Kolmistaan

Ihan vaan ajatuksia ja arkea

Teksti: Karoliina Pentikäinen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään lumi myrskysi ja silti tuntuu, että olen oikeastaan miettinyt vain kesää ja kevättä. Osittain töiden vuoksi ajatus on usein vaan edessäpäin, mutta myös siksi, että kevässä tuntuu piilevän toivoa. (Olen sulkenut korvani niiltä keskusteluilta, että kevät menee samassa lock downissa kuin viime kevätkin.) 

Meillä on mennyt nyt Ompun sairaalakeissin jälkeen hyvin (kop,kop). Arki palautui uomiinsa heti, kun sairaala oli pesty iholta ja vaatteista. Tai ainakin näennäisesti palasi. Kun on ollut monella tasolla ihan loppu ja viimeisiin asti puristettu jo valmiiksi, sairaalan lattialla vietetty yksi uneton yö lisää ei varsinaisesti sada omaan, eikä perheen laariin. Sellaiset peruslapsiperhevastoinkäymiset, mitä väkisinkin tulee, tuntuu välillä kohtuuttoman suurille, kun takana on paljon muutakin. Mutta näillä mennään. 

Viikonloppuna ja tällä viikolla me on keskitytty lähinnä olemiseen, syömiseen, töihin ja löysäämiseen sieltä, mistä pystytään. Ollaan menty koko sakki unille aikaisemmin kuin yleensä. Ei ole reippaasti ulkoiltu (tosin Omppu ei olisi vielä saanutkaan), eikä edistetty yhtä ainoaa keskeneräistä projektia muualla kun töissä. 

Musta on ollut aivan ihana seurata Ompun ja Mesin leikkejä. Maata tuntitolkulla lattialla tekemättä mitään järjellistä. Sen kun saan ollaan oltu majassa (eli peiton alla) tai hoidettu nukkeja. F:n Toca boca -peli-innostus on tarttunut muhun. Joka ilta ollaan pienten mentyä nukkumaan katsottu, millaisen huoneen hän on Tocaan tänään sisustanut. 

Mä olen ollut tammikuun alun ilman herkkuja. En tehnyt mitään päätöstä tai lupausta. Ehkä herkuttelu meni joulukuussa yli, kun nyt ei ole tehnyt mieli sokeria. Syön sitten, kun sille tuntuu. Tosin vanhasta kokemuksesta sokeria tekee sitä vähemmän mieli, mitä vähemmän syö. Herkut on mulle siis samaa kuin sokeri. 

A on roudannut meidän tavaroita tasaisella tahdilla Radiokirppikselle. Sen lisäksi vien aina silloin tällöin yksittäisiä helmiä Oldieen myyntiin. Projektina olevaa varaston ovea ei ole vielä edes aukaistu, mutta näyttääpä tavaraa tulevan myös sisäkaapeista. Kaikki tytöt kasvaa niin kauheaa vauhtia. Tajusin tuossa taannoin, että meidän lapsikatraan ikäero on taloudellisesti tosi kova. Keneltäkään ei jää toisilleen yhtä ainoaa vaatetta tai asustetta kiertoon, vaan kaikki on aina ostettava uutena (tai meille uutena). Lähinnä kyllä meille uutena: En vaan ehdi mitenkään live-kirppiksille saati kytätä parhaita paloja netissä. Ja on myös pakko myöntää, että en osaa ostaa pienille tytöille hirveästi erilaisia vaatteita. Toki haluaisin aina vähän erilaiset, mutta en liikaa. Esim täysin erimerkkiset haalarit, eri vesipilareilla, olisi mulle varmasti kynnyskysymys. 

Huomenna mun sisko tulee meille koko päiväksi hoitamaan mun assarointeja ja perjantaina treffataan ainakin Lähineuvolan Mushka, joka neuvoo mua, kuinka voisin hoitaa mun sektioarpea. Toki hän neuvoi tämän jo synnytyksen jälkeen, mutta en ole tässä vuoden ja kolmen kuukauden aikana jaksanut tehdä haavalle mitään. Ehkä nyt sitten. 

Viikonlopuksi me ollaan varattu ystävien kanssa pöytä Heinätorista (blini-viikot!!). Eli jos kukaan – lapset, me tai hoitaja -ei sairastu, päästään hetkeksi aikuisten kesken. Aika siistiä. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Lue myös

X