tajusin, että hetki oli mielettömän hyvä. Mä sain rauhassa kuoria porkkanat ja perunat, kun kaikki KOLME lasta katsoi olkkarissa telkkaria. Ihan hiljaa. Ainakin 5 minuuttia. Tajusin, että hetki oli jotain sellaista, mitä pitäisin perhe-elämän luksuksena – koko perhe koolla yhtä aikaa. Ei riitaa ja karjuntaa. Yhdessäoloa niin, että on kuitenkin tilaa omille ajatuksille ja saa jotain aikaiseksi.
Aloin miettiä, miltä muut hetken lasten kanssa tuottaa erityisesti iloa. Siis ne ihan arkiset. Tässä mun suosikit:
- Aamu Mesin kanssa. Hän herää aina ekana. Aina iloisena. Meillä on aina samat jututkin. Silti se on joka aamu ihanaa. Meillä on mun lisäksi perheessä nyt toinenkin aamuvirkku.
- Ruokailut, jossa koko perhe saa syötyä samalla kertaa (lue: ei kaadu maitolasit tai mielenterveys). Musta on ihanaa katsella lapsia, kun ne vetelee jotain erikoisempaa sapuskaa ihan pokalla.
- Laulavat taaperot ja tanssiva esikoinen.
- Kun esikoinen sanoo: ”Joo,sopii!”
- Rötvääminen lattialla patjalla. Eli sekopäinen ”paini”, hassuttelu, kutitus.
- Iltamakoilu F:n kanssa ennen hänen nukkumaanmenoaan. Se on meidän yhteinen rauhoittumisen hetki.
- Pienten tyttöjen nukutuksessa en juuri perusta, kun se on nykyisin sellaista sekoilua, jonka lopputulosta ei tiedä (vielä 30min vai 3h). Mutta se on ihanaa, kun tytöt tulee pinniksistä halailemaan aina nukutuksessa. Oikein rutistavat kaulasta.
- Sisarusrakkauden seuraaminen sivusta.
- Pihalla olo. En usko edes itse, että kirjoitan näin. Mutta lumien sulaessa, valon lisääntyessä ja taloyhtiöpihalla käpyjä keräillen elämä on vaan tosi hyvin.
- Lapsille lukeminen ja lukeva lapsi. Se tuntuu sille, että edes jotain tehdään/on tehty oikein.
- Kun lapset nukkuu. On ne suloisia. Ja hiljaa. Ja sitten voi katsellessa sitä kauneutta miettien, mitä teki taas päivällä vanhempana väärin. Eiku…tämänhän piti olla kiva listaus.
Mitkä hetket susta on parhaita?
-Karoliina-
Kommentit (4)
Ihania juttuja. Ja sitten toi viimeinen, lasten nukkuessa miettii, että mitä teki väärin.. Niin tuttua ja raastavaa.
Nauti joka sekunnista! Vaikka ruuhkavuodet ruuhkauttavatkin, niin nuo vaiheet lipuvat pikku hiljaa pois lastenne kasvaessa. Esikoinen on teilläkin jo viiden vuoden päästä kiinnostunut muista jutuista, hänhän on rippikouluiässä silloin. Nuo vuodet kurahousukansalaisten kanssa ovat ikimuistoisia. Niitä jäin syvästi kaipaamaan. Heidän iloaan ja juttujaan. Vettä oli meilläkin ”tettä”. Minusta voi tulla toki vielä isoäiti, joten en koskaan sano, ei enää milloinkaan enää. Mutta siihen kuluu vielä useampi vuosi aikaa. Näin uskoisin, ellei ihmeitä tapahtuisi. Ja toteutuuko se optio elämässäni lainkaan. Sitäkään en vielä tiedä.
Yhteiset kujeilu-, kutittelu- ja hassutteluhetket ovat ihan parhaita, silloin näkee lapsen silmistä tuikkeen ja ilon. Tykkään myös iltasatuhetkistä, joiden lopuksi jutellaan päivän tapahtumista (juuri ennen hiljentymistä ja nukahtamista). Tietenkin ihania on myös sellaiset hetken, kun lapsi on ylpeä jostain oppimastaan taidosta ja hän silmät tuikkien, polleana toteaa: ”Olen taitava!”
Tärkeä aihe! ❣
Molemmilla lapsillani (kaksi tyttöä) on sellainen innostuneisuuden ilme, joka kiteyttää persoonien ainutlaatuisuuden ja (somessa sen uskaltaa sanoa nimimerkin takaa…), myös ulkoisen valovoiman. He eivät juurikaan muutoin muistuta toisiaan, mutta se tietty ilme on yhdistävä. Silmät ”tuikkivat” ja sellainen valloittava into heijastuu ympärille. Siinä yhdistyy uteliaisuus, ilo, riemu mahdollisuuksien kirjosta.