kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 24.01.2021

Suuri vaatteidenpesu-gate. Kuinka monta koneellista on liikaa?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
38 kommenttia

Mua ihan naurattaa, että kirjoitan TÄSTÄ aiheesta (nolla-aihe) ihan omaa postaustaan, mutta koska meidän perheen vaatteiden pesu aiheuttaa aina tasaisin väliajoin kysymyksiä, niin ajattelin koota tähän yhteen postaukseen mun aatoksia pyykinpesusta. Toivottavasti muistan vastata kaikkeen, mitä olette kysyneet. 

Eli. Meillä pestään 3-4 koneellista vaatteita melkein joka päivä. Ehkä nyt, kun harrastukset on ollut pannassa ja pienillä tytöillä ei ole enää refluksipukluja, oikea luku on kolme koneellista. Joskus voi olla yhden koneellisen päivä, mutta vahinko otetaan takaisin sitten vaikkapa viikonloppuna. Miksi näin? Yritän vastata parhaani mukaan. 

Meillä on viisi ihmistä. Pienillä menee ainakin pari vaatekertaa päivässä. He syövät pääosin ihan itse, mutta vaikka heillä on syödessä suoja-asut ja usein vielä siinä päällä ruokalaput, on melko varmasti kahden aikaan päivällä jo vähintään paidan kaulukset tai hihansuut ruuassa. Tai housissa reisien kohta. Jotenkin se ruoka vaan kaikesta huolimatta tippuu syliin. Tai sitten vaatteessa on räkää tai kaapista kaiveltua ja päälle leviteltyä rasvaa, talkkia tai jääkaapin alahyllyn vadelmia. Siitä tulee siis kuudesta (yläosa,alaosa,sukat) yhdeksään pestävää vaatekertaa päivässä. Plus joskus myös alusbody, jos sekin on sattunut sotkeutumaan. Tämä on onneksi vähemmän kuin tyttöjen vauva-aikaan, jolloin he puklasivat refluksi vuoksi päälleen vähintään parin tunnin välein. 

Esikoiselta menee päivässä 1-2 vaatekertaa. Hän vetelee koko päivän samoilla vaatteilla, ei vaihda kotivaatteita koulusta tultua. Syy, miksi haluan pestä hänen vaattensa kokonaisuudessaan aina koulupäivän jälkeen (paitsi farkut, villa-asut jne), on tietysti “koulupöpöt”. Hänenikäisellään ei vaatteet varsinaisesti likaannu tahroille päivän aikana, mutta eihän kaikki vaatteiden lika olekaan sellaista, minkä me näkisimme. Koulussa pyöritään satojen lasten kanssa. Vaatteisiin kosketaan, niillä istutaan samoilla penkeillä kuin sadat muut jne. Mä en ole pöpökammoinen. Meillä lapset saa syödä hiekkaa hiekkalaatikolta tai nuoleskella ties mitä lattioilta, mutta en näe syytä, miksi — jos on mahdollista — lapset ei saisi pukea aamulla puhtaita vaatteita. Toinen vaatekerta tulee esikoisella harrastamisesta. F:n harrastukset kaikki on liikuntaharrastuksia, joten hikivaatteet pestään luonnollisesti hikoilun jälkeen. 

A ja minä eletään yhden-kahden vaatekerran päivissä. Meillä on töissä eri vaatteet kuin kotona. Ennen en pessyt meidän aikuisten vaatteita ihan niin usein, mutta pienten tyttöjen syntymän myötä tulee meidän vaatteita pestyä melkein samaan tahtiin kuin lasten. Koska: kun olet vieressä, kun kaksi taaperoa syö, saa roiskeita jokainen, joka on kolmen metrin säteellä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun nostaa ruuasta likaisen taaperon penkistä ja vie pesulle, ehtii itsekin saada perunamuusia päälle. Mun vaatteet on ainakin niin ällölikaisia jo iltapäivästä, ettei tulisi mieleenkään pukea niitä uudemman kerran. Mutta totta on, ettei työvaatteita pestä aina käytön jälkeen. Usein ne ovat meille neuleita ja farkkuja, joille riittää juurikin tuuletus. Tosin toki nekin välillä sotkeutuvat. Varsinkin, jos ei mene vaihtamaan niitä heti kotiintultua pois päältä. 

Mä itse en urheile (pitäisi), mutta mies liikkuu usean kerran viikossa hikiliikuntaa. Hän iso ihminen, ja vaatteetkin ovat isoja. Toisin sanoen yksi urheilukerta tekee yhden koneellisen lisää pyykkiä päivään. 

Sitten ne kysymykset, jotka tuli blogiin.

  • Miksi pestee vaatteet, jos ne ei ole likaisia? Taisin vastata tähän jo tuolla yllä. Suurin osa meidän vaatteista, kiitos taaperoiden aivastusten ja ruokailujen, ON likaisia. Tosin osa vaatteen liasta ei ole näkyvää. Tällaisena pidän esim koulusta ja päiväkodista tulevia pöpöjä. Aikuiset tämän lisäksi hikoilee eri tavalla kuin lapset, joten alusvaatteet pestään tästä syystä. Mä hikoilen myös paljon öisin (kiitos endometrioosi ja ihanat kuumat aallot).
  • Vaikka teidän jokaisen perheenjäsenen ihan kaikki vaatteet pestäisiin joka päivä niin siitäkin tulisi vasta yksi koneellinen pyykkiä? Mitä niissä kolmessa muussa koneellisessa on?Jos tuosta laskee yhden päivän vaatekulutuksen, tekee se alusvaatteineen vähintään 21 vaatekappaletta, jos mies ja lapsi harrastaa. Vaikkei edes meidän aikuisten työvaatteita laskettaisi tähän mukaan ja tytöt olisi syöneet kohtuullisen siististi. Kuitenkaan kaikkia 21 vaatetta ei voi mun pesutavoilla pestä yhdessä ja samassa koneellisessa. Mä lajittelen vaatteet aika tarkastikin niiden värien ja lämpötilojen mukaan. Se, jos mikä, on kestävää ajattelua. Tällöin vaatteet pysyy kauniina ja säilyttää värinsä ja muotonsa pidempään. Niiden jälleenmyyntiarvo on hyvä. Pidän sitä ekologisena.
  • Ja mitä muihin koneisiin? Lakanat vaihdetaan kahden viikon välein. Niistä tulee kolme koneellista. Pyyhkeet joka viikko, käsipyyhkeet useammin. Sitten on kaikki extra. Villavaatepesut, vaipanvaihtoalustojen pesut, pannulaput, vaunuverhot, pöytäliinat jne jne. Koska mä lajittelen värien mukaan niin tarkasti, niin se kohta, jossa voitaisiin olla ekompia, on se, että välillä pestään myös vajaita koneellisia. Meillä ei kuitenkaan ole varaa hillota jotan tiettyä väriä pyykkikorissa viikkotolkulla, koska – uskokaa tai älkää – meidän lapset ei omista kauheasti vaatteita. Tällöin vaatteiden kierto on oltava nopeaa. Koneeseen, kuivariin ja päälle. Repeat.
  • Vaatteet kuluu, kun niitä pesee. Itse asiassa laadukkaat vaatteet kuluu mun kokemuksen mukaan supervähän, jos ne pesee oikein. Eli väärinpäin, oikeassa lämpötilassa ja oikeilla aineilla. Lika kuluttaa vaatetta itse asiassa varmasti pitkässä juoksissa enemmän.
  • Kuulostaa vaivalloiselta, kallilta ja epäekologiselta. En pidä pyykinpesua vaivalloisena. Joskus ärsyttää tosin taitella pyykkiä. Kalliilta. Hmm. En tiedä, mihin verrata. Jos en pesisi pyykkiä näin usein, lapsille pitäisi ostaa enemmän vaatteita. Sähköä ja vettä tosin kuluu, mutta niin sitä kuluu muussakin elämässä. Epäekologista. Verrattuna mihin? Mä tutustuin Turku Energian sivuilla olleeseen  taulukkoon, jossa oli eri kodinkoneiden/laitteiden sähkönkulutukset laskettuna. Pyykinpesukone kulutti sen mukaan 0.6-1.8 kWh yhdellä pesukerralla sähköä. Se on vähemmän, mitä sähköliesi vie vuorokaudessa. Toisaalta yksi saunontakerta vastaa 5-10 pesukoneellista ja auton sisätilalämmitin tunnissa yhtä pesukoneellista. Kaikki on siis suhteellista. Koska meillä ei ole sähköliettä, omaa saunaa, eikä mitään auton lämmityslaitteita tai tolppia, olkoon pyykinpesu meidän paheemme. Aiheeseen voi tutustua lisää täältä Turku Energian sivuilta.

Mä koen, että puhtaus on aika ilmainen käyntikortti. En kiinnitä niinkään usein huomiota ihmisten vaatevalintoihin tai muuhun habitukseen, mutta likaisuus ja likaiselle haiseminen on mulle todellinen turn of. Toisaalta puhtaus tai hyvä tuoksu taas suurta plussaa. Siksi – vaatepesun lisäksi – meillä käydään kyllä suihkussakin (ilmeisesti) tavallista ahkerammin. Liittynee samaan perhekulttuuriin, otaksun. 

Mä en mitenkään pysty ajattelemaan, että maailma tuhoutuu sillä, että yksi perheenäiti haluaa, ettei lapset kulje likaisissa vaatteissa. Toki voitaisiin olla miljoonissa asioissa enemmän ekoja, mutta mä koen, että pienet teot on merkityksellisiä. Esimerkiksi vaikka pyykinpesussa. Käytän tosi usein nopeita ohjelmia (15min-60min) tai eco-ohjelmaa. Pesuaine on aina kotimaista Sertoa (yhteistyö loppui ainakin tältä erää, Serton käyttö ei), joiden pesuaineiden aktiiviaineista 98% on nopeasti biohajoavia. Sertoa tarvitsee muutenkin annostella verrattuna moniin muihin aineisiin aivan supervähän ja Sertojen pakkauskoko on pieni (merkitystä mm kuljetuksessa).

Sellaista sepostusta näin arkisesta aiheesta. Multa kysytään usein meidän pesukoneesta ja kuivausrummusta*. Molemmat on Electrolux. Olen ollut niihin niin tyytyväinen. Joka kerta on ilo tehdä pyykkihuoltoa, kun homma toimii. 

-Karoliina-

*kuivausrumpu saatu 2019

Kommentit (38)

Ystävälläni on sama tilanne. Viisihenkinen perhe ja pyykkiä syntyy paljon lasten ja miehen harrastuksen kuin myös esikoisen takia. Heillä on pesulapalvelu lähellä Turussa mitä käyttävät myös ajoittain. Hän halusi alkaa käyttämään pesulapalvelua juuri noiden pöpöjen takia koska koki, että pesulassa voisi vielä paremmin ajoittain saada pestyä pöpöt pois lakanoilta ja vaatteilta. Ennen töitä pyykit pesulaan ja töistä tultua vaatevuori siirtyy kotiin puhtaana. Ainakin hän kokee, että tästä on ajoittain ollut apua kiireen keskellä.

Vanha kirjoitus jo, mutta eksyin tänne nyt.. taidan olla samanlainen pyykinpesijä – jonkun mielestä pesen paljon (liikaa) ja esim miehen sukulaiset välillä paheksuu, mutta inhoan likaisuutta ja koska meillä urheillaan paljon + kaksi poikaa (5&8) sotkee usien vaatteitaan ruokaan tms, niin pyykkiä pestään aika paljon. Meidän kone tunnistaa pyykin määrän, joten tietääkseni ei ole niin epäekologista edes laittaa vajaata konetta. Pesuainetta pyrin käyttämään vähän ja teen muuten mahdollisimman vastuullisia valintoja, mutta pyykin pesemisestä en tingi. Esim farkkuja pesen harvoin, neuleet ja villan ensisijaisesti tuuletan, mutta pesukone käy kyllä noin 1-2 kertaa päivässä + viikonloppuna yleensä vähintään viisi kertaa kun pestään lakanoita, pyyhkeitä yms.

Voi olla, että tämä keskustelu ei kaipaa enempää kommentteja, kirjoitan silti. Meillä pyykkihuolto helpottui ja koneet pyörivät täysinä, kun hankin omat pyykkiastiat eri jakeille (6). Tähän ei tarvita isoa kodinhoitohuonetta, vaan pyykkihuolto ja likapyykin säilytys hoituvat kahden neliön WC:ssä. Pesuliinat käytössä myös. Paria kolmea jaetta tulee eniten (tumma 40 ja 60 sekä valkokirjopyykki 60), muita vähemmän. Pyykkiä pestään noin 7 koneellista viikossa, muttei joka päivä, ei edes joka toinen yleensä. Jakeesta riippuen pyykkikierto on puolesta viikosta viikkoon, kokovalkoisilla pidempi. Teinillä on kahdet tummat farkut ja noin kolme päälle kelpaavaa hupparia, nämä pyörivät useimmiten, onneksi menevät samaan jakeeseen. Satunnaisesti pelivaatteita pestään myös erikseen, jos muuta samanlaista pyykkiä ei ole. Joka toinen viikko lakanapyykkiä lisäksi kaksi koneellista. Koen, että lajittelu on tässä se juttu, joka on auttanut. Yhdellä silmäyksellä näkee, koska on koneellinen kasassa eikä pyykkikoria tarvitse koskaan erikseen tyhjätä, paitsi suoraan koneeseen. Pyykkiä lisäävät urheiluharrastukset ja kuopuksen taipumus vaihtaa aina puhdasta päälle. Tulee koulusta ja riisuu, mahdollisesti pukee uuden vaatekerran ja vielä kolmannen liikuntaharrastuksen jälkeen, jollei laita suoraan yöpukua…Nostelen näitä kotona tunnin päällä olleita vaatekertoja takaisin kaappiin, lähes puhdasta ei viedä pyykkiin. Toki tavoite on, että lapsi oppii järkevämpään vaatteiden käyttöön jossain vaiheessa.

Heh hassua kuinka tämä aihe eskaloitui. 😀 Mutta tuli vaan itsellä mieleen että ylihygienia kyllä vaikuttaa vastustuskykyyn ja ylipäätään ajatus että koulussa tai ulkomaailmassa olisi paljon jotain vaarallisia pöpöjä on vähän hassu. 🙂 Ehdottomasti suurin osa mikrobeista oli ne sitten vaatteissa tai saatu jotain ovenkahvaa nuolemalla on ihmisille terveellisiä.

Ymmärrän ”koulupöpöt”, mutta en sitä jos niillä samoilla vaatteillaan ollaan kuitenkin kotona sohvalla ym ja sitten seuraavana päivänä kouluun laitetaan ne puhtaat (= koulussa ollaan puhtaissa, kotona ”likaisissa”). Meillä lapset ottaa (päällimmäiset) kouluvaatteet kotona pois ja käyttää niitä n.2pv koulussa (ellei näkyvää likaa/ ollut liikkatunti tms). Eikä tod käydä kaikki joka pv suihkussa (ellei selvää tarvetta), koska lähtökohtaisesti vettä ei vaan saa tuhlata!

Tuleeko vaatteet edes kunnolla puhtaiksi jos käytetään pikaohjelmia, matalia lämpötiloja? Meillä 6hlöä, kone 8-9kg ja joka päivä pesen n yhden koneellisen sitä mitä on kertynyt koneellinen. Pyrin ostamaan arkivaatteet niin, että sopivat siihen eniten kertyvään ”tummaa 40° ” satsiin enkä kyllä koe että joku tummanpunainen vaate kärsisi vaikka pestään mustan pyykin kanssa. Ja ne liankerääjäliinat on hyviä! Jos on jotain erikoisväristä/ -laatuista pyykkiä, niin niitä nyt vaan joutuu odottamaan muutaman päivän että ovat taas pesty.

En halua tuomita, mutta oli vaan monta asiaa mitä en ymmärrä (tai en vaan tiedä kaikkea oleellista tietoa). Kiva kuitenkin kun kirjoitit tästä, koska on mielenkiintoista kuulla miten toiset toimii. Asiasta joskus keskustellut tuttujen kanssa ja yllättänyt kun itselle ”itsestäänselvät” jutut tehdäänkin toisin. Yksi pesi lakanat 95° 60 asteen sijaan, toinen tunki kaiken sekaisin ihan liian täyteen koneelliseen ja valitsi nopean 40° ohjelman, kolmas pesee kaiken 60 asteessa (vaikka pesulappu sanoo 40°) ja sitten on näitä jotka kuvittelee suuren pesuaine määrän pesevän paremmin + päälle hajustettua huuhteluainetta niin että silmiä kirveltää olla lähelläkään niitä vaatteita.

Liian matalilla lämpötiloilla pestessä pyykki ei todellakaan tule puhtaaksi. Eko-tai sensitive pesuaineet sisältävät vähemmän pinta-aktiivisia aineita eli varsinkin oikeasti likaiseen pyykkiin täytyy käyttää korkeampaa lämpötilaa ja enemmän pesuainetta kuin vaikka normi Omoa. Toinen vaihtoehto on lisätä boosteri (siis esim. Vanish) ekopesuaineen kaveriksi. Aikuisten vaatteet eivät yleensä hikeä lukuunottamatta ole tahraisia joten moni ei huomaa eko/sensitive pesuaineiden erilaisuutta normipesuaineeseen verrattuna pesutuloksessa, mutta kun pesee lasten pyykkiä niin eron huomaa nopeasti. Usein noi ekopesuaineet vaatii 60 asteen pesun jotta likaisesta pyykistä tulee oikeasti puhdasta. Lisää tieteeseen perustuvasta pyykinpesusta voi lukea http://www.cleanclothnappies.com sivustolta.

Ja tuli vielä mieleen että lakanapyykki kannattaa pestä joskus 95 asteessa koska tämä pesuohjelma pesee myös pyykkikoneen. Mä pesin ennen koneen tyhjänä 95 asteessa kunnes tajusin että sekaan voi heittää lakanapyykin. Likainen kone vaikuttaa myös pesutulokseen. Ja se koneen filtteri pitää myös putsata säännöllisesti.

Onpas ihmisillä paljon sanottavaa pyykkäyksestä. Kai aihe kiinnostaa kun kukaan ei voi välttyä pyykinpesulta. 🤔😆

Mä ostaisin isomman pesukoneen jos joutuisin joka päivä pesemään monta koneellista pyykkiä. Tämä on nyt itseasiassa suunnitelmissa kun on toinen lapsi tulossa koska 6.5 kilon kone on vaan liian pieni 4 hengelle. Itseasiassa kestovaippojen pesun myötä olen oppinut että suurin osa ihmisistä pesee koneen vajaana. Kone on täysi kun pyykit täyttävät sen märkänä 3/4 tilavuudesta. Auttaa muuten pesutulokseen myös kun pyykit hankaavat toisiaan tarpeeksi ja on oleellinen varsinkin lasten vaatteita pestessä. Jo mun 6.5 kilon kone vetää todella ison määrän lastenvaatteita. Lisäksi ekopesuaineet ovat itseasiassa isolta osin viherpesua (tää asia oli mulle iso yllätys). Erittäin mielenkiintoinen aihe. Suosittelen tutustumaan aiheeseen. Myös pidemmillä ohjelmilla saa puhtaampaa pyykkiä eli 15 minsan pikaohjelmat ovat melko turhia jos vaate on oikeasti likainen. Mun kestovaippojen pääpesuohjelma on 3 tuntia 9 minuuttia pitkä. Asun maassa jossa vaipat kerätään kaatopaikalle eli kestot on ekologisempi vaihtoehto.

Muistan että meilläkin oli lapsuudessa tapana että kotiin tullessa vaihdetaan kotivaatteet – mutta seuraavana päivänä laitettiin kyllä samat vaatteet kouluun päälle kuin edellisenäkin päivänä, jos eivät oikeasti olleet likaiset. Samat ”koulupöpöt” siellä koulussa vaatteisiin saa seuraavanakin päivänä. Nykyään toimin työvaatteiden kanssa samalla tavalla, pesuun vasta kun ovat likaiset tai jos vaikka on hionnut niin että vaatteesta haistaa hien tai tunkkaisuuden.

1-v lapsellani saattaa olla samat vaatteet 5 päivää, jos eivät likaannu, eikä yksi pieni ruokatahrakaan vaatteessa maailmaa kaada 😁

Nää tavat näköjään jää kotoa, koska huomaan toimivani pyykkihuollossa samoin kuin äitini.

Mulla ei pää kestäisi sitä että pyykkihuolto olisi päiväohjelmassa _joka_päivä_, saati että pyykkiä pitäisi pestä monta koneellista per päivä, vaikka pyykinpesu onkin ehkä kotitöistä se mieluisin😅 muutakin tekemistä riittää vaikka kuinka vaikka lapsia on vain yksi.

Pidennä käyttöikää, hoida tekstiilejä oikein. Turha peseminen kuluttaa ja kuormittaa. Kun hoidat tekstiilejä hoito- ja pesuohjeiden mukaan, pidennät tekstiilien käyttöikää, säästät lompakkoa ja ympäristöä. ​Peseminen kuluttaa vaatetta. Vaate kannattaa pestä vasta, kun se on likainen. Turha peseminen kuormittaa myös ympäristöä.

Kuluttajan pyykinpesutottumuksilla on merkitystä. Jokainen meistä voi itse vaikuttaa pyykinpesun ympäristökuormitukseen. On arvioitu, että noin 2/3 tekstiileistä aiheutuvasta ympäristökuormituksesta syntyy niiden pesun ja huollon yhteydessä. Loppu kolmannes syntyy kuitujen, tekstiilien ja vaatteiden tuotantoprosesseissa.

Vältä turhia pesuja – säästät omaa työtä, vaatteita, rahaa ja ympäristöä.

Lähde: https://www.martat.fi/marttakoulu/kodinhoito/pyykki/

Meillä pestään noin yksi koneellinen pyykkiä /päivä. Olen tarkka vaatteiden puhtaudesta ja päiväkoti- ja koulupäivän jälkeen vaatteet vaihdetaan koti-vaatteisiin. Lakanoiden vaihdon kanssa olen laiska. Meitä on taloudessa 3-4 henkilöä (joka toinen viikko 4, muutoin 3).

Ne viikot kun meitä on 4, pyykkiä tulee ihan eri tavalla, kuin jos meitä on 3. Mulla on myös värinkeräysliinoja, mutta eihän ne siihen auta, että villat pitää pestä erikseen. Kuten myös rintaliivit. Sukat ja alushousut pesen omassa koneellisessa, 60 asteessa tietty. Eli kyllä sitä pyykkiä väkisin tulee.

Ja mitä taas tulee pyykinpesuun noin ylipäätään, niin mulla on parempaakin tekemistä, kuin vaivata päätäni toisten pyykinpesu-tottumuksilla. Maailmassa ja Suomessa on oikeitakin epäkohtia.

Tässä olisi tuhannen taalan paikka tehdä yhteistyötä esimerkiksi Marttojen kanssa ja saada hyviä pyykinpesuvinkkejä ja ohjeita pyykkihuoltoon. Siitä tulisi paljon arvokasta tietoa meille lukijoillekin, ja tutkittua tietoa pyykinpesun ekologisuudesta, siinä kun ei tosiaan ole kyse vain sähköstä. Mahtaisiko Martta-yhteistyö onnistua, koska se ei ei kaupallista? Hieman tuli tästä postauksesta vaikutelma, että blogisti on jo päättänyt että aihe on loppuunkäsitelty.

Pesuliinat auttaa siinä, että voi pestä hieman erivärisiä samassa koneessa. Kannattaa kokeilla. Lisäksi Ikean hihalliset essut on superhyviä ruokailussa. Reisien päälle harso.

Meillä pestään myös viisihenkisessä perheessä saman verran pyykkiä. Välillä itse tuskailen sitä pyykkimäärää (kun ei pyykkikorin pohjaa näy ikinä) ja ihmettelen miten sitä pyykkiä voi vaan aina riittää. Mutta tuossa sinun tekstissä ne perustelut tulikin. Tosin meidän kolme lasta ja kouluikäisiä. Mutta laittavat kyllä joka aamu puhtaat (ei siis käytetyt) vaatteet kouluun. Ja sitten väleihin tulee vielä niitä ulkovaatteita yms.

Ihanaa, kun joku muukin ajattelee näin samalla tavalla tästä asiasta kuin minä!🙈😂 Samaistuin tekstiin täysin ja allekirjoitan jokaisen kohdan. Pyykkiä tulee pestyä päivittäin ja paljon! meilläkin pyykit lajitellaan tarkasti värien ja pesuohjeiden mukaan ja tämän vuoksi toisinaan tulee pestyä vajaita koneellisia pyykkiä. Ja minäkin ihan oikeasti ajattelen näin, että koulu- ja päiväkotivaatteet on pestävä joka päivä käytön jälkeen juurikin näiden koulupöpöjen vuoksi. Myös äitini on aikoinaan puhunut meille lapsille niin, että vaatteet suoraan pyykkikoriin, jos ne olivat koulussa tai päiväkodissa päällä, koska koulupöpöt piti pestä niistä pois.

Asun yksin, omistan 7 kg pyykkikoneen ja kuulemani mukaan olen himopyykkäri! Tykkään pestä pyykkiä, nautin puhtaista vaatteista sekä niiden oikeaoppisesta huoltamisesta, siksi pyykkikone laulaa harvase päivä ja viikonloppuna superisti. Kompensoin vajaista pyykkikoneellisista johtuvan maailman tuhoutumisen, vaikka kasvisruualla ja työmatkapyöräilyllä, mutta pyykit pesen väreittäin, materiaaliin sopivalla pesuaineella ja oikeassa lämpötilassa. Ihanaa, että on muitakin jotka tekee niin!

Itsekin asun yksin .Itse olen pikupojasta asti nautinut pyykinpesusta.Tykkään pestä kerralla kunnonkasan erilaisia pyykkejä Itse pesen mielelläni pyykit vanhalla pulsatoripesukonella nykyisnkin Olen pikkupojasta asti tykänyt pyykinpesusta pulsatoripesukoneella .En kaipaa nykyaikaista pesukonetta.Kyllä näinkin tulee tosipuhdasta pyykkiä nykyaikanakin.

Apua mua lähinnä naurattaa tää keskestelu 😀 Mutta silti mulla on yksi sana sulle: värinkerääjäliinat!!!! Mun maailma mullistui, kun tajusin ettei pyykkiä tarvitsekaan lajitella värien mukaan.

Serto on paras pesuaine! Heti-etikkapesuaine on myös todella hyvä.

Meillä vaihdetaan lasten vaatteet joka päivä. Päiväkotiin ei mennä ikinä samoissa vaatteissa kuin edellisenä päivänä. Toinen lapsi on vielä kotona, mutta syöminen on sotkuista, kuolaa valuu ja kaiken näköistä sotkua tulee. Oon myös super tarkka vaatteiden puhtauden suhteen ja en voi sietää nuhjuisia vaatteita. Pahinta on esim likaiset käsipyyhkeet kylässä. Silloin täytyy kuivata vessapaperiin!

Meillä on samankokoinen perhe, samanikäiset kaksostytötkin mutta meillä pestään pyykkiä koneellinen joka toinen päivä. Tuli oikein likainen olo 😀 pannulappujakaan en ole ikinä pessyt, pitäisiköhän 😀

Pitäisi. Nimittäin pestä niitä patalappuja. 😂 Sitä en osaa sanoa että kuinka usein, mutta ainakin toisinaan.

Sähkön kulutusta epäekologisempaa lienee veden kulutus 😊 Meillä asuu 5 henkeä ja pyykkiä pesen joskus koneellisen päivässä ja toisinaan saatan olla pari päivää pesemättä ja tämän jälkeen pestä sitten muutaman koneellisen päivässä. Taaperolla saattaa vähän vaatteet likaantua syödessä, mutta jos ollaan vaan kotona, niin pikku tahrojen takia en vaatteita vaihtele kun likaantuvat seuraavassa ruokailussa kuitenkin. Illalla sitten yleensä kaikki taaperon vaatteet koneeseen.Koululaisilta menee pyykkiin joka päivä alusvaatteet, sukat ja t-paidat sekä treeni vaatteet lähes joka päivä. Itseltä samoin.
Itse en halua kuluttaa vettä turhaan, enkä kyllä sähkökään. Kaikille ympäristö asiat ei ole niin tärkeitä, mutta kukin tyylillään 😊

Oi, onko teilläkin kaasuliesi😍 se on aivan paras!

Niin mietin kans samaa, että ei meillä ainakaan kaikkea heti pestä vaikka tulisi likaa tai olisi urheiltu. Jos on kovin likainen, tahran nopea huuhtelu ja putsaus sappisaippualla joka saa jäädä kuivumaan ja vaikuttamaan seuraavaa pesua varten. Siis en tajunnut, miksi ne likaiset vaatteet pitää heti pestä? Eikö voi odottaa, että kone tulee täyteen vaatteista?

Vai onko teillä kovin pieni kone? 8kg koneeseen mahtuu noin 100 vauvan vaatetta.

Osta hyvä ihminen värinkeräysliinoja. Ei tarvi lajitella joka vaatetta ja väriä erikseen. Nimimerkillä kokemusta on

Lanseerasit nyt kyllä ihan uuden termin ”koulupöpöt”! Ja jäin miettimään tuota aikuisen urheiluvaatteiden pesua, niistäkö tulee aina yksi koneellinen kerrallaan? Ei meillä ainakaan.

Meillä niiden koulupöpöjen takia lapsi vaihtaa vaatteensa kotiin tullessa, en halua, että samoissa vaatteissa ollaan sohvassa tms. Meillä myös pestään hikiset treenivaatteet samantien, koska en halua niitä hikisiä treenivaatteita pyykkikoriin haisemaan. Ja harrastuksesta varmasti riippuu myös se pyykin määrä, kaikkia lajeja ei voi harrastaa shortseissa ja t-paidassa. 😊

Jokaisen omia valintojahan nämä on. Itse en koe vaatteissa kulkeutuvan vaarallisia päiväkoti-tai koulupöpöjä vaikka nuo kolme muutaman päivän samoilla vaatteilla kulkevatkin. Ainakin terveenä ovat olleet, täiltä ja kihomadoilta ollaan vältytty. Ei meilläkään likaisena kuljeta vaikka joka päivä ei pyykkiä pestäkkään;) Itsellä ei vaan aikaa ole liiaksi niin olen kokenut helpoimmaksi pestä muutamat täydet koneet/viikko. Lakanapyykki on kyllä sitten erikseen.

Aamen!! Kuulosti ihan kuin meidän perheen pyykkitarinalta. Meitä on 4 henkeä perheessä ja päivittäin kone pyörii ainakin 2-3 kertaa. Aamuisin puetaan puhtaat vaatteet kaikille päälle ja päivän aikana vaatteita vaihdetaan jokaisen tarpeen mukaan. tämä on asia mihin haluan panostaa arjessa. Arjen luksusta, josta koko perhe nauttii ja lisää meidän perheen elämänlaatua.
Ihania pyykkäyshetkiä sinne!<3

Meilläkin viiden hengen perhe ja jos joku päivä reippailee pyykkikorit tyhjäksi ja kuvittelee, että sitten voi yhden päivän olla pesemättä, niin turha luulo. En tajua miten hitossa sitä pyykkiä on kokoajan! Tuntuu että jos illalla pyykkikori tyhjä niin se täytyy melkein itsestään yöllä. Eikä pyykin määrä vähene kun lapset kasvaa. Isoja vaatteita ei edes mahdu niin paljon kerralla kuin pikkusten vaatteita.

Kunpa olisi joku automaatti viikkaaja – sillä pyykin laitto ei ole mun lemppari hommaa .

No kylläpä tämä aihe nyt puhuttaa, että miten eräässä perheessä pestään pyykit… Meillä pestään eri lailla, mutta mua ei mitenkään häiritse teidän pyykit. Onneksi. On niissä omissakin hoitamista!
Pyykkirauhaa!

Kiitos, että vastasit kysymyksiin. En seuraa muita alustoja, mutta täällä blogin puolella harvoin nykyään vastaat.
Itseäni hieman harmitti postauksen aloituksen sävy kun kerroit naureskellen tämän olevan mielestäsi ”nolla-aihe”. Mielestäni iskit aloituksella meitä aiheesta kiinnostuneita ja kommentoineita avaralla naamaan. Et sinä sitä sanele, mikä asia meitä lukioita kiinnostaa ja puhututtaa. Mielestäni on epäkunnioittavaa tylyttää ”nolla-aihe” heitoilla.
Mutta kiitos siis tästä tekstistä joka tapauksessa.

Täsmälleen sama ajatus heräsi. Tekstin sävy oli muutoinkin ylimielinen. Ja siitä sai sellaisen kuvan, että jos EI pese pyykkiä kuten Karoliinan perheessä, lapset kulkevat likaisissa vaatteissa. Näinhän se ei siis välttämättä ole.

Tuota miehen treenivaatteiden pesua jäin vielä miettimään. Jos mies käy vaikkapa salilla (oon ymmärtänyt, että käy myös salilla ja et tässä eritellyt, mitä lajia tarkoitit), ihan tottako hänen salivaatteensa pestään salilta tulon jälkeen omassa koneellisessaan? Vaikka olisi kuinka iso, ei parista vaatekappaleesta millään tule pestävää kovin paljon.

Jäin miettimään myös tuota sun urheilu-kohtaa. Mihin ovat jääneet hauberin megaisoksi kasvattaneet hiki lentää-vaunulenkit?

Tässä aiheessa ihmetystä varmaankin herättää juuri tuo rajaus että vaatteet olisivat likaisia päivän jälkeen. Pienillä toki mutta muilla? Vaikka selitit asian en siltikään ymmärrä asiaa. Pidän myös puhtaudesta ja perheessämme on 5 henkilöä, emme kuitenkaan käy joka päivä kaikki suihkussa tai pese pyykkiä. Eli puhtauskin on ihmisillä subjektiivinen käsite. Lähinnä oma ihmetykseni on vain tuo älytön työn määrä ja korkeaksi kiristetty rima puhtauden suhteen…. Mutta kaikilla on oma outoja tapoja…. varmasti.

Jatkan vielä sen verran, että jos jokapäiväisistä koneista tulee vajaita niin silloinhan voisi pestä joka toinen päivä ne 1-3 samaa koneellista täysinä. 🤔 Joten tässä valossa joka päivä ja myös vajaina turhaa.
Nolla aihe, mutta tämähän on plussaa blogissa, jos ihmiset innostuu keskusteluun. Hyvää uutta viikkoa!

En usko näitä määriä millään. Myös meillä niin aikuisilla kuin lapsillakin on vähän vaatteita, kaikki kulkevat aina puhtaissa vaatteissa ja silti riittää kerran päivässä koneellinen vaatepyykkiä. Lakanoista ja pyyhkeistä tulee toinen koneellinen 1-2 viikossa. Mutta kolme koneellista päivässä joka päivä viikosta toiseen.. Ei mitään järkeä.

Kuinka paljon teidän kone pesee kerralla? Meillä on 8 kilon kone (puuvillalle, tekokuituja ei voi laittaa niin paljon). Silloin ei tarvii niin monta koneellista, jos ovat samanvärisiä.
Toinen juttu, uusi ekologisempi kone pesee yhtä koneellista kolme tuntia!! Eli pitkät pesuajat ovat ekologismpia (säästävät vettä). Tuntuu kyllä työläältä kuunnella ensin kolme tuntia pyykkikonetta ja sitten tunti-puolitoista kuivausrumpua.

Minä rakastan pyykinpesua.Pyykipesu minun lempihommaa ollu jo lapsesta asti. Tykkäsin vaikka joka päivä pestä pyykkiä .Pesen kerralla isonkassn erilaisia pyykkejä.Pidän varsinkin vuodevaatteiden ja pyyhkeiden pesusta.Minä rakastan pestä pyykit vanhalla pulsaatoripesukoneella nykyisinkin. En kaipaa nykyaikaista pesukonetta. Kyllä pulsaatoripesukoneella tulee tosi puhdasta pyykkiä. Kyllä vanhalla pulsaatoripesukoneella pesee todella suuren määrän pyykkiä päivässä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X