Kolmistaan

Parisuhde vaatii yhdessä nukuttuja öitä

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Esikoinen meni lauantaina bestikselleen yökylään. Ja me päätettiin miehen kanssa repäistä: Levitettiin patjat olohuoneen lattialle pienten mentyä nukkumaan, jotta saatiin pitkästä aikaa nyöhjätä vierekkäin. Nukkua sillä tavalla jalat lomittain, miten aina ennen vanhaa nukuttiin. Toki tällä tavalla voisi tehdä joskus muulloinkin, mutta koska me menemme nukkumaan vain maksimissaan tunti (yleensä puoli)esikoisen jälkeen, ei patjalla löhöilyyn jäisi kauheasti aikaa. (Tämä on muuten yksi lasten välisen ison ikäeron miinus: Pienet herää aikaisin ja iso menee nukkumaan myöhemmin, joten aikuisten pitää kekkuloida täysvalmiudessa pitkä päivä.) 

Yleensähän me nukutaan miehen kanssa nykyisin ihan eri kerroksissa. Toinen – yleensä minä – lasten kanssa ylhäällä ja mies alakerrassa meidän sängyssä. Tilanne ei ole ihanteellinen, päinvastoin, mutta tytöt heräilee edelleen öisin tosi monta kertaa. Ja kun on sen kolme kertaa juossut ylös ja alas portaita, painaa pään oikein mielellään lastenhuoneen lattialle levitetyille patjoille. 

Lauantaina sitten kuitenkin päästiin olemaan kainaloikkaan. Ja nukkumaan yhdessä. Ja miten hyvää se teki! Sitähän sanotaan, että toisen ihmisen vieressä nukkuminen laskee pulssia, rahoittaa ja tekee muutenkin hyvää. Sen uskon! 

Tästä tuli mieleen se, kuinka helposti pariskunnat voi ajautua erilleen. Tietysti erilleen ajatumisessa on kaiken maailman tasoja: Toiset ihmiset lopettaa puhumisen, toiset pussaamisen. Monta kertaa erilleen ajautumista pidetään pariskunnan omana vikana, ihan kun ei arvostettaisi suhdetta, ei rakastettaisi tarpeeksi. Mä saatoin ajatella itsekin niin ennen. Mutta en ajattele enää. Kaksoset ja viimeaikaiset murheet on antanut perspektiiviä tähän(kin) asiaan.

Ennen pienten syntymää mä pidin sitä, että parisuhteessa on läheisyyttä, valintana. Toisaalta ihan itsestään selvänä asiana. Mulle ei tullut mieleenkään, ettei kahdenkeskiselle ajalle miehen kanssa olisi kertakaikkiaan aikaa. Mutta niinpä vaan on, että nykyisessä elämäntilanteessa ihan vaan siihen sohvalla vieretysten nyöhjöttämiseenkin vaaditaan joskus ekstraponnisteluja. Eikä sekään aina riitä! Voi olla, että vaikka kuinka olisi suunniteltu kotitreffejä lasten mentyä nukkumaan, yhtäkkiä joku lapsista saakin hysteerisen itkukohtauksen tai kuume on noussut tai jotain vastaavaa.

Eli: Mikähän tämä mun pointti on? Ajatus hairahtaa kesken sivujorinan. Ehkä se, että kuinka yllättävää onkaan, miten arki voi viedä ihan mennessään. Kun koko ajan vaihdetaan vaippaa. Tehdään ruokaa. Siivotaan ruokailuja. Patistetaan suihkuun. Istutaan nukuttamassa. Pestään pyykkiä. Pestään lattiaa. Kolataan pihaa. Viedään pulloja kauppaan. Tilataan kauppakasseja. Harjataan hiuksia. Imetään nenäimurilla nenää. Käydään Pikkujätissä. Maksetaan laskuja ja kytätään näppylöiden laatua. Silloin se, keneen on aikanaan rakastunut ja johon on itse asiassa rakastunut edelleen, voi jäädä ihan sivuosaan. Ei sivuosaan arjessa, koska siinä tiimikaveria tarvitaan enemmän kuin koskaan. Mutta puolisona. Rakkaana. Kumppanina. Parhaana ystävänä. Rakastajana. 

Mä en usko, että meidän arki tästä juuri minnekään vielä hetkeen muuttuu, mutta ehkä muistutus siitä, miten tärkeä se toinen oikein onkaan, on aina välillä paikallaan. Mä tiedän, että me molemmat tiedetään olevamme tosi erityisessä parisuhteessa. Ja siksi sen vaaliminen on tosia tärkeää, tulipa mitä tahansa lunta tai koronaa ovista ja ikkunoista sisään.  

Mä muistan, kun joskus legendaarisen hotellikeissin aikaan moni arvosteli meidän irtiottoa vauvojen luota sanoen, että ”kyllä ei ihmiset tarvita yhteistä aikaa, jos asiat on hyvin. Riittää, kun kotona pussataan aamulla ja hoidetaan arkea yhdessä. ” Ymmärrän hyvin, että jos arki ei toimi, mikään ei toimi. Ja ymmärrän nyt vielä paremmin sen, miten tärkeää arkiset rakkaudenosoitukset, kuten  ruuan laitto ja kodin siivoaminen myös sen kumppanin hyvinvoinnin vuoksi on. En silti saa siitä ajatuksesta kiinni, että tuo pelkästään riittäisi pitämään PARISUHDETTA mahdollisimman hyvässä kunnossa. Perhe taatusti pysyy koossa ja perhetiiminä vanhemmat, mutta mä ainakin koen,että yhdessä vietetty aika ilman lapsia on aivan älyttömän tärkeää. Siinä kun tulee kuitenkin toisesta esille ne piirteet, joihin on ehkä aluksi rakastunut. Ne, jotka on erilaisia asioita, mitä lasten kanssa tulee esille. Silloin, kun ei tarvitse olla koko ajan äiti ja isi.

Tällaisilla ajatuksilla tähän iltaan. Pitäisi tilata kyllä oikeasti taas lapsenlikka, että päästäisiin yhdessä miehen kanssa tuulettumaan. Mutta minne? Itseä mietityttää korona taas enemmän kuin viikko sitten, ja se luo tietysti omat rajoitteensa. Olisipa miljonääri. Ostaisin meille oman treffiyksiön.

-Karoliina-

Kuva:Pixabay

 

Lue myös

X