Kun introvertti väsyy
Mä olen – kuten olen kertonut -introverttiuteen taipuvaa tyyppiä. Toki tarpeen tulleen sosiaalinen ja puhelias, mutta sisimmässäni vetäytymistä kaipaava sielu.
Joskus ajatellaan, että introvertit ja erityisherkätkin on ujoja. Kuitenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi erityisherkissä on yksi kolmasosa juuri tällaisia minunkaltaisiani “reippaita”yksilöitä. (Inhoan tuote termiä, mutta en parempaa keksi.) Meitä, jotka ikään kuin — minun tulkintani mukaan — rakentavat jatkuvasti ansoja itselleen. Me innostumme kiivaistakin keskusteluista, mutta sitten huomaamme, että keskustelu väsytti meidät täysin. Tai me puuhaamme kaikella tarmolla ja ilolla juhlia…ja sitten toivomme, että ne loppuisivat pian.
Meidän perheessä, kuten olen kertonut, on eletty tosi kuormittavaa aikaa, eikä loppua tälle näy. Päinvastoin. Huoli ja suru on kasvanut eksponentiaalisesti. Samalla olen huomannut, että mitä tiukemmalle joudun, sitä introvertimmaksi alan muuttua. Oikein itsekin hämmästyn, miten pienistä asioista kuormitun. Kärsin migreenistä, verenpaine nousee. Tuntuu, että levottomuus alkaa jyllätä sisällä. Ihan kun siellä rinnan alla ravaisi sata villihevosta. Väsytää, en saa nukuttua.
Kun olen kovilla, huomaan, että tarvitsen rutiineja ja vieläkin enemmän kuin ennen (vaikka rakastan niitä muutenkin). Pienikin heitto normaalista ahdistaa. Eniten olen kokenut stressireaktioita silloin, jos en ole voinut hallita itse sosiaalisen kontaktin pituutta. Liian pitkäksi venähtänyt tapaaminen (muiden kuin omaan rinkiini kuuluvien kanssa) tai jopa puhelu. Inhoan puheluita yleensäkin, nyt vielä enemmän! Mun mies on sosiaalinen ja puhuu mun mittapuulla (ei ehkä muuten) paljon puhelimessa. Mä aloin harkita meille kotiin jopa perjantaina jotain puhelinkoppia, kun en voinut käsittää, että hän puhui vielä kuudelta perjantai-iltana työpuhelua. Vaikken itse edes osallistunut puheluun, tuntui sen kuunteleminenkin tosi raskaalle.
Mietin eilen, tuleeko ihmisen todellinen luonne esille silloin, kun hän on tiukilla. Vai “normitilassa” vai megaonnellisena? Jos mietin itseäni esimerkiksi alku rakastuneena ja huolettomana, on se Karoliina hyvin erilainen ihminen kuin stressaantunut ja surullinen minä. Onneni kukkuloilla kun introvertti puoli toki on minussa, mutta en reagoi moniin ärsykkeisiin niin rajusti kuin heikolla hetkellä.
Oletko huomannut itsessäsi samanlaista vaihtelua introvertti-ekstrovertti- ja toisaalta erityisherkkä-akselilla, kun elämäntilanteet on vaihdellut ilosta väsymykseen ja stressiin?
Sunnuntai-iltoja!
-Karoliina-
Kuva: Tuomo Mulari – Pixabay
Kommentit
Aluksi valtavasti voimia ja hyviä energioita Sinulle! Kaikkea parasta! Olen itse aikuisten lastemme äiti. Olen aikoinani ollut erittäin kovilla ruuhkavuosissani. Jälkeenpäin selviytyminen lastemme lapsuus-ja nuoruusvuosista on tuntunut suoranaiselta ihmeeltä. Luen tätä blogia, koska olen kokemusasiantuntija, jos voin omasta kokemuksestani kertoa, voin sanoa klassisen lauseen: loppu hyvin, kaikki hyvin. Lapsemme ovat hyvinvoivia, onnellisia, menestyneitä, positiivisia ja opitimistisia nuoria aikuisia. Mutta tiedän, millaisessa sumussa voi mennä esim. koko vuosikymmen. Aika vaan kului jälkeenpäin katsottuna erittäin nopeasti. Itse olen erityisherkkä ambivertti. Helpotuin, kun löysin ambiverttiyden. Se kuvaa luonnettani täydellisesti. En ole kumpikaan intro-tai ekstrovertti missään tapauksessa.
Kommentit
Oon ambivertti eli jotain noiden väliltä. Lisäksi erityisherkkä, ja tällä hetkellä tosi ahdistunut ja kuormittunut koronan takia. 🙁
Niin tuttua!!! Ja ärsyttävintä on ahistua ja kuormittua jo positiivistakin asioista, jotka muuttaa rutiinia ja arkea. Jopa ihan vain sellaisten miettimisestä…
Olen erityisherkkä ja kuormitun helposti.Myös väsymys lisää kuormitusta 🙄Sosiaalisen työn takia tarvitsen ympärilleni rauhaa ja hiljaisuutta runsaasti.
Kaipaan ihan hirveästi mökille sinne tietylle kalliolle uittamaan jalkoja järvessä sielä olen irti kaikesta”
Kuulostaa aivan minulta, joten pystyn todellakin samaistumaan. Voimia sinulle ja jaksamista💖.
Oi vitsit kuin hyvin osaat sanoittaa ajatuksia ja tunnetiloja. Onneksi on teitä tunteiden tulkkeja. Pystyy hyvin peilaamaan minuutta ja löytää itseään paremmin. Tykkään ihmisistä, tykkään ihmiskontakteista, mutta ne väsyttävät myös minua. Juhlien järjestämis-esmerkki oli hyvä. Tykkään järkätä juhlia, mutta jossain vaiheessa iltaa väsähdän ja en vaan enää jaksa seurustella. Alan vetäytyä johonkin pöydän ääreen ja kuunteleen muita osallistumatta keskusteluihin. Tanssiminen on eri juttu. Sitä jaksan. 😀 En myöskään uskalla lähteä mökkireissuille samalla autolla muiden kanssa koska tiedän haluavani jossain kohtaa ajoissa kotiin ja vetäytyä sosiaalisuudesta. Musta tuntuu että tässä hommassa ei voi kehittyä, mä vaan olen tällainen.
Sun elämä ei kyllä vaikuta mitenkään raskaalle, ootko miettinyt että ehkä vingut turhan takia 🙂 Rahaa on, puoliso on, duunipaikka on, jatkuvasti irtiottoja on. Ei oikein heru ymmärtämystä nyt näille muka- ’vaikeuksille’.
Voi hyvä tavaton kommenttiasi. Kaikesta ei taatusti avauduta blogissa. Sanasi ovat todella epäempaattisia, ethän voi tietää millainen huoli ja suru oikeasti on kirjoituksen taustalla.
Komppaan täysin tätä kommenttia.
On tämä nettikirjoittelu välillä kyllä mennyt raadolliseksi. Harva uskaltaisi sanoa tuollaista normaalissa vuorovaikutustilanteessa. Mutta netissä bloggaajien unohdetaan välillä olevan oikeita ihmisiä.
Voimia Karoliinalle! Ja kiitos postauksesta!
Onpa törkeä kommentti sallakatariinalta. Tarvitseeko tommosta törkyä edes mennä kirjoittamaan toiselle? Sinuna miettisin ja häpeisin. Jokaisella varmasti on suruja ja huolia toisinaan oli sitten rahaa tai noita ”irtiottoja”, tuskin ne murheita aina pois vie. Eikai onnellisuuskaan rahaan perustu.
Oikeasti? Joku raja tahdittomuudellakin! Voihan olla, että tunnet kirjoittajan henkilökohtaisesti ja kommenttisi perustuu tietoon, mutta silti on asiatonta puida toisen ihmisen fiilisten syntysyitä! Kukaan meistä ei voi sanoa millainen sisäinen kokemus on oikeutettu ja millainen ei.
Blogin kirjoittajalle voimia, tunnistan kuvaamasi kokemusmaailman.
Siis miten kukaan kehtaa kommentoida näin?? Kokemukset on aina jokaisen henkilökohtaisia m, joten kukaan ei voi sanoa onko jollain todella raskasta vai ei. Sinuna miettisin jatkossa hetken, miltä itsestäsi tuntuisi vastaava kommentti!
Mutta anteeksi, kuka sinä olet tuomitsemaan toisen elämän rankuutta? Mistä tiedät mitä kulissien takana tapahtuu?
Ainoa oikea lause kommentississa on ”vaikuttaa helpolta” ja sen tarkoitusta kannattaa miettiä hetki pidempään.
Voimia Karoliinalle!
Noihin puheluihin samastun! Itse olen huono puhamaan puhelimessa, tietenkin itselle erityisen tärkeiden ihmisten kanssa tulee silloin tällöin juteltua pitkiäkin puheluita ja se on mukavaa, mutta muuten en välitä yhtään. Inrovertiksi itsekin määrittelen. Töissäkin odotan aina viimeiseen asti, jos jollekin pitää soittaa. Myös meillä mieheni soittelee paljon enemmän ja melkein aina tulee töistä kotiin luuri korvalla!
Et usko kuinka paljon lohtua tuo se, että en ole ainoa, joka ei jaksa pitkiä puheluita tai vierailuita. Olen pitänyt itseäni jopa outona, kun tarvitsen niin paljon rauhaa ja yksinoloa. Ei varmaan ole yllätys, että elän vanhanapiikana koiran kanssa. Onnellisena vanhanapiikana. Mutta varsinaiseen pointtiini, miksi kirjoitan kommenttia, ostin (tai sain palkaksi, kun olen auttanut veljeä) AirPod prot. Niissä on vastameluominaisuus <3. Aivan loistavat esim. kun imuroin, niin voin kuunnella äänikirjaa samalla tai kun opiskelen, niin kuuntelen YouTubesta keskittymistä auttavia äänimaisemia. Pystyn kuin sulkeutumaan omaan kuplaani – eikä haittaa edes naapurini lauluharjoittelut (sinnikkäästi hän opettelee vaikka matkaa tuntuu olevan vielä hyvin alussa). Toivottavasti sinäkin pääsisit omaan rauhalliseen kuplaasi tavalla toisella ruuhkavuosienkin keskellä. Iso halaus <3
Voi että kuinka lohdullista kuulla, todellakin yhdyn ajatuksiisi ❤ Ja kyllä, tuntuu miten ekstovertilta vaikuttavasta introvertista sulaa yksi luonteen osa pois vaikeiden, väsyttävien, huolestuttavien, uuvuttavien hetkien, päivien ja kuukausien kohdalla – ja miten taas sitten vetäytymisen myötä esiin samalla nousee ärsyyntynyt, herkkä ja ehkä leukaperiä hieman erilailla avaava ihminen…
Kyse on inhimillisyydestä. Ja siitä, että arvostaa arkea itsessään harvinaisen paljon ja on monesta kiitollinen. Ja miten elää jokaisessa hetkessä täysillä – silloin, kun on hyvä olla ja tietysti myös silloin, kun ei ole niin hyvä olla. Siihen inhimillisyyteen kuuluu huolehtiminen varsin paljon… koska halu auttaa ja halu rakastaa. Halu tehdä aina kaikkensa ja vielä parhaiten ikinä. Isoin lahja elämässä on ympärillä olevat oikeat ihmiset, jotka ymmärtää, auttaa ja nostaa ylös eivätkä tuomitse. Me ollaan vain ihmisiä. Ihmisiä, joille pako puheluista, hälinästä ja sosiaalisista jutuista on vaan välillä se ainut pelastava keino.
Ihanaa kun joku pukee sanoiksi sitä mitä itsekin tunnen. Minulla ainakin ”normiluonne” tulee esiin juuri silloin, kun olen tiukilla. Myöskin introverttina haluaisin käpertyä vaan sohvannurkkaan murehtimaan ja stressaamaan keskenäni, sen sijaan että hakisin helpotusta perheestä, ystävistä tms. Ikäänkuin masennun, vaikka laajuudessaan ei ole kyse siitä. Vaikka tiedän, että olisi mahdollisuus johonkin kivaan, en saa aikaiseksi liikkeitä sen eteen. Voisi kuvitella että ystävän yhteydenotto piristäisi, mutta päinvastoin, ahdistun kun pelkään että minun pitäisi esimerkiksi nousta sieltä sohvannurkasta ja mennä tapaamaan häntä Kun kaikki on hyvin, tai vaikka ihan superhyvin, olen kummallisen sosiaalinen, iloinen, pirteä ja kykeneväinen vaikka mihin. Aikaansaamiseni on ihan eri levelillä. Rutiinit ovat minullekin erityisesti tiukkojen aikojen A ja O, niiden avulla selviydyn. Yllättävät tilanteet, yhteydenotot tai muut rutiineista poikkeavat tapahtumat hätkähdyttävät ja usein ahdistavat ja tilanteen normalisoituessa käperryn taas huojentuneena niihin rutiineihini.
Täälläkin yksi itsensä kirjoituksestasi tunnistava. Jännää, miten vaikutat kirjoitusten perusteella hyvin erilaiselta kuin itse olen, mutta toisaalta samalla niin tutulta ja samankaltaiselta.
Voimia raskaan elämäntilanteen läpikäymiseen!
Aluksi valtavasti voimia ja hyviä energioita Sinulle! Kaikkea parasta! Olen itse aikuisten lastemme äiti. Olen aikoinani ollut erittäin kovilla ruuhkavuosissani. Jälkeenpäin selviytyminen lastemme lapsuus-ja nuoruusvuosista on tuntunut suoranaiselta ihmeeltä. Luen tätä blogia, koska olen kokemusasiantuntija, jos voin omasta kokemuksestani kertoa, voin sanoa klassisen lauseen: loppu hyvin, kaikki hyvin. Lapsemme ovat hyvinvoivia, onnellisia, menestyneitä, positiivisia ja opitimistisia nuoria aikuisia. Mutta tiedän, millaisessa sumussa voi mennä esim. koko vuosikymmen. Aika vaan kului jälkeenpäin katsottuna erittäin nopeasti. Itse olen erityisherkkä ambivertti. Helpotuin, kun löysin ambiverttiyden. Se kuvaa luonnettani täydellisesti. En ole kumpikaan intro-tai ekstrovertti missään tapauksessa.