kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 28.05.2021

Uusia tuulia. Vaan mitä?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
24 kommenttia

Jännä juttu. Aina kun ajattelee, että NYT me ollaan tiukilla, sitten  tulee joku uusi käänne. Tällä viikolla se on ollut perheen sairastelu. Tauti alkoi multa. Sitten pienet ja lopulta esikoinen.

On otettu koronatestejä, säädettyä hoitoja ja töitä. Valvottu yöllä ja eilen illalla mies lähti viemään Omppua pikaisesti sairaalaan, kun lapsi alkoi yhtäkkiä yskiä hyljemäisesti. Tiedettiin heti kokemuksesta, että kyseessä olisi kurkunpääntulehdus. Ja niin olikin. Lapsonen sai kortisonia ja nyt toivotaan, että se auttaa. Mullakin menossa kortisonit ja astmalääkkeen tehostus spiiralla. Pärinöitä odotellessa: kortisoni tekee musta aina aivan ruokahimoisen Duracel-pupun.

Positiivinen puoli tässä on se, että sitten ei nukuta sitten millään. Kätevää meidän arjessa,hah.

Mä olen yleensä ajatellut, että elämä on vaan asenteesta kiinni.  Fyysinen virkeys – asenteesta kiinni. Jaksaminen – asenteesta. Puuhakkuus – asenteesta sekin.

Nyt keväinen perheemme koronapelko, kaksosarki, aika tiuha sairastelu ja yksi iso yli vuoden kestänyt, joka päivä elämää painava, huolimykkyrä, on saanut kyllä tarkastelemaan omia asenteitaan uudella tavalla. Vaikka moni asia on asennekysymystä, kaikki ei ole. Kaikkea omassa arjessa ei voi hallita, ja sinne saattaa tunkea sellaista pelkoa, epätietoisuutta ja myräkkää, mille ei kertakaikkisesti voi yhtään mitään!

Sen lisäksi, että olen ollut kiukkuinen, kireä ja pölähtänyt ja epätoivoinen, olen alkanut pohtia, voisiko tätä tilannetta ajatella ”out of the box”. Toisin sanoen ainakin se osa mussa vielä toimii – mun tapa on mennä eteenpäin ja keksiä ratkaisuja.

Jotenkin sitä turtuu väsyneenä ajattelemaan, että elämä on nyt tätä. Mutta todellisuudessa monille asioille voi tehdä muutoksia, jos niitä ajattelee uudella tavalla. Ja kuten sanottu: ei kaikille! Mutta niin kauan, kun kukaan ei ole kuollut, tosi moni asia on mahdollista.

Olen alkanut pohtia A:n kanssa asioita, pieniä ja isoja, joita voitaisiin tehdä toisin. Osa on ihan ajatuksenvirtaa, osan voisi toteuttaa.

Listaan tuli ainakin seuraavat asiat:

  • Molemmille oma liikunta-aika pari kertaa viikossa. Mähän lähtökohtaisesti vihaan liikkua, mutta jälkiolo on ihana. Se purkaisi hyvin stressiä ja toisia energiaa. Ehkä alan harrastaa sitä uintia järvessä, mitä jopa työterveyslääkäri suositteli.
  • Vähemmän hiilaria. Kun on väsynyt ja tiukilla, en jaksa stressata ruuasta. Fakta on kuitenkin se, että hiilari väsyttää ainakin mua kauheesti. Siis sellainen pullahiilari, joka ruualla. Toisaalta tämä ja edellinen ranskalainenpallura ärsyttää – koska oikeasti en usko, että lenkki ja salaatti pelastaa kaiken. Ja sellaisesta terveestä elämäntavasta voi tulla myös paineet. Halun siis korostaa sitä, että tiedän em. asioiden pitkässä juoksussa (hah)tekevän hyvää, mutta niihin ryhtymiseen pitää olla myös voimavaroja. Muuten ne kuormittaa entisestään.
  • AuPair.  Alkaa tuntua jo hyvälle idealle! Mutta mistä tietää, että saa ”hyvän”? Minne se mahtuu asumaan? Kestääkö sitä, että nurkissa on AINA vieras ihminen? Mun luonne vaatii rauhaa ja kotioloja. Mun ystävistä vain ehkä pari on sellaisia, joiden seurassa voi olla kotona päiviä ilman, että kuormitun.
  • ”Puoli-AuPair”. Sitäkin olen pohtinut, pitäisikö palkata joku lukiolainen/MLL-tyyppi tyyliin meille iltahommiin. Joskus voisi vahtia lapsia, joskus pyykätä tai siivota. Keventää mekaanista hommaa.Suhteesta tämä puoliapuolisi varmasti kalliimpaa kuin oikea AuPair.
  • Siivoaja joka viikko. Nykyisin käy joka toinen.
  • Mietin myös mun omien töiden vähentämistä, mutta saan niistä niin paljon voimaa, että tämän idean varmaan hylkään. Tai siis nyt olen JO vähentänyt ja meinaan pitää kesäloman, joten se ehkä riittää.
  • Assarin ja kuvaajan olen palkannut jo duuniin. Samoin kirjanpitäjän. Olen niistä JOKA IKINEN PÄIVÄ onnellinen. Hajoaisi pää, jos yrittäisin tehdä kaiken itse. Siksi mietin, voinko arjessa ulkoistaa vielä enemmän asioita, jotka ei ole mun päähommaa/intohimoa.
  • Minimalismi. Pyörii edelleen mielessä, koska juuri se tavaran kuljetus, siivous, huolto ja eteenpäin laitto vie niin paljon aikaa ja energiaa. Tähän en tarvitse mitään näsäviisastelua ”kyllä se on tuo bloggaajan elämä hirveää kun saat niin paljon tavaraa ja miksi pitää olla koko ajan uusia mekkoja ja takkeja”. Jotta voin kirjoittaa tällaisia ei-kaupallisia tekstejä, täytyy myös tienata. Usein kaupallisiin kampanjoihin liittyy joku tuote tai palvelu. Ja on totta, että työni puolesta saan tuotteita. Nykyisin olen kuitenkin tosi paljon tarkempi siitä, mitä kotiini otan. Kieltäydyn, jos en tarvitse. Mä en itse näe, että ongelma on tässä osasessa. Vaan jossain muussa, ehkä pään sisäisessä tavara-ajattelussa ylipäätään.
  • Ajankäyttö. Esimerkiksi tämä puhelin, jolla nyt postausta kirjoitan samalla, kun nukutan pieniä tyttöjä. Pitäisikö sen käyttöä rajata? Työaikaa rajata,jos ei töitä? Pitäisikö telkkuaikaa rajata? Saavutettavuutta?

Tämmöisiä ajatuksenraakileita tälle päivälle. Jos sulla on (ollut) kuormittava arki, mitä ratkaisuja – isoja ja pieniä – olet löytänyt. Jotain välikevennyksiä tai suuria elämäntapamuutoksia?

Kuva tältä päivältä: Kaikista nuhanenistäni.

-Karoliina-

Kommentit (24)

Meillä on nyt jo koululaiset, mutta tällaisia arjen helpottajia olemme käyttäneet:
– Tein lyhennettyä työaikaa monta vuotta. Arkivapaa keskellä viikkoa auttoi koko viikkoa ja oli parasta aikaa lapsen kanssa.
– Ostamme paljon ruokia lounasravintoloista, tilaamme kotiin ja käymme ravintoloissa syömässä. Teemme lisäksi molemmat ruokaa, joten kukaan ei joudu olemaan jatkuvasti ruoan laitossa.
– Emme ole muuttaneet tai remontoineet. Vasta nyt alamme suunnitella jompaa kumpaa näistä.
– Olemme käyttäneet paljon lastenhoitajaa, jolle maksamme niin paljon, että saamme motivoituneen hoitajan pidettyä pitkään.
– Molemmat vanhemmat harrastavat liikuntaa joka viikko vähintään kerran.
– En kierrä kirpputoreja vaan ostan vaatteet uutena. Olen nopea päättämään, joten vaatteiden valinta ja etsintä ei vie isoa osaa arjesta.

Meillä ainakin hetkellisesti on helpottanut sillä, että mies tekee 4 päiväistä työviikkoa. Yksi päivä on ”hommapäivä” jolloin hän voi tehdä kaikkia rästihommia, kuten auton huollot, katsastukset, pihajuttuja, rauta/ruokakauppa, välillä viikkosiivous yms. Sellaisia hommia, jotka meidän perheellä muuten olisi illoissa ja lisäisi kiirettä (ja jäisi roikkumaan, pitäisi tehdä -hommina). Yllättävän iso helpotus ollut!

Mielestäni MLL:n hoitajien työkuvaan ei kuulu pyykkäys. He hoitavat lapsia ja siivoavat lähinnä vain lastenhoidosta tulleita sotkuja. Jos lapsi nyt sotkee itsensä täysin hoitaja vaihtaa vaatteet ja saattaa laittaa nämä likaantuneet vaatteet peseytymään, mutta ei muuta. En ole varma onko tämä työnkuva muuttunut entisestä, mutta silloin, kun olin MLL:n hoitaja niin homma näin.

Huh, hengästytti jo pelkästään lukeminen. Kyllä jo parin vuoden päästä helpottaa varmasti, vaikka eihän sen sanominen tässä hetkessä lohduta. En tiedä millainen teidän päiväkoti-järjestely on, mutta kannattaa selvittää olisiko Kelan joustava hoitoraha mahdollista. Joustavaa hoitorahaa voi saada silloinkin, vaikka lapset olisivat yksityisessä tai kunnallisessa päivähoidossa. Myös molemmat vanhemmat voivat saada sitä, jos tekevät lyhennettyä työaikaa. Hoitorahan määrä on muutaman satasen, joten mistään isoista korvauksista ei ole kyse. Mutta kyllä sillä nyt parit take awayt tilaa tai kauppaostokset. 🙂

Nyt kolahti tämä postaus. Itselläni taustalla monta vuotta jaksamisen äärirajoilla, mies paljon työn takia matkoilla, pienet lapset, jotka sairastelivat monta vuotta todella(!) paljon, tukiverkkoa ei arjessa, kunnes vakava sairastuminen ja sen myötä totaali pysähdys.

Pahin vaihe on onneksi jo takana ja sen jälkeen havahduin siihen, että jotain on todellakin tehtävä tai ollaan siinä pisteessä, että terveyden lisäksi henkinen puoli flippaa täysin.

Omat selviytymiskeinoni:
-80%työaika, kotiin kahden maissa, aamun jälkien nopea järjestely, pesukone ja astianpesukone pyörimään heti, kuppi kahvia (ei puhelimen selailua lisäksi vaan ihan vaan paikallaan olemista) ja vasta sitten päiväkodille
-kauppakassipalvelu, joka viikko. Kerran viikossa noutoruokaa, kerran viikossa eineksiä. Simppeliä arkiruokaa, iso laatikkoruokaa ja iso kattilallinen soppaa, viikonloppuna spesiaalimpaa. Laatikkoruoka tai soppa sunnuntaina seuraavaksi viikoksi valmiiksi
-robotti-imuri!En lakkaa hehkuttamasta
-kylmäaltistus ympäri vuoden, uimaan/kastautumaan useamman kerran viikossa, pysäyttää tehokkaasti pään surinan
-aamuisin ennen töitä edes lyhyt kävely ja pari kertaa viikossa siihen päälle edes jotain lihaskuntoa, kaikki on kotiin päin, jopa se 15min, kun aikaisemmin jätin kokonaan väliin. Iltapäivisin en jaksa enää liikkua ja olen mieluummin lasten kanssa
-ulkoilua joka päivä(lapsille ja itselleni), mitä enemmän sen parempi. Metsässä ja meren äärellä kaikki on hetken kevyempää
-viikonloppuaamupäivissä vuorotellen miehen kanssa omaa aikaa, toinen hoitaa silloin lounaan ja päiväunikuviot. Omalla ajalla usein kirpparilla haahuilua, säläasioiden hoitoa (auton tankkaus, apteekissa käynti, postireissu yms.), haen mäkistä hampurilaisen ja kahvin, syön autossa ja kuuntelen ysäripoppia. Parasta on, jos mies nappaa aamupäiväksi kaikki lapset mukaan ja lähtee vaikka mummolaan kyläilemään ja saa haahuilla yksin kotona
-iltaisin aikaisin nukkumaan(kaikki), kahdeksan jälkeen en tee enää edes kotitöitä, muuten ei kierrokset laskeudu
-omaan syömiseen huomiota, just ne vitamiinit, säännöllinen syöminen, en skippaa aterioita
-tavarat kiertoon nopeasti, esim. lapsille pieneksi jääneet vaatteet. Lahjoitan usein eteenpäin, kun en jaksa myyntirumbaa. Tulee stressi jo ajatuksesta että pitää odottaa ostajaa kotona noutamaan tavaraa. Ja siisti koti ilman ylimääräistä tavaraa on mulle tosi tärkeää, muuten tuntuu että en pysty rauhoittumaan
-päiväkodista/koulusta/töistä tultua kaikilla puolen tunnin lepohetki, saa ottaa kännykän tai tabletin, pienetkin.
-jos joskus saadaan lapset hoitoon(mitä tapahtuu ehkä kerran vuodessa), tehdään jotain mikä oikeasti lataa akkuja, esim. patikointi luonnossa ja sen jälkeen ruokaa ja saunaa.
-”päiväkahvit” miehen kanssa keskellä päivää lasten ollessa päiväkodissa/koulussa, molempien tehdessä töitä etänä
-iltaisin kännykkä seiskan maissa lentokonetilaan, liittyy kierrosten tasaamiseen

Ja sitten siinä kohtaa kun on kaikista stressaavinta unohdan nämä kaikki, lopetan liikkumisen, uimisen ja oman ajan ottamisen, selaan puhelinta illalla monta tuntia, syön roskaa.. Kunnes taas muistan että näin toimimalla vain pahennan tilannetta.

Tsemppiä ihan älyttömästi!! Lasten kasvaessa helpottaa, mutta tästäkin vaiheesta voi selvitä järjissään. Ja vielä yksi: pyydä lastenhoitoapua, osta apua(jos mahdollista). Tässä itselläni harjoiteltavaa, mutta on helpompi neuvoa muita 😄

Monta kotihoidettua lasta, läpsystä vaihdot, työt kodin ulkopuolella,miehen työmatkat,muutama astma,rytmihäiriöt, ison perheen sairastelumaratoonit,huonosti nukkuvat vauvat, harrastavat isot lapset,ohut tukiverkko jne jne.
Miten sitten ollaan selvitty,pysytty yhdessä,opittu nauttimaan?
*siivouspalvelua ollaan käytetty epäsäännöllisen säännöllisesti
*Lastenhoitoapua ostettu silloin kun läpsystä vaihto on ollut mahdottomuus tai menot päällekkäisiä .
*ruokaostokset kotiinkuljetuksella
*Kerran viikossa tilataan valmista ruokaa
*Minä teen 60%työaikaa,työskentelen hyvin varhaisissa aamuissa.
*Meillä ulkoillaan paljon säällä kuin säällä,tuulettaa myös äidin päätä tehokkaasti
*Meillä retkeillään paljon,metsää parempaa stressinpoistajaa ei olekaan
*Meillä pyöräillään paljon: Pienet kärryyn,eväät mukaan ja ajelemaan,se on ihanaa!Yksin aivan super ihanaa!
*Erillinen leikkihuone keittiön vieressä, ovi suljettavista kun sotkut alkaa ahdistaa.
*Mies hoitaa päätään crossfitissä,minä kävelyillä koiran kanssa.
*Omat saunahetket kotona tai yleisessä saunassa,toinen hoitaa sillä välin iltapalan ja nukutuksen.
*mökkeily: tekemisen varmistaminen kaikille:tramppa,hiekkis,pyörät,keinut,vesi.Kun kaikki on sijoitettu turvallisesti,pystyy vanhemmatkin rentoutumaan.
*äänikirjat:miten ihanaa arjen keskellä uppoutua hetkeksi kirjaan vaikkapa ruokaa tehdessä tai laittaa tabletilta jokin suomenkielinen sarja taustalle pyörimään.
*Vaatehuolto lähellä säilytystä
*Varsi-imuri keskikerroksessa
*Välillä ajoissa nukkumaan,viikonloppuisin herätään vuorotellen vähän myöhemmin.
*Ei liikaa suunnitelmia,eletään tätä hetkeä
*Tämä on nyt tällaista ja hyvää näin,ei haikailla entistä, hengitellään, vähitellen helpottaa ja elämä muuttaa jälleen rytmiään.

Heippa. Täällä lapset 8v, 6v ja 4v. Hässäkkä ja arjen kuormittavuus on enemmän kuin tuttua. Tässä meidän arkea helpottavat asiat:

-Oma työaika 80pros, pienimmillä lapsilla päiväkotia 100pros. Vähintään 1pvä/kahdessa viikossa niin että vien lapset aamulla hoitoon, käyn kävelyllä, syön aamupalan rauhassa, katson tv:tä ja sitten pyykkikone päälle, hoidan kodin kuntoon, maksan laskuja, teen pihahommia, hoidan asioita, syön lounaan rauhassa, käyn ostoksilla jne. Tämä on asia, josta pidän kiinni ja koen että se pelastaa arkemme ja lisää omaa hyvinvointiani, joka tietysti on iso asia koko perheelle. Joskus myös tälläisenä omaksi vapaaksi suunniteltuna päivänä on aivan ihana sanoa aamulla lapsille, että tänään pidetäänkin yllärivapaa yhdessä.

-Kauppatilaus säännöllisesti joka viikko. Tilaan ostokset JOKA VIIKKO kotiinkuljetuksella kaupasta ja AINA perjantaille. Ihana aloittaa vkonloppu täydellä jääkaapille. Vkonlopuiksi tilaan grillattavaa, pizza-ainekset, tortilla-ainekset, herkkuja tms. Sitten vkonlopun jälkeen jääkaappiin jää vain ”arkiruokaa”; makaronilaatikko-aineet jne.. ja tilaan aina jonkun eineksen esim lihapullat, pinaattiletut jna koska joka viikko tulee päivä millon ei ehdi ruokaa tekemään. Ja hallelujaa se ajansäästö kun näpytän puhelimella viikon ostokset esim sellaisena omana vapaapäivänäni kotisohvalta enkä lähde esim prismaan pyörimään. Plus ruokailut on paljon paremmin suunniteltuja näin.

-Robotti-imuri. Sanoja tai perusteluita ei tarvita, paras asia ikinä! Lapsille vaan huikkaan ”siivotkaa nopsaan, laitan imurin päälle!” ja lapset raivaa lattian ja imuri hoitaa hommansa.

Oma taustani 2x erityislapsi, reissutyötä tekevä puoliso (joka koronan myötä ollut oudon paljon kotona). Normi arjessa ollaan oltu pääasiassa viikossa 2-3 yötä joka viikko yhden aikuisen voimin. Tukiverkot lisäksi liian kaukana.
Arkea helpottanut
-osa-aikainentyö (80% pääasiassa 8.30-15.30 välisenä aikana asiantuntijatehtävät)
-lapset päivähoidossa 7.30-16.30 jolloin pääsen yksin. mm kauppaan eikä ole kiire aina, nyt etätöiden aikana olen myös viennit ja haut hoitanut kävellen jolloin liikuntaa tullut kivasti lisää.
-siivoaja 2krt kk
-ruokaa teen aika pariksi päiväksi kerrallaan
-pikkukakkosen aikana oma lepohetki
– usko että tämä mitä teen on oikein riittävää, ei siis mitään itsensä vähättelyä asioiden suhteen
– nukkumaan ajoissa ja somea mahdollisimman vähän. Viimeistään 22 sänkyyn.
– ja uskon että tämä on vain vaihe elämää joka aikanaan helpottaa/ tai ainakin muuttaa muotoaan
-puolison ollessa kotona harrastan liikuntaa, joka toimii hyvänä stressin poistona. Yksin ollessa iltaisin saatan saunoa tai kuunnella musiikkia josta nautin
-elän hetken kerrallaan enkä kuormita itseäni tulevan suunnittelulla, jokin kuitenkin aina muuttaa suunnitelmat 🤷‍♀️

Tsemppiä ja toivottavasti löydätte keinoja tehdä elämästä mahdollisimman kivaa ja nautittavaa.

Minimalismin lisääminen, niin kodin tavaramäärään kuin ruokavalion keventämiseen, jolla huomannut olevan iso ero jaksamisessa. Istumatyöläisenä hiilarit minimiin päivällä, välipaloja, töiden jälkeen syön ’tuhdimmin’ Pari-3 xiikossa kunnon liikkuminen itekseni. En tee mitään ns. velvollisuudesta, toki pakolliset ja lasten asiat hoidan, mutta muuten kaikki ylimääräinen shaiba veks.

Kyllä se lempeä liikunta on yksi parhaista, antaa niin paljon enenmän kuin ottaa 😍 Mikä siinä onkin niin vaikea järjestää aika?! Meillä toimi hyvin se, että kummallakin on tietty arki-ilta, esim. toisella ti ja toisella ke, jolloin saa urheilla just sillon kun haluaa ja jaksaa (ei esim. vasta lapsien nukahdettua). Toiset kerrat yritetään järkkää molemmille vloppuna ja ennen koronaa käytii la aamulla yhdessä salilla niin, että lapsi olo lapsiparkissa. Se oli mahtavaa ja kaikki voittivat!

Kyllä se lempeä liikunta on yksi parhaista, antaa niin paljon enenmän kuin ottaa 😍 Mikä siinä onkin niin vaikea järjestää aika?! Meillä toimi hyvin se, että kummallakin on tietty arki-ilta, esim. toisella ti ja toisella ke, jolloin saa urheilla just sillon kun haluaa ja jaksaa (ei esim. vasta lapsien nukahdettua). Toiset kerrat yritetään järkkää molemmille vloppuna ja ennen koronaa käytii la aamulla yhdessä salilla niin, että lapsi olo lapsiparkissa. Se oli mahtavaa ja kaikki voittivat!

Meillä pelastajia on olleet kuntosalin lapsiparkki, robotti-imuri ja lounasravintola, joka kuljettaa kotiin lämmitystä vaille valmista kotiruokaa.

Voisko ihan vaan päiväkotiarkikin jo auttaa? 🙂

Tsemppiä paljon! Saako kysyä, mikä on tämä yli vuoden painanut huolimykkyrä tai mihin se liittyy?

Mulle toimivin keino äreyteen ja väsymykseen on somen vähentäminen ja liikunnan lisääminen. Marraskuussa päätin että 6-10 h liikun joka viikko ja se on pitänyt! Höpösomen rajoitus on mulla tunti päivässä. Sisältää facen, instan ja blogit. Muuta saan käyttää enemmän, joskin koko ruutuaika on max 2 h päivässä.

Urheilla kannattaa. Siinä pitää kuitenkin muistaa että jos on jo valmiiksi väsynyt (keho stressissä), kunto on huono (niinku on, jos ei oo liikkunut) ja asenne liikuntaa vihaava, keho voi stresaantua liikunnasta entisestään. Lempeät lajit on siis pop. Kävely, jooga, pilates jne. Mä palaudun älysormuksen mukaan hyvin myös hieronnan ja kasvohoidon aikana joten käyn niissä aivan säännöllisesti ihan vaan olemassa 🙂

Sanoitkin, että et halua vähentää töitä. Itsellä taas 80% työaika on ollut ratkaisu tilanteessa, jossa ruuhkavuodet alkoivat tuntua turhankin ruuhkaisilta. Toki työni on todella erilaista kuin sinulla. En kuitenkaan olisi valmis enää tekemään täyttä työviikkoa. Nyt työ ja vapaa-aika on itselle balanssissa. Saan enemmän aikaa perheelle sekä aikaa ihan itsekseni, jota välttämättä tarvitsen palautumiseen. Pidän välillä myös somepaastoja, eli poistan äpit puhelimesta esim viikoksi – toimii. Tsemppiä teidän mietintöihin, kuulostaa että pohtimasi vaihtoehdot ovat teille sopivia. 🙂

Puhelimen käytön rajaus on auttanut mua tosi paljon! Mulla on työpuhelin eli pitkään käytössä ollut numero, johon soittaa sekä tutut että asiakkaat. Siinä puhelimessa on someäppit jne ja kaikki työn puolesta tarvittava.

Lisäksi hommasin toisen puhelimen, jonka numero on vain mun perheellä ja kolmella läheisimmällä ystävällä. Tässä puhelimessa ei ole myöskään sähköposti päällä eikä ladattuna someappeja, mutta on esim. Bookbeat. Vain tämä puhelin pääsee makuuhuoneeseen, jotta ei illalla vikana ja aamulla ekana tule tehtyä töitä tai selattua suotta somea. Ja tätä puhelinta pidän äänet päällä myös lomilla ja vapailla ja iltaisin. Mulle on tärkeää, että läheiset saa mut kiinni 247 siltä varalta jos jotain sattuu, joten en pysty täysin ilman puhelinta olemaan, mutta tää kahden puhelimen ratkaisu on ollut tosi paljon lepoa päälle tuova 🙂

Helpotan ruuhkavuosiarkea seuraavin keinoin:
– 80% työaika
– mummo hakee lapsen tarhasta kerran viikossa ja haen vasta iltapuurolle
– silloin tällöin kalenteriin varaus rauhalliselle aamulle tai pitkälle lounaalle
– siivooja
– kerran kuussa vien lapsen tarhaan vaikka minulla on arkivapaa töistä ja teen omia juttuja

Olen myös ollut kahden lapsen kanssa sellaisen korvakierre- vesirokko- noro yms. kaaos- vaiheen ilman tukiverkkoa pari vuotta yksin (mies oli toisella paikkakunnalla töissä). Päiväkodin henkilökunta oli niin empaattista joukkoa, että vieläkin liikuttaa. Ja silloin oli todella pakko palauttaa lapset vielä osin nuhaisina hoitoon- missään nimessä en pätkätyöläisenä olisi saanut jatkoa töille olemalla puolet kuukaudesta varuiksi kotona.
Mua auttoi säännöllinen työaika (tiedän, ettei sellaista ole yrittäjillä), kirjojen lukeminen ja lyhyet lenkit (kuulostaa vähän pimeeltä, mutta kävin juoksemassa esim. 30min aamulla miehen yövuoron jälkeen, ja sit vielä vääntäydyin töihin). Mutta siis- vaikka kolme kertaa viikossa se 30min liikuntaa voi tuulettaa stressissä hyrisevää päätä.

Pidin sekä omasta että lasten ruoka- ja nukkumaanmenorytmistä tosi tiukasti kiinni viikonloppuisinkin. Siivosin, jos jaksoin. Parina iltana oli lapsilla harrastuksia. Hyödynsin nekin hetket; istuin musiikkiopiston käytävällä vaikka sen 45min tekemättä mitään. Joku olisi voinut ajatella, että iso vaiva mennä sinne harrastuksiin, mutta mulle se tarjosi nimenomaan ne pienet hetket ilman mitään aktiivista pyrkimistä.

Jonkun verran ehdin täydennyskouluttautua. Siinä voimaa toi se, että tähtäsin tiettyyn asiaan ammatillisesti. Välillä oli usko koetuksella, mutta sitten vain hoin itselleni, että merkityksellisyys valkenee ajan kanssa- ei heti kun sitä odotan.

Suojaavaa oli myös se, että välttelin älypuhelimen ostoa tuolloin. En siis altistunut somen kuvastolle ”paremmasta elämästä”. Lisäksi tietämättömyys suojasi- oletin, että ”tällaista tää on”. Mieli osasi sulkea pois ns. ”pakotiet”, jotta kestokykyä pystyi venyttämään. Viimeisin suojaava tekijä oli se, että vanhemmuuden intensiteettiä ei vielä aktiivisesti kyseenalaistanut. Nyt kun tuosta ajasta on 4- 5 vuotta, omien tarpeiden täyttyminen tulee tietoisuuteen voimakkaammin, ja kaipaan tosi paljon enemmän henkistä liikkumavaraa.

Noi sun mietinnät on tosi hyviä. Ihminen jaksaa ja pystyy, jos ei ole muitakaan vaihtoehtoja.
Mulla oli tosi vaikea ”vaihe” vuosia sitten. Ei vaihtoehtoja. Kaksi pientä lasta, ei miestä, kotiapua sain kunnalta kerran viikossa, olimme muuttaneet, joten lastenhoitoapua ei tarjottu mistään. Muistan kun eka kerran pääsin kävelemään ilman vaunuja tai rattaita kadulla niin en todellakasn tiennyt, missä käsiä pidetään.
Korvakierre, toisella lapsuusiän astma, itsellä kilpirauhassairaus. Surua ja huolta. Töitä en saanut ja sitten kun yritin jotain tein laskelman. Plussalle olisin jäänyt 400-500 MARKKAA, joka olisi kai jotain alle 100 euroa nykyisin. Eipä ollut vaihtoehtoja.
Kun olin oikein syvissä vesissä ja ripulia seurasi korvatulehdus, jota seurasi toisen vatsatauti, jonka jälkeen toinen alkoi oireilla astmaansa mm siten, että 5-vuotiaana alkoi kastella sänkynsä, lapsia kaksi, niin en jostain syystä vaipunutkaan hulluuteen vaikka lähellä oli.
Ajattelin, että KYLLÄ TÄÄ JOSKUS LOPPUU. Ja lauloin tiettyjä itseäni rauhoittavia lauluja – ei mitään nykyrokkia – lähinnä tyyliin Kesäpäivä Kangasalla pääni sisällä. Seurasin vain nuotteja suu kiinni ja nk. poistuin paikalta. Ulkoilin lasten kanssa 20 asteen pakkasessakin, koska sisällä se ahistus vyöryi päälle.
Nyt ne on jo 24 ja 26 ja mäki oon viel elossa.
Kyllä tää joskus loppuu oli mulle hyvä mantra. Itse musiikkia en voinut kuunnella, mutta pään sisällä soi paljon mielimusiikkia. Nimenomaan instrumentaalista, ei sanoja!

Hieno selviytymistarina. Nosti kyyneleet silmiin. Kaikkea hyvää sinulle ja aikuisille lapsillesi 💙

Hieno selviytymistarina. Nosti kyyneleet silmiin. Kaikkea hyvää sinulle ja aikuisille lapsillesi 💙

Kiitos😙, kiva kuulla. Oli kyllä pimeitäkin hetkiä, mutta ajattelin että kaikki voi kuitenkin tasaantua jo ihan viikossa-kahdessa. 🌿💐🌿

Ihana viesti ❤️ Hieno tarina!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X