Kolmistaan

Olen ollut uusivuosi-ihminen vain kerran. Silloin mua kosittiin.

Teksti: Karoliina Pentikäinen

En tykkää juuri uudestavuodesta. Se tulee mulle aina liian äkkiä ennen joulua. Yhtäkkiä onkin joulukuun 29. päivä ja sitä miettii, mitä hemmettiä tekisi uudenvuodenaattona. Korona on tehnyt sen, ettei tarvitse ainakaan kokea paineita muiden juhlista. Usein sitä ajattelee, että KAIKKI muut on glitter-mekoissa ja vuosilukuaurinkolaiseissa sädetikut kädessä, jossain megajuhlissa. 

Mun elämässä on ollut oikeasti yksi älyttömän upea uusivuosi. Se oli vuosien 2016-2017 vaihde, kun olin A:n ja meidän ystäväpariskunnan kanssa Hampurissa. Ilta alkoi kuusituntisella illallisella ja huipentui rakettien alla kosintaan. Se oli mulle totaalinen ylläri. Ilta on mun mielessä samppanjasta huolimatta aivan kirkkaana ja ihan täydellisenä. (Ja silloin mulla oli myös glitter-paita. Huom.)

No. Mutta sitten tähän normisettiin. Katsokaas kun inhoan pakkojuhlintaa ja sille uusivuosi musta tuntuu. Viime vuonna oltiin päätetty, ettei juuri juhlita uuttavuotta. Kun aatto häämötti, tuli kuitenkin paineet tarjota edes F:lle kiva uudenvuodenaatto. Kutsuttiin itsemme meidän naapureille kylään. Tilattiin koko sakilla take away-ruokaa. Oli niin tavallista ja juuri siksi niin kivaa. 

Tänä vuonna päätettiin välttää joulun jälkeinen juhlapaniikki ja kutsuttiin samaiset naapurit meille täksi uudeksivuodeksi. Taidettiin lähettää whats app -kutsu heille heinäkuussa. Heitä ehkä nauratti vähän niin aikaisin tehty ”varaus”, mutta tulevat kuulemma mielellään. Konseptikin on sama kuin viime vuonna: tilataan safkaa ja ollaan rennosti. 

Kuka muu ei pidä pakkojuhlista? Itse valittuna ajankohtana juhlat on puolestaan aivan best.

-Karoliina-

Lue myös

X