Korona vei mahdollisuuden kuunnella omia voimavarojaan

Mulla oli tänä viikonloppuna sellainen tilanne, että olisin tarvinnut lepoa aivan ehdottomasti. Enkä tarkoita levolla vain unta. Vaan ihan sitäkin, että olisi vaan voinut olla ja kellua. Olla pukematta päälle tai huuhailla vaan omassa pihassa pienten tyttöjen kanssa verkkareissa. 

Viikonloppu oli kuitenkin täynnä töitä. Mähän siis teen nykyisin Sidoste-töitä 50 prossaisella sopparilla alkuviikon ja loppuviikosta vastaan vaan akuuteimpiin juttuihin tältä osin. Torstain ja perjantain ole pienten tyttöjen kanssa kotona ja teen siinä sivussa (LOL) sekä Sidostetta, että jotain omien kanavien juttuja. Lauantaina mulla on yleensä kuvauksia ja sunnuntaisin kirjoitan. Teen siis tälleen sunnuntaisin nämä postaukset, kirjoitan yhteistyöjutut jemmaan ja vastaan sähköposteihin. Ennen hoidin tässä myös asiakaskontaktit, laskut ja kirjanpitäjän kanssa asiat, mutta nykyisin mun assari tekee tuon (ja paljon muutakin kyllä).

Eilen lauantaina oli monen yhteistyökuvion kuvaukset ja samalla tajusin myös sen, että olin mokannut yhden aikataulutuksen kanssa täysin. Päällekkäisbuukkaus iski tajuntaan lauantaiaamuna ja yhtäkkiä mä tunsin, kuinka stressitasot nousivat tappiin. Sain ongelman selvitettyä tosi nopeasti ja mitään pysyvää vaurioita tästä ei tullut, mutta kurja olo kesti koko päivän. Mä olen aika ankara itselleni varsinkin työkuvioissa, ja jos niissä munaan, soimaan itseäni aika ankarastikin. Tiedän, ettei se ole viisasta, mutta tietynlainen työmoraali on mussa opittuna tai synnynnäisenä ja siksi otan raskaasti, jos en hoida asioita kunnolla. (Edelleen mietin tosi usein yhtä IG-yhteistyökumppania, jonka postausajat munasin KAHDESTI viime vuonna. Huoh.)

Mä koen, että tämä korona-aika on ollut työnteon kannalta tosi haastavaa myös sen suhteen, miten pitää omasta jaksamisesta kiinni. Itse koin, että alkuvuosi vaikuttajayhteistöiden suhteen oli todella hiljainen. Ehkä hiljaisin vuosiin. Tehtiin assarin kanssa tosi paljon töitä asiakashankinnan suhteen ja tosi monesta paikasta sanottiin tähän tyyliin: “Loistava idea. Pidetään sut mielessä, mutta ei voida tehdä yhteistyötä juuri nyt, koska #korona.” Mun tuloista on ainakin viiden vuoden ajan tullut iso osa yhteistöistä, joten kyllä siinä tammikuun lopulla alkoi hiipiä jo aika isoki pelko puseroon. Mitä tekisin, jos yhteistyöt loppuisi tähän? Miten sovittaa perheen talous eri tavalla ja miten brändi, jota on rakentanut 10 vuotta, voikin yhtäkkiä lopahtaa?

Onneksi muutosta alkoi tapahtua heti jo helmikuussa ja nyt oma kampanjakalenteri näyttää ainakin toistaiseksi ihan normaalille. Itse asiassa tosi vilkkaalle. Joka on aivan ihana juttu! Olen panostanut tänä vuonna vielä enemmän sellaisiin kumppaneihin, jotka on juuri minua ja assarin avulla on ollut helpompi karsia, kontaktoida ja ylläpitää niitä yhteistyökuviosuhteita, jotka koen tärkeäksi. 

Mutta. Samalla tässä on pieni mutta. Meidän perhe on ollut reilun vuoden verran henkisesti tosi tiukilla lapsen sairauden vuoksi (josta ei sen enempää) ja samalla, kun rampataan lääkäreissä ja testeissä ja kokeissa ja koitetaan erilaisia lääkkeitä, meillä pyörii arki, jossa aikuiset käy töissä ja on ihan normaalia perhe-elämää sen iloineen ja suruineen. Tässä tilanteessa olisi järkevää vähentää töitä ja keskittyä jaksamiseen, mutta toisaalta korona on tehnyt sen, että töiden eli tulojen vähentäminen tuntuu liian suurelle riskille. 

Koenkin, että yksi koronan negatiivisimmista vaikutuksista on ollut se, ettei omaa jaksamistaan voi enää kuunnella, kuten ennen. Kun ympärillä on lomautuksia, konkursseja ja työttömyyttä, on vaikeaa alkaa itse tietoisesti leikata töitään. Normaalissa maailmantilanteessa esimerkiksi tässä vaiheessa varmasti lopettaisin asiakaskontaktoinnin hetkeksi kokonaan, mutta nyt se tuntuisi täysin hullulle. 

Ja tottakai tässä painaa vastuu. Mä olen sukkatehdasuran alkumetreillä (jopa alkusenteillä), joten mun into ja kunninahimo on sen osalta tosi suuri. Vaikuttajatöitä ilman en voisi myöskään elää, koska se on mulle ihan elämäntapa. Koen myös vastuuta  siitä, että mä työllistän osaltani myös muita ihmisiä: kuvaaja, assari ja kirjanpitäjä saa osan elantonsa sen mukaan, miten mä hoidan työni. 

No, kuten Branderin Janica sanoi mulle viime viikolla, hommat tulee tehdä “peruna kerrallaan”. Sillä tavalla töitä ja elämää ylipäätään tällä hetkellä on mentävä. Ensi syksyllä pienet aloittaa päiväkodin viitenä päivänä viikossa (jes!)  ja sitten on taas mietittävä uudelleen, miten me jaetaan meidän perheen aika ja työt. Houkuttelisi kyllä ajatus, jossa en tekisi viikonloppuisin koskaan töitä. Mutta miten? Se pitää pohtia. 

Kuka muu tunnistaa tämän korona-ajan haastavuuden työelämän suhteen? Siis totta kai työttömyys ja lomautukset on se kaikista surullisen juttu, enkä vertaa omaa tilannettani missään nimessä siihen. Mutta onko linjoilla yrittäjiä tai freekkuja, joilla on omien rajojen vetäminen nyt erityisen vaikeaa? Miten olette ratkaisseet ongelman?

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä // mekko saatu Ivana Helsinki