Kolmistaan

Keskiviikon kuulumisia

Teksti: Karoliina Pentikäinen
N2032
Pienet on nukkunut nyt kolme yötä putkeen. Ei yhtään inahdusta tai heräämistä. Olen äimänä. Nukuin jopa viime yön alakerrassa. Omassa sängyssä, A:n vieressä. Ihan hurjaa. Viimeksi näin on tapahtunut vanhassa kodissa, joissa pienten sängyt oli kiinni meidän sängyssä.
Mä tajusin eilen, että olen ollut monta kertaa aikaisemmin, tähän aikaa vuodesta, aika maassa. Masentunut on väärä sana, mutta melankolisuus on iskenyt useasti puseroon marras-joulukuussa. Vaikka nyt on ollut väsymystä, koronaturnausväsymystä ja kaikkea muuta, mieli on ihan ihmeellisen kirkas. A sanoi, että se johtuu varmasti mun töistä: ”Sä kun olet sellainen ihminen, että kaipaat tosi paljon vaihtelua ja uusia asioita.” Se on ihan totta…ja samalla tajuan, kuinka omituinen yhtälö, että yhtäaikaa haluan muutosta, mutta silti olen turvallisuutta haluava kotikissa. Ehkä niin, että kaikki tämä pitää olla tasapainossa.
Me ei ostella kauheasti joululahjoja. F saa yhden ison paketin. Pienet muutaman enemmän, koska lahjat heille ovat niin pieniä. Kummilapsille ja kaikille kenelle voin, ostan sukkatehtaalta, koska se on luonnollinen paikka hankkia lahjat. Muille aion ostaa ensi viikolla yhdellä Ratina-kierroksella, that`s it.
Jouluun laskeutuminen (kyllä, laskeutuminen on just oikea termi, vaikka niin kliseinen) tuntuu ihanalle. Mies tilasi kalat ja kinkun Kauppahallista, minä laatikot ja muut Ahlmannilta. Olen merkannut 18.12 viimeiseksi työpäiväkseni. Jostain syystä joulumieli on alkanut hiipiä jo ihan arki-iltoihinkin. Ekan kerran liki vuoteen meillä on iltaisin hetkellisesti luppoaikaa. Eilen tuntui perin kummalliselle, kun mies ja esikoinen luki kirjojaan kesken arki-illan, kun pienet leikkivät (!!) huoneessaan. Tätä iloa kesti ehkä 10 minuuttia, mutta olihan se aika mahtavaa. Yleensä kun me A:n kanssa sinkoillaan koko ilta erilaisista kotitöistä toisiin.
Ensi viikoksi on tilattu kaksikin asentajaa. Saadaan vihdoin kenkäkaappi tai tv-taso kuntoon. Tai siis pitäkää peukkuja, että saadaan. Kokemus on opettanut, että kodinlaittohommissa mitä tahansa voi tapahtua. Postista on tulossa yhteistyön merkeissä kotimaisia (joulu)tekstiilejä ja kuusta (kyllä, aiotaan ostaa sittenkin se kuusi) ollaan jo katseltu. Ostin K-raudasta valkoisen joulukuusenjalan, joten valmiina kohta ollaan.
Syksy ja alkutalvi on mennyt kauhean nopeasti. Nopeammin, kuin ehkä koskaan mikään ajanjakso. Pienet on kehittynyt taas harppauksilla. Uusia sanoja tulee päivittäin. Ja se vauhti, millä nämä kiipeävät yhteistuumin milloin minnekin on hurjaa. Pienet eivät onneksi ole allergisia millekään ruualle. On mennyt jo kaikki tomaatit, katkaravut ja pähkinätkin aivan ”namnam”. Raaka maito on edelleen ongelma, mutta se ei haittaa mitään. On olemassa kauramaitoa.
Omppu sai elämänsä ekan antibiootin pari viikkoa sitten korvatulehdukseen. Oli allerginen lääkkelle. Ja vielä allergisempi vaihdoksena annetulle antibiootille. Se vähän mietityttää, koska kyllä elämän kannalta olisi hyvä, että joku antibiootti kävisi, jos iskee joku vakava tauti. Onneksi vaihtoehtoja vielä on muutama näiden lisäksi.
Mun naama on aivan vitivalkoinen, vaikka lotraan itseruskettavaa siihen monta kertaa viikossa. Talvi on tullut perinteiseen tapaan hipiään. Asiat on meidän kodissa – ja ennen kaikkea muka muutossa järjestämässäni varastossa – ihan hukassa. Välillä unohtelen sanoja ja asioita, mutta välillä olen aivan pilkuntarkkana. Varmaan esikoisen koulussakin ajattelevat, että mikähän hurlumeheiakka se F:n äiti on, kun välillä unohdetaan vaikka mitkä jutut, ja sitten taas pommitan viidellä Wilma-viestillä viikossa.
Sellaista. Mitäs sinne kuuluu?
-Karoliina-
P. S. Kuvassa pienet uuden taulunsa kanssa. Mun äiti osti meille tuparilahjaksi jouluisen opetustaulun, josta olin haaveillut.

 

Lue myös

X