kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 07.01.2021

Terkut sairaalasta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
15 kommenttia

Muistan, kun joskus teininä tein mun äidin kanssa sellaista Demin kyselyä, jossa kysyttiin kolmea tärkeintä asiaa elämässä. Listassa luki esimerkiksi vapaus, raha, rakkaus jne. Mun äiti valitsi listasta ykköseksi terveys. Musta se oli HALVEKSITTAVA vastaus. Niin arkinen. Koska kaikkihan sen tietää, että listan ykkösenä piti lukea rakkaus.

Nyt kun myös minulla on ikää enemmän. Ja myös kolme tytärtä, ymmärrän vastauksen täydellisen hyvin.

Meille oli viime vuosi tosi rankka isojen ja pienten terveysasioiden suhteen. Ja uusi vuosi näyttää alkavan samalla tavalla. Olen Ompun kanssa sairaalassa. Ei mitään vakavaa pitäisi olla, mutta äsken vähän itketti. Sillä hetkellä, kun sain lapsen vihdoin nukahtamaan päivän ekan kerran rattaisiin. Sen jälkeen, kun häneltä oltiin otettu röntgenit ja verikokeet. Tungettu puikkoja nenään ja suuhun. Teippailtu pissapusseja vaippaan.

Vanhempana olo on jatkuvaa kaaosta. Sellaista, jonka keskellä vedetään vuositolkulla huolessa ja univelassa ja silti yritetään rakentaa lapsille rakastava ympäristö, joka uudenkin yllättävän käänteen edessä olisi taas yhtä turvallinen kuin aamullakin oli.

Joten terveyttä. Sitä mä toivon. Mutta edelleenkin kakkosena, koska rakkaus on mun listan ensimmäinen myös tänään.

-Karoliina-

 

 

 

Kommentit (15)

Ikävää, että vuosi alkoi sairaalan merkeissä. Meilläkin nuorempi lapsi sairasti pienempänä paljon ja välillä kertyi pitkiäkin sairaalareissuja. Onneksi sairaalassa oli lapsia ajatellen sairaalakalusteet ja lelut sun muut, joten hänelle lähtö ei ollut yhtä vaikeaa kuin itselleni. Tsemppiä teille!

Tsemppiä!! Huoli lapsesta on niin raastavaa. Olen kokenut sen myös useasti omien lasteni kanssa;Tays tullut aika tutuksi. Eikä se tunnu loppuvan lapsi-aikaan: juuri tiistana teinin kanssa Koskiklinikalla ja Acutassa vietetty koko päivä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.
💓

Jokaisella perheellä on omat haasteensa: osalla terveyden, osalla hometalon tai muiden kotiin liittyvien asioiden, osalla parisuhteeseen tai perheeseen /sukuun liittyvien asioiden, osalla toimeentuloon liittyvien asioiden, osalla työelämään liittyvien paineiden ja vastuiden kanssa. Tsemppiä ja taistelutahtoa kaikkiin koetuksiin! Itse olen loppusuoralla, tänä vuonna kaikki lapset tulevat 20+ ikään ja ovat onnellisia ja itse äärettömän kiitollinen, että me selviydyimme.

Hienosti sanottu! Lapsiarki on jo itsessään hyvin intensiivistä, mutta useimmiten haasteet eivät jää siihen. Ovat nämä kokonaisuudet välillä aikamoisia, usein sellaisia että tosiaan itku pääsee. Toisaalta tässä on kyse elämästä vahvimmillaan, ja kyllä niitä levähdyshetkiä on vielä luvassa!

Halauksia teille! ❤️ Tätä se vanhemmuus just on! Voi tehdä suunnitelmia, mutta sitten tulee kuume tai oksennustauti tai kihomadot tai murtunut varvas. Joskus vakavampaakin. Ja sitten kaikki suunnitelmat menee uusiksi. Onneksi pääsitte nopeasti hoitoon! ❤️

Hurjasti Tsemppiä teille! Yks mitä myös vanhemmiten arvostaa ihan eri tavoin kuin ennen on Tays. Että pääsee nopsaan erityissairaanhoitoonkin ja usein vielä illaksi kotiin. Ehkä opiskeluaikoina ei ihan tätä ajatellut kun Tampereen valitsi… 😉

Hei,
olin keskimmäisen kanssa vastaavanlaisessa siarastelukierteessä, tsemppiä! Se oli rankkaa mutta sen opin niistä vuosista että se jatkuva antibioottien ym syöminen tuhosi lapseni vastustuskyvyn ja sairastutti lisää, lopulta puhkesi autoimmuunitaudit. Silloin en tajunnut tätä ja yhteyttä mutta nyt olen oppinut ja kolmannen lapsen kohdalla en toista enää samoja virheitä. Tuli tämä vain mieleen kun olet puhunut että sairastelette paljon että oletko koskaan miettinyt mikä voisi olla pohjimmainen syy 🤔 antibiootit+kaikki rokotteet lyhyen ajan sisällä pistää pienten elimistön todella koville ja horjuttaa luonnollista paranemisprosessia

Ok, mutta mitäpä vaihtoehdoksi, kun kehossa jyllää esim. kova bakteeritulehdus? Pakko se on saada hoidettua, jottei tule vaurioita elimille tai etene verenmyrkytykseksi. Itse olin lapsena sairastelukierteessä, ja monet antibioottikuurit söin, koska ei muutakaan voinut. Aikuisena puhkesi _yleinen_ autoimmuunisairaus, joka voi olla yhteydessä lapsuuden ab-kuureihin tai sitten ei. Sain kuitenkin lapsuuden jälkeen kymmeniä terveitä elinvuosia ennen tuota perussairauttakin. Tästä kiitos vanhemmilleni, jotka varmistivat, että sain aikanaan kaiken lääketieteen tarjoaman hoidon ja avun, rokotteet ja antibiootit mukaan lukien. Muuten olisi voinut käydä paljon huonommin.

Komppaan edellistä vastausta. Jos on varmistettu, että taudin aiheuttaja on bakteeri, niin olisi kyllä vaarallista olla käyttämättä antibioottia.

On toki totta, että liiallinen antibioottien käyttö on kääntynyt itseään vastaan ja esimerkiksi siitä syntynyt antibioottiresistenssi on globaali ongelma. Tässä on kuitenkin syytä tehdä eronteko sen suhteen, että onko lääkäri määrännyt antibiootin bakteeritaudin hoitoon (varmistettuaan kokeilla asian) vai määrätäänkö antibiootti ”varmuuden vuoksi” tarkistamatta, että onko kyseessä edes bakteeritauti, viruksen aiheuttamaan tautiin, joka parantuu itsestään. Esimerkiksi omassa lapsuudessani pienellä paikkakunnalla lääkäri harvemmin tarkisti, että onko kyseessä bakteeri vai virus, vaan määräsi antibioottia suoraan ikään kuin varmuuden vuoksi. Ja tätä tehdään maailmalla edelleen paljon. Se on se ongelma. Ratkaisuksi näen enemmänkin lääkärikunnan tiedon lisäämisen, enkä hyökkäämisen antibioottien käyttöä vastaan ylipäätään. Asiakaskin voi toki varmistaa asian kysymällä lääkäriltään, että onhan hän varmasti tarkistanut, että kyseessä on bakteeri.

Ja mitä rokotuksiin tulee, niin lyhyesti sanottuna ne ovat lääketieteen interventio, joista tutkimuksin on varmistettu olevan enemmän hyötyä kuin haittaa tilanteessa, jossa toinen vaihtoehto olisi olla rokottamatta ja antaa tautien levitä väestöön. Kriittisyys on toki aina hyvästä, mutta tässä olisi hyvä välttää ehdottomia totuuksia, koska ne johtavat helposti harhaan. Tuskin koskaan on mahdollista kehittää täysin haittavaikutuksetonta rokotetta, mutta mielestäni se ei ole peruste siihen, että rokotteiden käytöstä voitaisiin luopua.

Pikaista paranemista sinne! <3 Ja voimia vanhemmille!

En usko, että enää Suomessa antibioottien turha määrääminen on ongelma. (Ei kysymällä asiasta silti mitään menetäkään..) Tällä hetkellä isompi haaste muualla maailmalla on se, että useissa maissa antibiootteja voi ostaa itse, ilman edes lääkäriä näkemättä.

Voisi myös ajatella, että autoimmuunitautien puhkeamisen taustalla on virusten ja bakteerien laukaisema asia tai puhkeamisen taustalla stressi, jota nämä taudit aiheuttavat elimistölle. Tai sitten vain sattuma. Tieteellisesti on kyllä todistettu, että tietyt virukset voivat vaikuttaa esim. Diabeteksen puhkeamiseen siihen alttiilla henkilöllä. Hoidot eivät näitä tauteja laukaise.

Meillä poika sairasti 7/2020 parvorokon ja diabetes todettiin 11/2020. Uuden opettelussa tuli ilmi, että enterorokko esimerkiksi yksi mikä voi laukaista diabeteksen. Pojastamme emme tietenkään tiedä mikä oli parvorokon ja diabeteksen yhteys, mutta nyt hoidetaan 3v lapsen diabetestä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X