Miten korona muutti ajatuksia kodista?

On ollut niitä aikoja elämässä, kun koti on ollut vaan tukikohta, jossa vaihdetaan kamat taas seuraavaan reissukassiin. Muistan, että vaikkapa kesällä 2016 olimme F:n kanssa meidän Munkan kodissa yhteensä varmasti vain parikymmentä yötä. Oltiin mummolassa ja mökillä. F isällään ja minä reissuissa. Oltiin ulkomailla. 

Pienten tyttöjen syntymä ja korona on viimein maadoittanut taas paikoilleen. Nyt, kun teen etätöitä, menee viikkoja, etten poistu kotoa minnekään. Mulle se toisaalta sopii: Introverttina rakastan olla yhdessä paikassa. Toisaalta on tässä kääntöpuolensakin: Mitä vähemmän lähden minnekään, sitä vaikeammalle lähtö tuntuu, kun joskus on mentävä jonnekin. Esimerkiksi eilen mun piti mennä iltapäivällä F:n kanssa verikokeeseen. Koko päivän niskassa oli sellainen ahdistus siitä, että tosiaankin jossakin vaiheessa on lähdettävä tallustamaan ihmistenilmoille. Muistettava maski, avaimet ja rahapussi. Niinkin arkinen asia tuntui ponnistukselle pitkän kotoilun jälkeen.

Kun on koko ajan kotona, kotia tarkastelee hyvin eri tavalla kuin ennen. Ensinnäkin työtilan tarve tuntuu nyt merkittävälle. Sinäänsä hassua, että viime kesänä juuri mietittiin, ettei me tarvita alakerran työpistettä MIHINKÄÄN. Siksi suunnitelmissa oleva työpiste jäi ostamatta ja asentamatta. Nyt on vähän eri ääni kellossa.

Toisaalta kotia katselee muutenkin nyt eri tavalla kuin aikaisemmin. Mulla kytee päässä sata (todellisuudessa viisi) eri remontointikohdetta ja niiden ratkaisua. Pitäisi vaan taikoa jostain parikymmentätonnia. Ensin mietin, että jos remppaa alkaisi tehdä täällä askel askeleelta, mutta tunnen kyllä itseni. Kun jotain tehdään, haluan kerralla kunnollista muutosta. Siispä vaan nyt odotellaan ja säästetään (ja toivotaan lottovoittoa, vaikka en edes lottoa). 

Olen joskus kuullut sanonnan, että kotia ei kannata remontoida / huonekaluja ei kannata ostaa ennen kun kodissa on asunut hetken. En ole ennen allekirjoittanut tuota (koska: kaikki mulle heti valmiiksi), mutta täytyypä sanoa, että sanonnassa on vinha perä. Vasta, kun kodissa on asunut hetken, näkee, miten se toimii käytännössä. 

Korona on tuonut kotia vieläkin lähemmäksi, vaikka olen aina ollut kotikissa. Jännä nähdä, miten suhde kotiin muuttuu, kun tästä taudista päästään joskus eroon. Joskus sanotaan, että puolison ei tarvitse täyttää ihmisen kaikkia toiveita. Nyt tuntuu sille, että kodin täytyy: normaalien kodin toimintojen lisäksi kodin on oltava työpaikka, treenisali ja vaikka sun mitä. 

-Karoliina-

P. S Yritin etsiä kuvarullasta kaunista kuvaa meidän kodista, ja totesin, ettei sellaista ole nyt saatavilla. Joka kuvassa potta, kattila ja puoliksi syöty raaka peruna (kyllä)  keskellä lattiaa. Siksi tämä ihan tavallisen aamun räpsäisy tältä aamulta.