kuumeenkin sitä sai hommat aina jollakin tapaa tehtyä. Viikko meni eteenpäin ja edessä oli taas uusi sunnuntai.

Mulla on ollut jo pidempään sellainen olo, että aika ei tunnu riittävän kaikkeen, mitä haluan tehdä. Ja mitä pitää tehdä. Sidoste-töitä mä ehdin tehdä, koska niihin mulla on selkeät työpäivät ja meillä on myös lastenvahti tuolloin. Mutta kun pitäisi tehdä näitä kirjoitushommia tai some-töitä, mietin joka viikko, mistä ihmeestä revin siihen ajan. Pienten unet kun voivat kestää kahdesta minuutista kahteen tuntiin. Niiden varaan ei voi juuri jättää.

Silloin, kun ahdistus ajan vähyydestä alkaa puskea päälle, mä muistan aina tuon hullun talven 16-17 ja muistan, että jos selvisin silloin, selviän nytkin. Ja samassa taakkaa tuntuu huomattavasti kevyemmälle.

Multa on kysytty useammankin kerran joissakin haastatteluissa mun mantraa. Enkä ole oikein keksinyt mitään hyvää. Nyt tiedän. Se on ”kaikesta selviää”. Töistä, ruuhkavuosista, paskoista ajoista. Kaikesta.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Kommentit (6)

Itselläkin kokemusta muutaman vuoden totaaliyksinhuoltajuudesta. Jos se aika jotain opetti, niin toki sen että kaikesta selviää, kun on pakko selvitä.

Kaiken suorittamisen ohella olisi hyvä suoda myös lempeyttä itselle. Kaikkea ei tarvitse jaksaa. Jostain voi myös tinkiä, ihminen ei ole kone, vaan uupuu jos vetää itsensä liian tiukalle.

Jokainen toki määrittää itse omat rajansa, eikä siihen muilla ole sanomista. Enkä tiedä liittyikö edes tähän mitenkään, mutta teksti herätti tätä pohtimaan.

Tämä kommentti ei ole sulle Karoliina, oot varmasti asiasi ajatellut ja näin, vaan niille, jotka lukevat tän tekstin ja ehkä ajattelevat, että kaikesta on vaan selvittävä ja että burnout olisi jotenkin normaalia. Esitän kysymyksen laajemmin burnout-yhteiskunnalle: Miksi rakentaa sellainen elämä kovalla vaivalla, jossa kärsii? Tartun tässä nyt tuohon burnouttiin, koska minua vaivaa suuresti, että se on normalisoitu asia, ikään kuin standardi, mitä sen ei pitäisi olla.

Hyvä pointti!
Ei ole ”pakko” sukeltaa sinne syvään päähän. Ei lapsiperheen elämän ”tarvitse” olla kalenterisulkeisia ja läpsystä vaihtoja. Menee myös relammin. Voi olla, jos niin haluaa. Kaikesta ei tarvitse selvitä.
Se että joskus aiemmin on selvinnyt vaikeasta tilanteesta ei takaa sitä, että tulevaisuudessa niin käy. Pikemminkin päinvastoin. Joskus uusi Burnout voi olla kahta pahempi. Voimavarat kun ovat jo lähtökohdiltaan vähäisemmät kuin aiemmin. Tälläistä olen valitettavasti päässyt liian läheltä seuraamaan…tämä siis (fall back) tyypillisestä mielenterveys- ja elämäntasapaino- ongelmissa.

Hyvä pointti, ja samaa miettinyt myös itse.
Itse aloitin opiskelun ( olen 50 v) työn ohessa tänä syksynä ja aika monena iltana olen miettinyt miksi ihmeessä en tehnyt tätä aikaisemmin siis nuorempana.
Mutta onneksi en aloittanut , sillä silloin nuorempana oli 3 alle 5-vuotiasta lasta ja mies, joka työskenteli puolustusvoimissa eli hän oli hyvin vähän arkena kotona. Silloin keskityin siis päivätyöhön ja siihen, että illat olin lasteni kanssa. Jos siinä vaiheessa olisin aloittanut opiskelun, olisin sen siis pääsäntöisesti tehnyt öisin ja viikonloppuisin , ja kaaos olisi ollut valmis. Tai ainakin ihan erilainen arki .
Nyt minulla on oikeasti AIKAA opiskella. Voin paneutua siihen täysin ja yllättävän paljon jaksan työpäivän jälkeen, kun ei enää ole sitä pikkulapsiajan rumbaa hoidettavana. Nyt oikeasti välillä jopa nautin opiskeluhommista. Koskaan ikinä marraskuukaan ei ole mennyt näin nopeasti ja huomaamattomasti, kun iltaisin on ollut muutakin ajateltavaa kuin tämä iänikuinen pimeys ja sade 🙂
Toisaalta tunnistan ehkä itse hyvin voimavarani ja jaksamiseni, joten siksikään en ole ”ajautunut” tilanteisiin, jossa minulla on yksi ja tuhat tehtävää ja jatkuva paine . Toisaalta en ole ollut kovin uraohjautuvainenkaan ( se kyllä välillä kaduttaakin..)
Toki elämässä voi tulla tilanteita, joihin et itse välttämättä voi vaikuttaa ja tilanteet eskaloituu ja kaatuu päälle.
Mutta kaikkeen mihin voi vaikuttaa, kannattaa oikeasti myös tehdä niin 🙂

Kiitos kivasta blogista.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X