Mitä meikittömyys teki itsetunnolleni?
Viime päivinä somessa on ollut paljon keskustelua jostakin deittiohjelmasta, jossa osallistujien täytyy esiintyä ilman meikkiä. En ole katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta meikkikeskustelut sai minutkin pohtimaan aihetta.
Mä aloin meikata seiskaluokalla. Meillä päin raskas musiikki oli tuolloin ainoaa oikeaa musaa, joten aika pian kavereiden ja poikakavereiden myötä musamaku alkoi näkyä myös vaatteissa ja naamassa. Aurinkopuuteri olisi ollut vitsi: Paras meikki oli vitivalkoinen naama vahvoilla, mustilla silmämeikeillä.
Vaikka iän ja ympyröiden muututtua meikkaustyylinikin muuttui vähemmän vahvaan suuntaan, on meikki kuulunut mun elämään yli 20 vuotta. En ole ollut niitä tyyppejä, jotka ei olisi voinut viedä roskia ilman meikkiä. Mutta aika harvoin silti jätin meikkaamatta aivan kokonaan.
Itse asiassa pieniä odottaessani meikkaaminen oli mulle TODELLA TÄRKEÄÄ. Kun tunsin itseni tosi isoksi ja kömpelöksi, oli hirveän tärkeää, että edes naama näytti hyvälle.
Mutta sitten tuli korona ja nopeasti liikkumaan oppineet vauvat, joiden kanssa aamuisin ei noin vaan enää meikattukaan. Kun en koronan vuoksi päässyt kauneushoitoihin, täytyi luopua tekotukasta ja ripsipidennyksistäkin. Se oli aivan kauheaa!! Itkin, kun viimeisetkin tekoripset olivat tippuneet silmistäni. Näytin mielestäni kauhean rumalle. Tähän yhdistettynä raskauden jälkeinen maha. Ei juhlittu.
Mutta sitten aloin tottua siihen näkyyn. Siihen, miltä oikeasti näytän. Hommaan auttoi totuttelu ja se, että aloin käydä ripsihuoltojen sijaan kasvohoidossa Beatuful Youssa. Mulla on ollut aina hyvä iho, mutta silti hoidettu iho on huomattavasti hehkeämpi kuin se ”aikaisempi”. Tuli tunne, että hoidettu iho näytti kauniille sellaisenaan. Ei ollut tarvetta peitellä naamaa meikeillä… ja siitä se ajatus sitten kai lähti.
Nykyisin mä en meikkaa arkena, en edes yleensä töihin, vaikka olen lukenut lukuisia lehtijuttuja siitä, että työympäristössä yleensä odotetaan naisten meikkaavan. Jos mun nenän ympärys punoittaa, saatan laittaa Hyntiä. Itse en koe painetta omissa päivätöissäni meikkaamiselle. (Some-) kuvauksiin kuitenkin meikkaan (vielä en osaa olla ainakaan kaupallisissa kamppiksissa ilman meikkiä), vaikka toki storyssä ja monissa IG Feedin arkijutuissa ilman meikkiä pääasiassa olenkin. Silloin kun meikkaan, koen pääsääntöisesti nykyisin aina, että olisin meikannut aivan liikaa, vaikka maskia on paljon vähemmän, kun mitä ennen ihan normipäivänä käytin. Jotenkin myös koen, että meikki vanhentaa minua, vaikka toisaalta en tiedä, onko tämä oletus vaan mun oman pään sisällä.
Meikittömyys ja vähä-meikkisyys, samalla tavalla kun oman tukanvärin kasvattaminen takaisin ja pidennuksistä luopuminen, on ihan vahingossa kohottanut mun itsetuntoa. Mä en koskaan kokenut, että laittauduin huonon itsetunnon vuoksi. Enkä ajattele niin nytkään. En myöskään ajattele, että meikkaaminen tai edes kauneusleikkaukset olisivat merkki itsetunnon puutteesta. (Voi toki joskus olla, mutta ei aina.) Silti luomumpi meno on saanut mut tykkäämään ulkonäöstäni enemmän. Ennen nimittäin ajattelin usein, että mun kauneimmat ”osat” ei ollut mun omia. Tyyliin: ”osaan meikata mun hyvät puolet esiin” (pitäen sisällään siis ajatuksen, että hyvät puolet ei ole aidosti minussa) tai ”mun iho näyttä paremmalle, kun VÄRJÄÄN tukkani tällä sävyllä” (toisin sanoen oma, luomuna saatu, värikomboni ei olisi kaunis).
Nyt, jos katson peiliin ja jos olen tyytyväinen näkemääni, tulee riemukas olo siitä, että näkymä on ihan oikeaa minua. Olen alkanut nähdä kauneutta niissä asioissa, joissa ennen en nähnyt. Olen ollut yllättynyt siitä, että tykkäänkin mun tukkaväristä (pääosin. Koska edelleen se on musta joinakin päivinä aivan liian tumma.) Silmät eivät olekaan ihan niin näkymättömät ilman meikkiä, kun aluksi luulin. Eikä meikittömyys tee automaattisesti kipeän näköiseksi. Ja kun kauneushoitolassa kehuttiin mun pitkiä ripsiä, luulin sitä aluksi vitsiksi. Oikeasti pitkät? Kun käytti liki putkeen yli 10 vuotta ripsipidennyksiä, alkoi hämärtyä ajatus siitä, mikä on normaaliripsen pituus. Nyt omat räpstyt tuntuu jo sille, ettei tarvitse itkeä peiliin katsoessa.
Se, että meikkaan vähän/harvoin ei kuitenkaan tee sitä, ettei ulkonäkö ja kauniit asiat kiinnostaisi. Kiinnostaa yhtä paljon kuin ennenkin. Tukkajutut kiinnostaa, vaikken ehdi laittaa hiuksia useinkaan ja Umpulla ei ole pakko rampata juurikasvun vuoksi jatkuvasti.
Mulla on tällä hetkellä omissa ripsissä YumiLash-taivutus, kulmat vahautan säännöllisesti (en anna värjätä, vaikka sitä aina tarjotaan. Pidän kulmiani muutenkin usein liian isoina ja näkyvinä), käyn kasvohoidossa ja kynsissä mulla kestolakkaus. Se on siis lakka oman kynnen päällä, mutta kestää huomattavasti kauemmin kuin itselakattuna kestäisi. Ohuempi, kun vanhanajan geelilakat, eikä kynsiin laiteta lisäjatkeita.
Mä hoidan ihoa BD Medicalin tuotteilla ja välillä, kun muistan, laitan itseruskettavaa kasvoihin. Hiukset pesen 1-2 kertaa viikossa ja laitan niihin juuri ne aineet, jotka Umppu kulloinkin suosittelee. Onni on tällaiset luottoammattilaiset, jonka käsiin oman kuontalon ja naaman voi hyvillä mielin jättää.
Nyt harkitsen vakavasti ottavani huuliin kestopigmentoinnin (vai mikä onkaan nimeltään). Haluaisin nimittäin huuliin vähän väriä, koska olen huomannut sen tuovan kasvoihin muutenkin eloa. En kuitenkaan jaksa / muista laittaa huulipunaa. Koen sen tosi vaivalloiseksi. Mutta haasteena on löytää tekijä, joka tekisi niin luonnolliset huulet, ettei ne vaatisi vierelle muuta meikkiä. En halua, että huulien pigmentointi ”pakottaisi” taas meikkikierteeseen.
Mä en ajattele, että meikittömyys olisi automaattisesti aitoa, ja meikkaaminen ja laittautuminen feikkiä. Mun mielestä nämä asiat ei kulje käsikädessä. Jos kuitenkin harkitset meikitöntä tai vähämeikkisempää elämää, testaa. Ei maksa mitään! Jos ei ole sun juttu, voit heittää silmien rajaukset kehiin koska vaan uudelleen. Mutta anna mahdollisuus. Ehkä säkin opit jotain uutta itsestäsi tai koet positiivisia fiiliksiä itsetunnossa.
Mä tykkään edelleen laittautua silloin, kun siihen on vaan aikaa. Jatkossa mä haluaisin oppia megaluokan nomakeup – meikkaajaksi. Eli ehostamaan vähän itseäni ilman, että naama näyttäisi kuitenkaan meikatulle. Tässä hommassa Essi Kylmänen on aivan guru. Ehkä sovin Essin kanssa meikkitreffit ja pyydän häntä opettamaan mua no makeup -meikin saloihin.
Mitä ajatuksia meikki tai meikittömyys herättää? Onko oma suhteesi meikkaamiseen muuttunut vuosien myötä?
-Karoliina-
P.S. Kuva tältä päivältä, töistä. Ei tippaakaan meikkiä, ei edes siellä nenänpielissä, koska tiesin maskin irrottavan nekin, jos sitä laitan. Peilissä ja päivän aikana koin itseni ihan omannäköisekseni. Näin kuvassa..no joo…näytän kyllä kipeälle 😀
Kommentit
Freesiin ilmeeseen auttaa botox sibeliusryppyyn ja naururyppyihin. Nyt kun itse käytän botoxia huomaa eron. Omilla ja muitten botoxia käyttävien kasvoilla. Meitä on paljon, juuri kukaan ei asiasta puhu. Niinkuin olisi lomalta palannut, jotenkin avoin ilme, vuosia lähti samalla. Ripset myös pidentyneet hurjasti seerumilla. Niihin ripsiväriä, sitä aurinkopuuteria kasvoille, matta huulipuna. Ilo hymyillä, ihmiset hymyilee takaisin.
Kommentit
Hei, en yleensä kommentoi koskaan, vaikka säännöllisesti käynkin kurkkaamassa blogiasi. Mutta nyt on pakko kirjoittaa, että olet todella kaunis ilman meikkiäkin. Sinulla on upean kauniit piirteet!
Vau oot kyllä tosi kaunis, meikillä tai ilman! Itsellä meikkaus väheni huomattavasti esikoisen syntyessä v.2014 ja on edelleen hyvin vähäistä. Olen palaamassa töihin nyt parin vuoden tauon jälkeen, mutta kiitos koronan saan työskennellä kotoa käsin au naturel. Ei sillä että toimistollekaan olisin pakkelikerosta tarvinnut. Kun pyörittää yksin arkea kahden vilkkaan pojan kanssa, ei ripsari ole prioriteetti nro 1. 😅
Oot luonnonkaunis nainen, miksi peittää luonnonkauneus meikeillä?
Hei, kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta ja kiitos, että tuot esille aiheen tästä näkökulmasta. En ole aiemmin pohtinut asiaa, mutta nyt innostuin pohtimaan ja huomaan oman suhtautumiseni meikkaamiseen muuttuneen eri elämänvaiheiden myötä. Elin rennon nuoruuden urheillen ja päivittäin aloin meikkaamaan vasta parikymppisenä. Se vei mennessään ja sen jälkeen meikkasin aina ihmisten ilmoille eli töihin/kouluun/kylästelemään mennessä. Mielestäni näytin paremmalle meikattuna ja todella tarkkaan mietin esim, että mitkä meikittömät urheilukuvat voi julkaista ja harvoin sellaisia edes julkaisin. Viime vuosina olen käynyt paljon pitkillä vaelluksilla ja vasta niillä otettujen satojen meikittömien kuvien myötä olen oppinut tykkäämään omasta ulkonäöstä enemmän. En tiedä onko se viime vuosina koettu syvä onnellisuuden tunne vai mikä ihme, että huokuu omasta mielestä ulospäin sitä, miltä sisimmissään tuntee, iloa, rakkautta sekä onnea ja sitä mielestäni ei välttämättä ole tarpeen meikillä korostaa tai piilottaa. Arkisin meikkaan kevyesti töihin eli ns. siistiydyn ja juhliin tykkään laittautua, mutta muuten pääsääntöisesti seikkailen menemään ilman meikkiä ja kaikissa hetkissä on hyvä olla 🙂
Tykkään luonnollisen kauniista tyylistäsi. Ja jotenkin näytät nuoremmalta meikittömänä. Ripsien taivutus luo hyvän ilmeen ja aivan kuin ”meikin”.
Vähensin meikkaamista viime vuonna siten että laitan kulmiin enää hieman väriä tai kestovärin, tummiin silmänalusiin peitepuikkoa ja aavistuksen poskipunaa.
Omaa väriä olen kasvattanut kolme kuukautta. Prosessi tuntuu välillä kurjalta kun kontrasti on niin selkeä. Annan kasvaa oman kesään ja sitten raidoitan niin että jatkossa kasvu edetessä päällisosassa on vähän raitoja muuten oma. En tiedä mitä sitten teen kun harmaat tulee 😁
Luonnollisuus on kauneutta. Jotenkin surettaa että nykyään jopa alle 3-kymppisey ottaa botoxia ja huulitäytteitä ja luulee niiden näyttävän luonnolliselta. Mutta ehkä oman itsensä hyväksymisessä on silloin ongelmaa. Sitähän meikkaaminenkin pohjimmiltaan on.
Hyvä aihe! Tätä on tullut mietittyä viimeaikoina paljon. Itse lopetin reilu kaksi vuotta sitten hiusten värjäämisen. Miten vapauttavaa! Ei enää sitä rasittavaa kuukausittaista juurikasvuärsytystä ja oma vaalea maantieharmaa värikin on alkanut näyttämään kivalta. Meikkaamista olen vähentänyt myös vuosien mittaan. Lapset kun oli pieniä, niin ei ollut aikaa meikata. Enää en tahdo. Ripsi- ja kulmaväri ja riittää. Silti näen itseni kauniina. Aluksi töihin meno ilman ihonväriä tasoittavia voiteita mietitytti, mutta hei, miehetkään eivät meikkaa ja näyttävät silti hyvältä!
En ole itsekään mikään kova meikkaaja ja mielestäni olen huono meikkaamaan. En jaksa käyttää siihen aikaa ja rahaa, mutta töihin ja ”ihmisten ilmoille” laitan kyllä aina edes vähän meikkiä. Siitä tulee myös itselleni skarpimpi olo. Minulla on myöskin luonnostaan aika tummat silmänaluset ja kun se vielä yhdistetään liian lyhyisiin yöuniin… Noh, sanotaanko, että peitevoiteelle on usein tarvetta! Arkimeikkiini menee noin 10 minuuttia. Jos minulla olisi varaa, ottaisin ilman muuta tuollaiset kestotaivutukset kuin sinulla ja kävisin säännöllisesti kasvohoidoissa ja laitattaisin kynteni. Silloin voisin ehkä itsekin ajatella jättäväni meikkaamisen väliin useammin. Viime aikoina minua on kuitenkin alkanut hieman jopa ärsyttää tapasi puhua meikkaamisesta ja meikittömyydestä. Tiedän, että se ei ole ollut ikinä tarkoituksesi, mutta välillä minulle on tullut olo, että arvostelet niitä, jotka meikkaavat. Ehkä muutos on ollut sinulle tosiaankin hyvin radikaali ja olet pohtinut ja käsitellyt asiaa paljon, mutta välillä minusta on tuntunut, että teet tästä mekkittömyydestä vähän turhan suuren numeron. Tässä postauksessa kerroit kuitenkin mielestäni rehellisesti siitä, millainen prosessi tämä on ollut. Kiva että kirjoitit tästä näkökulmasta!
Hyvältä näyttät myös ilman meikkiä! Et lainkaan sairaalta. Sairasta on se jos meikki on oletus ja ilman jotenkin puutteellinen.
Itsellä puhkesi pari vuotta sitten haastavassa elämäntilanteessa jonkinlainen kemikaaliallergia, enkä voinut käyttää silmämeikkiä lainkaan. Muutkin meikit jäi samalla pois. Sittemmin olen löytänyt ripsivärin jota pystyn käyttämään (Idunin Vatn) tarvittaessa eli lähinnä juhlissa. Päivittäin siustin/vahvistan vähän kulmia ja käytän toisinaan huulipunaa. Aluksi oli etenkin töissä tosi alaston olo, mutta kaikkeen tottuu ja nyt en enää edes huomaa olevani meikitön.
Lisää meikitöntö somevaikuttamista. Kiitos!
Onko sulla kestotaivutuksien lsäksi kestoväri ripisssä? Sehän vastaa ripsiväriä.
Hyvältä näyttää ilman meikkiä. Itse olen huomannut saman vaikutuksen itsetuntoon. Aikaisemmin meikkasin erityisen jännittäviin tilaisuuksiin kuten työhaastatteluun, nyt viimeisellä kerralla haastoin itseni ja menin meikittä ihan perus arki lookilla. Työpaikka tärppäsi joten kyllä nämä asenteet taitaa olla ihmisten päänsisällä ja käsitykset siitä miten naisen odotetaan toimivan. Sisäinen kauneus näkyy usein ulospäin ja riittävän hyvä itsetunto on paras mahdollinen ehostus.
Luonnollinen vinkki huulien punan lisäämiseen on kevyt kuorinta kostealla sokeripalalla ja huulien kosteutus esim. Kookos öljyllä. Ei ehkä nyt kestä viikkoja mutta saa sen oman punan esiin kuivien huulten alta. Joskin nyt maski aikana, juuri kukaan ei livenä edes näe suuta tai nenää.
Oon samaa mieltä tuosta, että liika meikkaaminen vanhentaa. Sä oot mun mielestä kans nuoremman näköinen (hyvällä tavalla) vähemmällä meikillä 😊. Itse meikkaan hyvin minimaalisesti ja hiuksetkin on oman väriset. Työkaverit ihmettelee, miten mulla voi olla kolme lasta, kun on niin nuori. Eli siis näytän nuorelta 😂. Varsinkin ihon kanssa koen että liika pakkeli vaan korostaa ryppyjä.
Sä oot tosi kaunis luonnollisena!
Olet niin upea meikittä, että❣️Itse en osaa olla ilman meikkiä.. Äitini oli kotiäiti, joka aloitti joka aamun piirtämällä silmät. (äidin sanonta)
Ei olisi kyllä meikkiä hänkään kaivannut, mutta tykkäsi laittautua vähän joka aamu. Sama tapa on minulla, mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka joskus.. 😘
Itse oon 25-vuotias, ja oon ollut nyt pari vuotta pääosin meikkaamatta. Ja nykyään jos meikkaan, saatan pestä meikit pois sillä ne ei näytä tarpeeksi luonnolliselta omaan silmään vaikka oiskin vaan sävyttävää voidetta ja ripsaria 😅 Suosin siis myös nykyään ”no makeup-makeupia” eli ripset on värjätty ja taivutan ne itse. Tykkään käyttää tästä laittautumisesta tuota ”no makeup-makeup” termiä, sillä enhän mä silloin täysin luonnollisessa tilassa ole. Musta on siis tosi positiivista ja tärkeää että kerrot sun somessa avoimesti esimerkiksi tuosta että oot suunnitellu ottavas kestopigmentoinnin huuliisi, sekä avoimesti että oot ottanut ripsien kestotaivutuksen sekä geelilakkaukset kynsiin. Jos näistä ei puhuttais ja ratsastettais vaan ”no makeup” termillä, voi se luoda hirveästi ulkonäköpaineita niille, kenen ripset eivät ole yhtä tummat ja kaartuvat, huulet täydellisen punaiset tai kynnet virheettömän näköiset, luonnollisesti.
Kevyt meikki sopisi sinulle, tekee pirteämmän ja fressin näköiseksi. Ja sillä voi korostaa parhaita puoliaan kasvoissa. Ja työ/liike-elämässä ammatti vaikuttaa, onko hyvä olla naturell vai kevyesti kasvot ja hiukset huoliteltuina. Suomalaiset naiset eivät välitä niin paljon ulkonäöstään. Myös pitkien hiusten kaikenlaiset ”huolimattomat” sykeröt päälaella tai niskassa ovat aika masentavia. Kampaajalta voi saada hyviä ja helppoja meikkaus ja kampausvinkkejä.
Erittäin hyvä postaus! 🙂 Kiitos siitä! 🙂
Pakko tarttua tässä näihin näkemyksiin ”huolimattomista sykeröistä päälaella” liittyen. 🙂 Itse olen eri mieltä niistä. Olen nähnyt esimerkiksi bloggaaja Anna Piiroisella sellaisen, ja hän on mielestäni erittäin tyylikäs ja edustava nainen. Se, mikä näyttää toisen mielestä masentavalta, ei aina näytä kaikkien silmään samalta. 🙂 Esimerkiksi Annan tyyliin jopa nämä ”huolimattomat sykeröt” sopivat tuoden esiin mielenkiintoista kontrastia huolitellun ja boheemin välillä. Mielestäni Anna näyttää useissa valokuvissa suorastaan taideteokselta, eikä yhtään masentavalta!
Tämä kommenttin loppuosa oli musta aivan absurdin hölmö😅 Eikös ”suomalaiset naiset eivät välitä niin paljon ulkonäöstään -kommentti” ole joku sata vuotta vanha Kaarina Suonperän tai Lenita Airiston nolo mantra.
Sun tyyli meikata onkin ollut aika raskas. Meikki usein vanhentaa siksi, että siinä jumahdetaan. Sitä jumahtamista ei vaan itse näe. Esim. sulla on ollut tosi vahvat rajaukset yläluomilla ja se on jotain sellasta mitä ei kellään nuorilla näe, mutta osaisin heti nimetä parikin plus miinus 40 bloggaajaa, jotka sitä käyttää. Kaikki näyttää meikattuna paremmalle, on vaan kyse miten ja kuinka paljon meikkiä näyttää hyvälle.
Tuliko hyvä mieli tästä veemäisestä kommentista? Menisitkö ikinä sanomaan sun kaverille tai töissä kellekään mitään yhtä ylimielistä ja tylyä?
Jos bloggaaja kirjoittaa oman tyylin muokkaamisesta, niin se ei tarkoita, että aiheesta voi laukoa ihan mitä vaan häntä koskevaa!
Mulle tärkein havainto meikkaamisen lopettamisessa on ollut ehkä se, että nyt kun en pyri ”muokkaamaan” naamaani millään lailla, en myöskään katso sitä kriittisesti joka kerta itseni peilistä nähdessäni. Katson vain, että tossa meitsi, hyvä juttu, sen sijaan että etsisin automaattisesti jotain korjattavaa meikissä tai kasvoissa sen alla. Minä olen hyvä näin ja sen on riitettävä. En myöskään voi sietää ajatusta siitä, että miehet kelpaavat kaikissa normielämän tilanteissa ilman meikkiä, kun taas naisilta sitä jotenkin odotetaan, jotta muka näyttäisi perussiistiltä. Omasta mielestäni kaikki ihmiset järjestään näyttävät kivemmilta ja inhimillisemmiltä ilman meikkiä. Silloin jokainen näyttää omalta itseltään eikä joltain jatkuvasti ylläpitämältämme hyvännäköisen ihmisen (naisen) tyypin kopiolta. Vahva peukutus siis tälle aiheelle ja sen esiinnostamiselle! 😊
Luonnollisuus ja meikittömyys on tietysti hienoa, mutta kaikilla sen toteuttamiseen ei ole annettu samoja ”lähtökohtia” (kuten ei toki elämässä moneen muuhunkaan 😅). Sinulla on ihanan tasainen ja virheettömän näköinen iho kasvoissa – toisin on joillain muilla, jotka ovat kärsineet esim. vuosien aknesta nuoruusvuosina. Vaikka olisi pitkät ripsen räpsyttimet luonnostaan ja kaunis hymy, akne jättää usein jälkensä (enkä puhu tässä nyt mistään hassuista muutamista aikuisiän näpyistä vaan pienistä ihovaurioista ja laajentuneessa ihohuokosista, joita toiset saavat osakseen jo varhain). Muistahan sinä siis olla kiitollinen ihostasi 👍🏼. En tiedä, osaako sitä niin arvostaakaan, jos on aina sellainen ollut eikä mitään peiteltävää.
Kulmaksi ovat myös kyllä luonnonlahja ja kauniit. Mutta mietin, tuleeko kääntöpuolena ns. karvaisuus myös muualle 🙄? Ainakin Etelä-Euroopassa naisilla nämä näyttävät usein yhdistyvän. Helpolla ei varmaan meistä kukaan pääse ja ”luonnonlahjansa” kullakin 😀, näin kai se menee.
Freesiin ilmeeseen auttaa botox sibeliusryppyyn ja naururyppyihin. Nyt kun itse käytän botoxia huomaa eron. Omilla ja muitten botoxia käyttävien kasvoilla. Meitä on paljon, juuri kukaan ei asiasta puhu. Niinkuin olisi lomalta palannut, jotenkin avoin ilme, vuosia lähti samalla. Ripset myös pidentyneet hurjasti seerumilla. Niihin ripsiväriä, sitä aurinkopuuteria kasvoille, matta huulipuna. Ilo hymyillä, ihmiset hymyilee takaisin.