Läpystä vaihto -elämää?
Meillä alkoi tämä viikkoa läpystä vaihto -taktiikalla, kun meidän lastenhoitaja oli sairaana. Mun oli tarkoitus tehdä some-töitä jemmaan joulua varten koko maanantai, mutta jäinkin kotiin pienten kanssa. Sitten alkuiltapäivästä mies tuli kotiin ja minä marssin hommiin. Palasin vasta, kun tyttökatras nukkui. Tänäänkin elämä oli samanmoista säätöä.
Me ollaan siinä mielessä onnenmyyriä miehen kanssa, että meidän molempien (kaikki) työt on melko joustavia. Totta kai on tiettyjä palavereita ja läsnäoloa, mutta voidaan myös itse sumplia – varsinkin etätyösuositusaikaan – töitä meille parhaaseen aikaan. Että jos lapsilla on neuvolat tai lääkärit keskellä päivää, ei se useinkaan ole ongelma, jos vaan raivataan toisesta hetkestä tila tehdä työt. Periaatteessa hoitajan tai lapsenkaan sairastuminen ei ole este töille. Paino sanalla periaatteessa. Tiedätte varmasti millaista on tehdä duunia kotosalla, lasten pyöriessä jaloissa? Silti vapaus on kuitenkin musta suurempi etu kuin haitta.
Meille tällaiset kasista ysiin päivät, jolloin oikeasti ei nähdä miehen kanssa toisiamme kun viisi minuuttia ovella, on kuitenkin onneksi aika harvinaista. Vaikka välillä elämä on kiireistä, ollaan kuitenkin pääosin illat yhdessä kotosalla perheenä. Maanantain tapahtumat sai mut miettimään, että vaikka työ on mulle tärkeää, ei tällainen läpystä vaihto -elämä sopisi mulle laisinkaan, jos se olisi aivan jokapäiväistä. Tiedän, ettei kaikille tällaiset asiat ole todellakaan päätöksestä kiinni. Monet ammatit pakottavat nopeisiin vaihtoihin eteisessä. Mutta niin kauan kun voin valita, en valitse tällaista. Kun ihan spesiaalisti, kuten nyt. Yhden illan huhkiminen auttaa siinä, että voidaan lomailla perheenä paremmin.
Ajankäyttö on mun mielestä arvokysymys. Ja sitten myös rahakysymys. Mutta totta kai raha ja arvotkin liittyvät yhteen. Kokeeko rahan tärkeämmäksi kuin ajan? Onko valmis luopumaan jommasta kummasta, jotta saavuttaisi toisen?
Välillä on kyllä tosi hyvä pysähtyä miettimään, heijastaako oma arki konkreettisesti niitä arvoja, joiden mukaan haluaa elää. Olen ainakin itse saanut itseni kiinni useammankin kerran elämän aikana sellaisesta tilanteesta, että olen huomannut, että olen suistunut pois siltä tieltä, millaisten arvojen mukaan haluan elää. Arvoista voi puhua, mutta oikeasti niitä mitataan vasta arjessa…Ja niiden rehellinen tarkastelu ei ole aina kivaa tai mieltä ylentävää.
Tämä vuodenvaihde on saanut mut ajattelemaan näitä asioita taas vähän enemmän. Toivottavasti sitä kautta meillä on jatkossa vähemmän läpystä vaihtoon -päiviä.
-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä
Kommentit
Omia arvoja ja ajankäyttöä on tässä vuoden aikana tullut pohdittua paljon. Nuoremman mennessä päiväkotiin ollessa 1,5v tein 50% työaikaa mikä oli mahtavaa! Palkka oli tietenki pieni ja sain soviteltua päivärahaa lisäksi, mutta kotihoidon tuen jälkeen summa tuntui suurelta ja rahan käytön muokkasi sen mukaan. Lisäksi olemme onnellisessa asemassa, että miehellä on hyvä palkkainen päivätyö, minkä vuoksi oli ylipäätään mahdollista tehdä lyhyttä työaikaa. Sattumien ja työn etenemisen mahdollisuuden kautta ajauduin tekemään 100% työaikaa, jota olen tehnyt nyt vuoden. Päätin kesällä, että aloitan 75%työajan ensi syksynä, kun esikoinen lähtee kouluun, koska lapsiperhe arki ja täyspäiväinen kuormittava työ on vain itselle liikaa! Haluan, että energiaa riittää vielä illaksi perheen kanssa viettää aikaa. Nyt olen raskaana ja jään jonku kuukauden päästä äitiyslomalle, jonka jälkeen en aio palata 100% työaikaan ihan hetkeen. Arvostan myös aikaa enemmän kuin rahaa. Helppo sanoa näin, kun raha huolia ei ole. Meillä on pieni asuntolaina ja kompakti talo, johon ehkä juuri juuri kolmen lapsen kanssa mahdumme. Tietoisesti taloa ostaessa, emme alkaneet ostamaan yli 200 000 lainaa vaikka siihen olisi ollut ”varaa”, koska se olisi tulevaisuudessa tarkoittanut sitoutumista 100% työaikaan.
Kommentit
Hyviä pohdintoja ja uskonkin, että monen on helppo luetella itselleen tärkeitä arvoja, mutta kuinka moni elää ja toimii oikeasti niiden mukaisesti? Jostain luin, että hyvä pikatesti tarkastella konkreettisesti omia arvojaan on kurkata omaan kukkaroon(pankkitilille) ja kalenteriin. Näin näkee mihin käytät eniten rahaa ja aikaa 😊
Valintojen edessä joillakin on käsillä vain huonoja vaihtoehtoja, joista joutuu valitsemaan vähiten huonon. Ajattelen, että kahden vanhemman perheessä taakka (onneksi) jakautuu kahdelle.
Itse jouduin valitsemaan aikanaan toiselle lapselle päivähoidon aloituksen jo 1v iässä, koska muussa tapauksessa olisin joutunut vuorotyöhön. Teimme tuolloin valinnan, että vain toinen vanhempi on iltoja, öitä ja viikonloppuja pois kotoa muun perheen pysyessä arkityörytmissä. Uhraus on ehkä väärä sana, mutta kyllä tuolla valinnalla oli myös kielteisiä seurauksia.
Joitain vuosia sitten olin yllättävän sairastumisen vuoksi leikkauksessa juuri ennen joulua. Hoito oli turvallista ja empaattista. Muistan ajatelleeni, etten ikinä voisi kiittää henkilökuntaa tarpeeksi, jos olisin joulun pyhätkin heidän käsissään. Tänä vuonna moni lapsi on myös joutunut olemaan pitkiä aikoja erossa äidistään tai isästään teho- ja päivystysalueen hoitajien tehdessä lain pakottamina ylitöitä. Tämä olisi hyvä muistaa tulevana jouluna. Millaista on saada lapsilta kuvaviestejä jouluruokailusta ja lahjojen avaamisesta, kun pääsee vain muutamaksi minuutiksi vessaan työvuorossa, jossa taistellaan elämästä ja kuolemasta? Onko aikaa itkeä ikävää, uupumusta ja keinottomuutta, vai onko vaadittava itseltään urheutta?
Ajatuksia herättävä kommentti!
Joissain ammateissa tuo henkilökohtaisen elämän, esim perhe-elämän, huomioiminen on jätetty yllättävän pieneksi. Pidän siinä mielessä sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinnon antamia tietoja sairaanhoitajan asemasta hoitotyön asiantuntijana tai työntekijänä jopa harhaanjohtavina. Jos arjen käytännöt olisi selvitetty jo koulutuksessa, olisin vaihtanut suoraan alaa, ja ei olisi yhteiskunnan niitäkään euroja tarvinnut haaskata koulutukseeni.
Kiitän ja kumarran nykyisin sairaanhoitajan työtä tekeviä ihmisiä! Ilman teitä väestön nykyinen terveydentila olisi ihan jotain muuta kuin se nykyään on. Kiitos! <3
Erittäin hyvin kirjoitettu ja tärkeää asiaa! Viimeksi pari päivää sitten nieleskelin töissä ikävää, kun katsoin lyhyellä ruokatauolla puhelintani, puoliso oli laittanut kuvan hymyilevästä lapsestamme, he olivat rakentaneet ensimmäistä kertaa majan. Sama juttu, kun hän esimerkiksi kesällä maistoi joitain ruokia ensi kertaa minun ollessani töissä. Ja vaikka kaikki onkin hyvin, niin kyllä se raastoi maanantaina kuulla, että lapsi oli tullut isin kanssa kotiin äitiä huudellen – turhaan, koska äiti oli töissä. T: sairaanhoitaja vaativalla erikoisalalla, kolmivuorotyö, lapsi alle 2v. Onneksi puolisolla on päivätyö, niin paketti pysyy kasassa, lapsen arki säännöllisenä ja saan harjoittaa vaativaa, mutta niin tärkeää ja antoisaa ammattiani.
Oi mikä kommentti. Niin hienosti kirjoitettu ja ennenkaikkea ajateltu.
Yksi, missä tälle asialle sokaistuu on asumiskulut. Menoja on helppo kasvattaa muuttamalla perheen vuoksi tilavampaan asuntoon. Mutta samalla saattaa rajata itseltään mahdollisuuksia elää arvojensa mukaista elämää. Kun tulot menevät pitkälti velanmaksuun, yllättävän tilanteen edessä ei olekaan enää sitä vaihtoehtoa, että esim. toinen jäisi tekemään 50% työaikaa tms.
Mielenkiintoinen ja itseä juuri koskeva aihe. Itse olen sairaanhoitaja, joka vaihtoi vuosia sitten päivätöihin juuri lasten vuoksi. Olen nauttinut siitä, kun minulla ja miehellä on säännöllinen päivätyö ja paljon yhteistä vapaata perheen kanssa. Nyt olen ollut vuoden ikäisen ”iltatähden” kanssa kotona ja sen sijaan kuten aluksi ajattelin, että menen vuoden alusta omaan päivätyöhöni, niin pidetäänkin tyttö kotona hoidossa ja käyn keikkatöissä iltaisin, viikonloppuisin ja pyhinä. Saan valita itse milloin menen töihin (eli paljonko saan palkkaa..), mutta pääasia, että lapsi saa olla kotona. Tämä on meille nyt hyvä ratkaisu, katsotaan kauanko tällä mennään ja milloin palaan omaan työhöni 😊
Minä työskentelen luokanopettajana ja parin viime vuoden ajan olen pohtinut tosi moneen otteeseen onko tämä sitä mitä haluan tehdä eläkeikään asti tai edes viiden vuoden päästä. Rakastan edelleen itse opetustyötä ja palkkakin on ihan ok, kun ikälisiä tupsahtaa peruspalkan päälle jo ihan mukavasti. MUTTA se kaikki muu. Se, miten tiukoille kaikki resurssit on viety ja edelleen jostain pitäisi säästää. Se, miten perheiden ja lasten pahoinvointi näkyy koulussa ja hyvin usein estää itse opiskeluun keskittymisen. Se, miten paljon työmäärä on kasvanut viime vuosien aikana. Ja ennen kaikkea se, miten uupumuksen partaalle tämä työ välillä vie. En läheskään aina jaksa olla hyvä äiti omille lapsilleni, kun olen ensin työpäivän ajan ollut hyvä opettaja muiden lapsille. Ja tämä on se, joka ei ole omien arvojeni mukaista. En halua, että työ uuvuttaa minut niin, että muut elämän jutut ovat pelkkää suorittamista. Onneksi minulla on nyt keväällä mahdollisuus jäädä muutamaksi kuukaudeksi opintovapaalle ja saada sitä kautta aikaa pohtia, millä tavalla voisin omaa arkeani muuttaa enemmän omien arvojeni mukaiseksi.
Itse en myöskään pidä läpystä vaihtoon -elämää ihanteellisena lasten ollessa pieniä . Aikaisemassa postauksessa oli puhetta suunnitelmien teosta elämässä ja itse näen, että esimerkiksi tietynlaisten töiden hakeminen tai koulutuksen hankkiminen, jotka mahdollistavat yhteistä aikaa perheen kanssa, on juuri sitä pitkänaikavälin suunnitelmallisuutta. Voi kunpa olisin ymmärtänyt tämän jo heti lukion jälkeen! Oppia ikä kaikki! 🙂
Vielä lisäyksenä se, että tietenkään aina alanvaihto tai uusi kouluttautuminen ei elämäntilanteesta johtuen tule kysymykseen, jolloin esimerkiksi vuorotyöhoitotyössä tai asiakaspalvelutyössä tulisi työnantajien tulla taloudellisesti paremmin vastaan iltavuorojen, pyhävuorojen ja yövuorojen tekemisessä. Tällöin niihin halukkaita tekijöitä olisi enemmän ja heidän, joilla juuri sillä hetkellä on pieniä lapsia, ei tarvitsisi tehdä kyseisiä vuoroja ”pakosta”. Onneksi useilla työpaikoilla työvuorosuunnitelussa pyritään inhimillisyyteen esimerkiksi joulunpyhien oikeudenmukaisessa jakamisessa, mutta tietenkään kaikissa työpaikoissa se ei toteudu. Toki korona-aika ei helpota tilannetta.. 🙁 Voimia kaikille vuorotyöntekijöille, teette todella arvokasta työtä! <3
Omia arvoja ja ajankäyttöä on tässä vuoden aikana tullut pohdittua paljon. Nuoremman mennessä päiväkotiin ollessa 1,5v tein 50% työaikaa mikä oli mahtavaa! Palkka oli tietenki pieni ja sain soviteltua päivärahaa lisäksi, mutta kotihoidon tuen jälkeen summa tuntui suurelta ja rahan käytön muokkasi sen mukaan. Lisäksi olemme onnellisessa asemassa, että miehellä on hyvä palkkainen päivätyö, minkä vuoksi oli ylipäätään mahdollista tehdä lyhyttä työaikaa. Sattumien ja työn etenemisen mahdollisuuden kautta ajauduin tekemään 100% työaikaa, jota olen tehnyt nyt vuoden. Päätin kesällä, että aloitan 75%työajan ensi syksynä, kun esikoinen lähtee kouluun, koska lapsiperhe arki ja täyspäiväinen kuormittava työ on vain itselle liikaa! Haluan, että energiaa riittää vielä illaksi perheen kanssa viettää aikaa. Nyt olen raskaana ja jään jonku kuukauden päästä äitiyslomalle, jonka jälkeen en aio palata 100% työaikaan ihan hetkeen. Arvostan myös aikaa enemmän kuin rahaa. Helppo sanoa näin, kun raha huolia ei ole. Meillä on pieni asuntolaina ja kompakti talo, johon ehkä juuri juuri kolmen lapsen kanssa mahdumme. Tietoisesti taloa ostaessa, emme alkaneet ostamaan yli 200 000 lainaa vaikka siihen olisi ollut ”varaa”, koska se olisi tulevaisuudessa tarkoittanut sitoutumista 100% työaikaan.