Kolmistaan

Farkut, joihin en mahtunut

Teksti: Karoliina Pentikäinen

Mun vatsan pyöreyteen vaikuttaa tosi paljon se, kuinka paljon syön sellaisia hiilareita, joita saa leivästä, pastasta ja kaikista niistä ihanista pullista ja leivoksista, joita rakastan. Niin ja toki sekin, mikä vaihde kierrosta mulla on menossa. Sekin, millainen tilanne on endometrioosin kanssa. 

Mä elelin tosi monta vuotta gluteenittomalla ruokavaliolla, koska mun vatsaoireet oli silloin gluteenin (ja monen muunkin ruoka-aineen) kanssa tosi pahat. Raskaus kuitenkin “paransi” mun IBS-oireita ja samalla pystyin alkaa syömään taas normileipää. Kunnes nyt tämän talven aikana turvotus ja mahakipu on palannut. Tämä on ihan normaalia IBS:n kanssa: olot menevät vaiheittain. En ole kuitenkaan vielä siinä vaiheessa, että voisin luopua ruisleivästä, croisuista, hyvästä pullasta jne. Joten nyt eletään tällä tavalla ja katsotaan, josko jatkossa jaksaisin taas alkaa ruokarajottamaan itseäni. Ruokailuun liittyvät rajoitukset eivät ole lempipuuhaani, koska haluaisin elää ruuan kanssa niin, ettei mikään olisi kiellettyä.

Mutta siis siihen vatsaan. Söin tammikuussa, joulun tukalan olon vuoksi, tosi vähän hiilareita. Tai sanotaanko turhia hiilareita. Vedin kyllä ihan normi kotiruokaa perunoineen kaksi kertaa päivässä ja aamupuurot, mutta vaihdoin turhat välipalaleivät esimerkiksi rahka-annoksiin tai johonkin muuhun, jossa oli hillarien sijaan enemmänkin protskua. Se vei mahakivut hetkeksi kokonaan. Ja samalla mä mahduin kaikkiin mun entisiin farkkuihin tuosta vaan. Kunnes sitten tuli meidän perheen koronakeissi ja siinä vaiheessa söin tasan sitä, mitä alas vaan kurkustani sain…sillä seurauksella, että nyt pääsiäisen korvilla farkut taas kiristää. 

Mua ei kiinnostaa se, painanko kaksi kiloa enemmän vai vähemmän. Se ei ole relevanttia mulle, koska se ei vaikuta esimerkiksi mun terveyteen tai sairastumisriskiin mitenkään. Asia ei vaivaa mua myöskään ulkonäöllisesti, koska ero entiseen ei ole mitenkään radikaali. Mutta vaatteiden puristaminen haittaa! Se tekee olosta epämiellyttävän, tukalan ja vääränlaisen.

Tuskailin hetken oloani, kunnes päätin, että asialle on tehtävä jotain. Nimittäin ostettava uudet housut. Ensimmäinen pari ”uusia” farkkuja löytyi Oldien IG-kirpparilta. Toinen pari samaisia Leviksen viisnollaykkösiä Oldien naapurista, Inch Storesta. Olo oli hetkessä taas hyvä.

Mikä tässä oli nyt se oivallus? No itselleni ainakin se, että joskus asioihin on todella paljon yksinkertaisempi ratkaisu, mitä on alunperin luullut. Kun aloin maaliskuun alussa tuskailla farkkujen puristamista,  aloin tuntea oloni tosi kurjaksi myös henkisesti. Mieleeni alkoi hiipiä ajatus, josko pitäisi laihduttaa. Tai itse asiassa: Ajatus, joka mun päähän hiippaili, oli vieläkin kurjempi. Sisäinen puhe alkoi supista, että “miksi helkkarissa sä nainen syöt pullaa joka päivä, jos tulos on tämä”. Kun sitten aloin pohtia, että tällainen sisäinen puhe ei kyllä ole kiva, eikä mua itseäni, tajusin, että perkele vieköön – Farkkujen on mahduttava mun elämään, eikä päinvastoin.  Mä en halua, että joudun valitsemaan pullan TAI farkut. Haluan molemmat! 

Tähän vielä toim.huom. Mä en pidä laihduttamista vääränä, jos sen motiivit on oikeita ja laihduttamisen tekee aikuinen ihminen, omasta tahdostaan. Mäkin laihdutin pienten syntymän jälkeen ja koin menetetyistä kiloista älytöntä riemua. Se teki mulle tosi hyvää siinä hetkessä!

Ja on myös totta, ettei mun hiilarinsyöntitilanne ole vaan farkkuihinmahtumistilanne. Mun on oikeasti alettava tarkkailla gluteenin ja ei-gluteenittoman ruuan suhdetta mun ruokavaliossa niin, että mun vatsa pysyy terveenä. Mutta se on asia ihan erikseen. 

Mun oli varsinkin nuorempana tapana ajatella asioista “sitten kun -asenteella”. Sitten kun on joku homma tehty, nautin. Sitten kun olen saanut tämän valmiiksi, voin iloita. Sitten kun mahdun farkkuihin, voin pitää kivoja yläosia. Ihan hölmö ajatusmalli. On totta, että sitten kun löydän tasapainon ruuan suhteen, vatsani voi paremmin. Mutta se ei estä minua tässä matkan varrellakin pukeutumasta kivasti. Koska jos ihan tarkkoja ollaan, elämä on pääasiassa matkaa, jonka varrella usein tosi moni asia on ihan rempallaan ja keskeneräinen. 

-Karoliina-

 

Lue myös

X