Kolmistaan

Momshaming – kun äiti ”väärät” kengät osti

Teksti: Karoliina Pentikäinen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä tein jonkin aikaa sitten yhteistyön, jossa esittelin lasten kengät, josta mä tykkään meidän lapsilla. Ja jota meillä on käytetty F:llä putkeen (toki kokoja uusien) kuusi vuotta. Ja jonka merkin kenkiä on ollut myös Mesin ja Ompun ensikengät. Voin siis sanoa, että olen kenkien suuri fani ja seison noiden kenkien ja niiden ominaisuukisen takana. 

Siitähän se myrksy inboxissa sitten syttyi. Tiesin jo kokemuksesta, että kenkäasia on äitiryhmien uusi kuumaperuna, mutta en osannut silti varautua siihen, kuinka agressiivisia viestejä aloin saamaan. Jos miettii, että yhtä insta storyä katsotaan mulla sellaiset 11-13 000 kertaa, on 5-10 kommentoijan lähettämät viestit vain alle puoli prosenttia näyttökerroista. Mutta se, minkä tyylinen sisältö noissa viesteissä oli – ja mitä siitä sitten seurasi – sai taas miettimään monshaimausta.

Jokainen viesti alkoi muka-ystävällissävytteisellä kysymyksellä siitä, kuinka kengät taipuu käytössä tai vastaavatko ne suositusten mukaisia kenkiä. Kun pyysin, että viestin lähettäjä testaisi kenkää omalle lapselleen liikkeessä, koska jokaisen perheen tarpeet on erilaiset kenkien suhteen, alkoi pommitus siitä, kuinka en saisi mainostaa kyseisiä kenkiä, koska ne eivät ole viestien lähettäjien mukaan lapsen jalkaan hyväksi. Viesti viestiltä lähettäjien sävy alkoi käydä ilkeämmäksi ja uhkaavammaksi, vaikka kerroin, että nämä kengät olen itse kokenut hyviksi, vaikka en tietenkään kiellä, etteikö suosituksen mukaisissa kengissä olisi mitään vikaa, tai että nämä kävisivät kaikille muille.  (Tosin “suositusten mukainen” on Suomen oma termi, ja muissa maissa on osin eri, osin sama, suositus. Kyseessä ei ole siis mikään absoluuttinen totuus, kuten ei elämässä ylipäätään kovin monessa asiassa).

Erikoiseksi tilanteen teki se, että kaikki viestittäjät kävivät myös samaan aikaan, kun keskustelivat minun kanssani, keskustelua Facebookin puolella kenkäryhmässä ja lopulta tuohon ketjuun, jossa keskusteltiin minusta ja meidän lasten kengistä, osallistui kymmeniä äitejä, sadoilla viesteillä. Mistä tiedän tämän? Koska mulla on kätyreitä kaikkialla. Hah. No ei vaan. Ensin mun ystävä, kenkäryhmässä oleva, kertoi asiasta. Ja sitten aloin saada inboxiin viestejä mun seuraajilta, joiden sävy oli seuraava: “Tiedätkö, miten rumasti susta puhutaan tuolla ryhmässä? Itsekin kiinnostaa tämä jalka-asia, mutta olen pahoillani sun puolesta.”

Mua tuo keskustelu ei yllättänyt. Mutta härskeintä tässä koko keississä oli se, että mua pyydettiin poistamaan kenkäpostaukset mun IG:stä sanoin “susta puhutaan jo. Oletko varma, että haluat sen jatkuvan?”. En ole varma juridisista termeistä, mutta minusta tämä kuulostaa uhkailulta. 

Kenkämyrsky laantui ainakin omassa inboxissani näiden muutamien kenkäaktiivien osalta puolessa päivässä, mutta itseäni tuo asia jäi kaivelemaan ilmiön tasolla. Mä allekirjoitan sen, että meillä vaikuttajilla on vastuu. En voisi laittaa taaperolle esimerkiksi korkokenkiä jalkaan ja väittää, että ne tekevät hyvää tälle. Tai juottaa hopeavettä ja paasata sen iloista. Mutta sitten on tuhansia asioita — myös lastenkasvatuksessa ja lastentarvikkeissa — jossa kyse on vaan nyansseista. Tulkintaeroista. Joissa toki joitakin tapoja tukee toiset teoriat ja toisia toiset, mutta absoluuttisia totuuksia on harvoin. 

Mä jäinkin pohtimaan, miksi jollekin ihmiselle esimerkiksi oman perheen suosimat kenkävalinnat ovat niin iso asia, että on niiden puolesta valmis kirjoittelemaan toisesta ihmisestä rumaan sävyyn netissä. Varsinkin, kun kyse ei ole elämästä ja kuolemasta. Eikä sellaisesta asiasta, joka vaikuttaisi radikaalisti häneen tai ympäröivään yhteiskuntaan. 

Mä ajattelen niin, että niin kauan, kun omat valinnat ei satuta muita, ne on ihmisen oma valinta. Samaan ajatusmalliin nojaten mua ei myöskään kiinnostaa, miten naapuri tai joku muu perhe asiat tekee. Missä kengissä joku kaverin lapsi kulkee. Voin kertoa omat suositukseni, mutta en arvota toista sen mukaan, miten hän valitsee.

Ajattelen myös niin, että jokaisella perheellä on ne omat elämän painotukset, jotka jossain toisessa perheessä ei ole. Toisille on tärkeää kengät ja vaatteet, toisille ruoka, kolmannelle kulttuurikasvatus. Kaikki ei voi olla täydellisiä kaikessa. Mä esimerkiksi tiedän, että meillä ruoka on tosi tärkeä aihe. Tiedän, että toimitaan sen suhteen hyvin eri tavalla, mitä monet perheet ympärillä. Se ei silti kerro meistä, eikä heistä, juuri mitään ihmisinä.

Kolmas asia liittyy elämän perspektiiviin. Mä koen, että takertuminen yhteen kasvatuksen osa-alueeseen fanaattisesti — oli kyseessä sitten sormiruokailu, kenkälaadut tai kantoliinailu — kertoo siitä, että vanhempi ei ole ehkä nähnyt vielä vanhemmuutta kokonaisuutena. Tiedän, että tämä kommentti ärsyttää taas monia, mutta tarkoitan tällä sitä, että teitä tuon yhden asian kuinka hyvin ja OIKEIN hyvänsä, vanhemmuutta ei mitata tällä sektorilla. Vanhemmuus ja kasvatus on valtavan iso haaste, jota ei voi suorittaa läpi toimimalla ohjeiden mukaan. Jos lapsi on sairas, vanhempi itse on sairas tai elämä kohtelee kovalla kädellä muuten, on lopulta aivan paskan hailee, syökö lapsi sormin vai lusikalla. Tai oppiiko kuivaksi yksi vai kolmevuotiaana. 

Jos antaisin yhden vinkin tuoreille vanhemmille, niin kehottaisin harkitsemaan tarkoin, minnekä Facebookin ryhmään osallistuu ja minne ei. Jokaisessa nokkamukiryhmässä ei tarvitse olla mukana, mutta toki verkon vertaistuki on kultaakin kalliimpi. Vaikeaa tasapainottelua siis. 

Mitä sä ajattelet, että momshaming-ilmiön takana oikein on? Ja miksi tuntuu, että se on viime aikoina nostanut päätään entisestään, vaikka feminismin nousun myötä tuollaisenhan pitäisi vähentyä?

 

-Karoliina-

 

Lue myös

X