kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 21.12.2020

10 x näistä tulee joulufiilis

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Näistä tulee joulufiilis…

  1. Hyasintin tuoksu. Tästä tulee mieleen erityisesti mun mummo, ja mummon joulukoti (joka sijaitsi siis mun lapsuudenkodissa, paritalon toisella puolella).
  2. Holiday-leffa. Ikuisesti paras jouluelokuva.
  3. Kinkkuvoikkari mun äidin tekemällä sinapilla ja sienisalaatilla. Äiti ja iskä toi meille eilen sieniä, joten tänä vuonna mä teen itse salaatin. Jännää. 
  4. Glögi. Erityisesti sen tuoksu, ei niinkään maku. Tosin Hans Välimäen glögi on hyvää. 
  5. Kuusi. Siinäkin taas tuoksu suuressa roolissa, mutta kToyllä ulkonäkökin on tärkeä. Miten ihanaa oli lapsena hiipiä yöllä vessaan, kun olkkarissa loisti joulukuusi.
  6. Joulukirkko. Joko aattona tai ennen aattoa joululaulujen parissa. Tosin tänä vuonna taitaa jäädä kaikki tällainen väliin. 
  7. Lumi. VOISIKO SITÄ TULLA,PLIIIS?? Heti, kun maassa on edes kuuraa, on jo aivan erilainen joulufiilis. 
  8. Joululaulut. Kaikki jenkkimeno. 
  9. Hyväntekeväisyys. Joulu ei tunnu joululle, jos ei ole ajatellut omaa napaa pidemmälle. 
  10. Koulujen joulujuhlat (joita niitäkään ei nyt voi kokea, mutta yleensä tämä on yksi fiiliksen kohottaja). Tokihan joulujuhlia ja muita kemuja striimataan, ja arvostan koulujen ja seurojen panostusta. Mutta eihän se ole sama, kun tunnelma, joka juhlasalissa istuessa tulee. -Karoliina-

Kommentit (1)

Olisipa mahtavaa kuulla minkälaista hyväntekeväisyyttä teet näin joulun aikaan. Uskon, että monella on halu auttaa ja tehdä hyvää, mutta sitten se helposti jää. Jos sitten näkisi lempibloggaajan kirjoituksen asiasta tai yhteistyön, niin se saattaisi kasvattaa paljon hyvää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X