Elämä voi olla yhtä aikaa onnellista ja raskasta

Kuten olette varmaan aistineet viime aikoina mun somesta, on pinna ollut välillä tosi kireänä ja jaksaminen äärirajoilla. Monena päivänä, varsinkin alkuviikosta, on tuntunut sille, että antaisin vaikka oikean käteni, jos saisin lomaa omasta elämästäni. Jos voisin olla VIIKON ihan vaan yksin. Jotta saisi nukkua, jotta saisi olla hiljaisuuden ja siisteyden keskellä. Jotta saisin…vain olla. 

Vaikka tiedän, että tällaiset tunteet on ihan normaaleja ja ymmärrän mistä kaikesta mun oma henkinen ja fyysinen kuorma tällä hetkellä koostuu, olen myös kokenut syyllisyyttä tällaisista ajatuksistani. Meillä on asiat monella tapaa todella hyvin. Tiettävästi kenenkään meidän sairaudet ei ole viemässä henkeä. Meillä on kaunis koti, töitä ja pääasiassa ihanaa yhdessä. On rakkautta ja hellyttää ja haaveita. Kun tällaista listaa alkaa miettimään, tulee joka kerta vielä paskempi olo. Ai miksi? Koska tuntuu sille, että valittaa turhasta. Että on kiittämätön. Että pitäisi pystyä katsomaan oman taakan alta ja nähdä aina ne pilven hopeareunukset. (Fun fact: En aina näe). 

Juuri kun mun ajatukset tempoilivat viime viikolla miten sattuu, satuin selaamaan Instagramia, jossa saman päivän aikana sekä Maisa Rattila, että Minni Väärä kirjoittivat siitä, kuinka ihmisellä voi olla YHTÄ AIKAA monia eri tunteita. Voi olla kiitollinen ja surullinen. Onnellinen ja kuormittunut jne. Mikä valaistuminen! Ei tarvitse päättämällä päättä, onko tässä nyt burn outin partailla vai onnellinen, lyyhistynyt vai energinen, vaan meissä kaikissa on kerroksia. Saman elämän sisällä, joskus jopa saman päivän sisällä. 

Mä keräisin yhteen aikaan mun puhelimen muistiin quoteja, mietelauseita ja aforismeja. Joidenkin mielestä ne on pinnallista höttöä, mutta mua ne auttoi oivaltamaan sellaisia perusteemoja ja punaista lankaa, mitä kohti haluan mennä. Ne toi mulle ymmärrystä mun omista tunteista. Olivat tiivistymiä siitä, mitä kohti tässä vaelletaan. 

Raisan ja Minnin yksittäiset story-nostot, ne muutamat lauseet, tekivät mulle nyt ihan saman fiiliksen: Naiset sanoivat ääneen sen, jonka on itsestäni tiesin, mutta jolle ei vielä ollut nimeä. Tää on nyt tätä – ihan kaikkea! Hyvää ja pahaa. Parasta ja perseestä. 

Musta olisi ihana kuulla, millaiset arkiset some-tekstit tai pätkät on auttanut sua tunnistamaan jotain isoa omasta elämästäsi? Millaisia kannustimia somesta olet saanut ja mitkä some-teot on ollut sillä tapaa merkityksellisiä?

Kun mä aikanani erosin ja toisaalta vaihdoin ammattia, mulle tuli usein pitkiä ja hyvin henkilökohtaisiakin viestejä siitä, miten mun valinnat oli inspiroinut jotain toistakin elämänmuutokseen. Mä muistan, että kun itse kipuilin eron partailla, pienen lapsen äitinä, joku Anna Puun naistenlehtihaastattelu teki mulle saman – se antoi voimia ja uskoa siihen, että tässä munkin tarinassa voi käydä hyvin.

-Karoliina-