Kolmistaan

Maria Nordin ja Anna Pastak - Yksilönvapaus ei ole hölmöilyä varten

Teksti:
Karoliina Pentikäinen

Lapsia kasvattaessa kuule usein sanottavan (ainakin meillä, öhöm), että vapaus tuo vastuuta. Jos on niin iso tyttö, että voi valita eväiden koostumuksen eväspäivänä, pitää kärsiä itse myös seuraamukset, jos tunkee eväskorin täyteen sokeria ja seuraavassa hetkessä on maha kipeä. Tai jos valitsee, ettei tee koulun jälkeen heti läksyjä, ottaa itse vastuun siitä, että joutuu tekemään läksyt illalla viimeisenä, vaikkei enää yhtään jaksaisi.

Sitä luulisi, että vapauden ja vastuun liiton ymmärtäminen tulisi selkeäksi, kun lapsi kasvaa aikuiseksi. Mutta niin vaan ei näytä aina olevan. Korona-aika on oiva esimerkki siitä. Myönnän itsekin, että omista etuoikeuksistaan päästäminen on ollut välillä tosi vaikeaa. Olen käynyt kaupassa ja nähnyt ystäviä, vaikka ihan varmasti parasta yhteiskunnan kannalta olisi ollut, jos en olisi nähnyt ketään vuoteen. En ole jaksanut ja pystynyt toiminaan aina niin kuin se olisi ollut hyväksi muille.

Jokainen meistä on joutunut vuoden aikana pohtimaan, mitä voi tehdä ja mitä ei. Jokaiseen tilanteeseen ei ole annettu valmiita ohjeita, ei ainakaan aukottomia kieltoja, ja siksi porukka on tuntunut eläneen hyvin erilaisiakin koronavuosia. Toisille korona-vuosi ei ole tehnyt juuri eroa entiseen. Toiset ovat eläneet yksinäisyydessa oman mielenterveytensäkin uhalla. Mä ajattelen, että ihmisten toimintaa on ohjannut se, ajatteleeko ensin itseään (ja bisneksiään), vai toisia ihmisiä.

Kun mä avasin tänään somen, meinasin oikeasti alkaa itkemään, kun näin kahden vaikuttajan insta storyt. Vakavaksi näiden storyjen sisällön tekee erityisesti se, että storyt oli sellaisten naisten tekemiä, joilla on paljon seuraajia. Ja samalla myös paljon vaikutusvaltaa. Heidän kehotuksensa tai esimerkkinsä voivat saada aikaan kaaoksen, jossa on enää turhaa itkeä, kun läheisiä alkaa kuolla ympäriltä.

Ensinnäkin. Maria Nordin. Miten kehtaat rinnastaa Helsingin sivistystoimen maskiohjeistusta natsisaksan diktatuuriin? Ja siihen perään koet oikeudeksesi kannustaa ihmisiä olemaan nyt ROHKEITA? Mielestäni toisten ihmisten hengellä leikkimistä – ilman minkäännäköistä tieteellistä pohja tai referenssiä – ei ole rohkeutta. Itse asiassa maskittomana kulkeminen on silkkaa väkivaltaa kanssaihmisiä kohtaan. Olen täysin pöyristynyt, taas kerran. (Ja kyllä. Voit toistamiseen uhata minua oikeustoimilla. Tiedoksesi, että minua myös pyydetiin mukaan Hesarin juttuun, koska olen yksi niistä, ketä olet uhkaillut. En vaan halunnut lähteä siihen myllyyn, koska tunnen toimintatapasi . Nyt en kuitenkaan voinut pitää enää suutani kiinni. Toimintasi on surullista ja vastenmielistä.)

 

Toiseksi. Anna Pastak. Olen todella hämmentynyt, että päätit lennättää perheesi etelän lämpöön. Luin perusteesi aikaisemmin Instagramistasi: Kerroit, että matkaatte vastuullisesti ja pidätte karanteenin. Se on tietysti hienoa, mutta et taida ymmärtää koronaa ja rajoitusten taustaa. Luuletko, että karanteeni tai edes testit suojaa teitä koronalta? Voitte, oikein noudatetusta karanteenista ja testeistä huolimatta, aivan hyvin sairastua koko perhe ja mitä sitten tapahtuu – sairaalapaikat ja tehohoitopaikat kuormittuvat. Ja jos moni matkii influensserin toimia, on kohta näitä huvikseen matkustavia satoja, tuhansia. Samoin tartuntoja. Ja lopulta käy niin, kun ulkomailla on jo käynyt: Ihmiset kuolevat sairaaloiden eteen, kun tilaa hoitoon ei ole. Tuollainen näköalattomuus ja toisten ihmisten (myös ehkä omien läheisten) hengellä leikkiminen on jotain niin lapsellista, että en löydä edes sanoja.

Kerroit, Anna, Instagramissa, että jos joitakin tämä matkasi ärsyttää, voi lakata seuraamasta sinua. Voi kun asia olisi niin yksinkertaista. Kyse ei ole ärsytyksestä, eikä sinun somestasi. Koronarajoitukset ja -suositukset ovat nimenomaa tehohoitopaikkojen, eli ihmishenkien, suojaamiseksi.

Pahoittelut kurjasta aiheesta viikon aluksi. Mutta tämä oli pakko tehdä.

Jos johonkin haluan käyttää asemaani siitä, että olen tehnyt blogia 10 vuotta ja te olette halunneet lukea ja kuunnella minua, niin tähän korona-asiaan.

  • Olkaa – ihan oikeasti -varovaisia!
  • Ymmärrän hyvin, että läheisten näkeminen tai kotoa poistuminen voi auttaa mielenterveyttä ja kaikki eivät voi lukittautua kotiin. Mutta pliis: Pese käsiä!
  • Käytä maskia!
  • Etäile, kun voit!
  • ÄLÄ JUMALISTE MATKUSTA ULKOMAILLE, JOS EI OLE AIVAN PAKKO!
  • Toimi niiden ohjeiden mukaan, jotka terveyden ammattilaiset on meille antanut.
  • Älä usko huuhaata!
  • Mieti tarkkaan, kenestä otat mallia!
  • Älä ota mallia niistä, jotka eivät selvästikään vieläkään tajua, millainen tauti covid-19 on!

Kiitos <3

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

 

 

 

X