Kolmistaan

Unelmaelämää

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mun piti mennä tänään pitkästä aikaa tehtaalle töihin (koska kaikkea ei voi hoitaa munkaan hommassa etänä), mutta aamulla kurkku tuntui oudolle, joten päätin jäädä kotiin. Kurkku muuttui kyllä normaaliksi varmaan alle tunnissa, mutta mitäpä siitä. Ainakin tuli otettua varman päälle. 

Niinpä mä linnottauduin jo seiskan aikaan meidän alakertaan ja aloitin työpäivän läppärin kanssa, makoillen peiton alla. Joskus kotona työskentely tuntuu vaikeammalle kuin työpaikalla, mutta yleensä mä pystyn hyvin sulkemaan itseni kotonakin sellaiseen työkuplaan, etten kuule, näe tai ajattele kotiasioita.. Niin kävi myös tänään! Sain hommia tosi kivasti eteenpäin ja monessa kohtaa flow otti ihan vallaan. Sellainen työnteko on kyllä ihan parasta. Ainoa miinus on se, että kun on itse draivi päällä, ja muut ei vastaa sun sähköposteihin samalla sekunnilla, harmittaa. (Tosin ymmärrän tämän tosi hyvin. En itsekään joka päivä vastaa.)

No. Anyway. Kun kömmin puolenpäivän aikaan kolosestani lounaalle yläkertaan, miehen ja pienten tyttöjen luo, tajusin, että tämä jos mikä on mun unelmaelämää. Saan tehdä töitä ihan rauhassa ja hiljaisuudessa. Asiat etenee, on kiva olo. Saa luoda ja ideoida uutta. Silti siinä hetkessä mun perhe on kuitenkin vain parinkymmenen askelman päässä. Voin käydä lounastauollisen verran tankkaamassa taaperoenergiaa ja palata sitten vielä iltapäivähommiin alakertaan. Miten parasta!

Samassa hetkessä aloin miettiä, miten erilaisia me ihmiset oikein keskenään ollaankaan. Koska jollekin toiselle mun unelmatyöpäivä voisi olla painajaismainen päivä. Jotkut toiset ovat niin sosiaalisia, etteivät missään nimessä haluaisi tehdä töitä hämärässä alakerrassa yksin. Joku toinen taas kokisi kauheaa syyllisyyttä tehdessään töitä silloin, kun yläkerrassa juoksisi taaperokaksikko. 

Luin eilen jutun toimittaja Aino Huilajasta, joka jätti hommansa uutisankkurina ja siirsi elämänsä ensin pakettiautoon, sitten askeettiseen mökkiin. Tuollaiset tarinat on tietysti niitä ääritarinoita, mutta ne inspiroi mua kauheasti. Ne pistää pohtimaan sitä, millainen elämäntapa olisi itselle paras, jos saisi tehdä IHAN MITÄ VAAN. 

Mä koen, että elän jo aika tosi hyvin sellaista elämää, joka on mun ja meidän näköistä. Siihen on auttanut ikä, oman itsensä tunteminen ja toki parisuhdekin: On helppoa olla onnellinen silloin, kun puoliso on onnellinen hyvin samantyyppisistä asioista, kun itsekin. Jos toinen nimittäin haluaisi extreme-kokemuksia ja kokkareita, olisi mun varmasti vaikeampi olla onnellinen koti-illoista ja peiton alla telkkarin katsomisesta. 

Tämän päivän ahaa-elämys unelmatyöpäivästä sai kyllä pohtimaan vielä enemmän sitä , josko voisi pysähtyä elämässä vielä useammin miettimään, mikä on kaikkein tärkeintä. Mikä tekee onnelliseksi? Mikä vähentää stressiä? Mikä lisää koko perheen hyvinvointia?

Millaiset asiat tekee sut onnelliseksi? 

Kuvassa on mun toinen happy place meidän oman kodin lisäksi, eli mun vanhempien mökkiranta. Pienten lasten kanssa mökillä olo ei ole yhtä rentouttavaa, kun isompien, mutta toivon, että päästään taas lähivuosina nauttimaan mökistä oikein kunnolla.

-Karoliina-

 

Lue myös

X