kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 06.06.2021

Elämä voi olla yhtä aikaa onnellista ja raskasta

Teksti
Karoliina Pentikäinen
8 kommenttia

Kuten olette varmaan aistineet viime aikoina mun somesta, on pinna ollut välillä tosi kireänä ja jaksaminen äärirajoilla. Monena päivänä, varsinkin alkuviikosta, on tuntunut sille, että antaisin vaikka oikean käteni, jos saisin lomaa omasta elämästäni. Jos voisin olla VIIKON ihan vaan yksin. Jotta saisi nukkua, jotta saisi olla hiljaisuuden ja siisteyden keskellä. Jotta saisin…vain olla. 

Vaikka tiedän, että tällaiset tunteet on ihan normaaleja ja ymmärrän mistä kaikesta mun oma henkinen ja fyysinen kuorma tällä hetkellä koostuu, olen myös kokenut syyllisyyttä tällaisista ajatuksistani. Meillä on asiat monella tapaa todella hyvin. Tiettävästi kenenkään meidän sairaudet ei ole viemässä henkeä. Meillä on kaunis koti, töitä ja pääasiassa ihanaa yhdessä. On rakkautta ja hellyttää ja haaveita. Kun tällaista listaa alkaa miettimään, tulee joka kerta vielä paskempi olo. Ai miksi? Koska tuntuu sille, että valittaa turhasta. Että on kiittämätön. Että pitäisi pystyä katsomaan oman taakan alta ja nähdä aina ne pilven hopeareunukset. (Fun fact: En aina näe). 

Juuri kun mun ajatukset tempoilivat viime viikolla miten sattuu, satuin selaamaan Instagramia, jossa saman päivän aikana sekä Maisa Rattila, että Minni Väärä kirjoittivat siitä, kuinka ihmisellä voi olla YHTÄ AIKAA monia eri tunteita. Voi olla kiitollinen ja surullinen. Onnellinen ja kuormittunut jne. Mikä valaistuminen! Ei tarvitse päättämällä päättä, onko tässä nyt burn outin partailla vai onnellinen, lyyhistynyt vai energinen, vaan meissä kaikissa on kerroksia. Saman elämän sisällä, joskus jopa saman päivän sisällä. 

Mä keräisin yhteen aikaan mun puhelimen muistiin quoteja, mietelauseita ja aforismeja. Joidenkin mielestä ne on pinnallista höttöä, mutta mua ne auttoi oivaltamaan sellaisia perusteemoja ja punaista lankaa, mitä kohti haluan mennä. Ne toi mulle ymmärrystä mun omista tunteista. Olivat tiivistymiä siitä, mitä kohti tässä vaelletaan. 

Raisan ja Minnin yksittäiset story-nostot, ne muutamat lauseet, tekivät mulle nyt ihan saman fiiliksen: Naiset sanoivat ääneen sen, jonka on itsestäni tiesin, mutta jolle ei vielä ollut nimeä. Tää on nyt tätä – ihan kaikkea! Hyvää ja pahaa. Parasta ja perseestä. 

Musta olisi ihana kuulla, millaiset arkiset some-tekstit tai pätkät on auttanut sua tunnistamaan jotain isoa omasta elämästäsi? Millaisia kannustimia somesta olet saanut ja mitkä some-teot on ollut sillä tapaa merkityksellisiä?

Kun mä aikanani erosin ja toisaalta vaihdoin ammattia, mulle tuli usein pitkiä ja hyvin henkilökohtaisiakin viestejä siitä, miten mun valinnat oli inspiroinut jotain toistakin elämänmuutokseen. Mä muistan, että kun itse kipuilin eron partailla, pienen lapsen äitinä, joku Anna Puun naistenlehtihaastattelu teki mulle saman – se antoi voimia ja uskoa siihen, että tässä munkin tarinassa voi käydä hyvin.

-Karoliina-

Kommentit (8)

Elämä kantaa, vaikkei siltä tunnu- sanotaan. Juuri pari päivää sitten naureskelin ystäville, että Maria Nordinin sanoin positiivisella ajattelulla saa vaikka rahaa tilille. 😅 Noh- seuraavana päivänä tilille oli tullut ylisuoritusrahoja Ifiltä, joilla sain roikkuvan veron maksuun.. 👌 Ihan looginen selitys oli rahoille, mutta ajoitus oli… täydellinen. ☺️ Joskus aina elämä yllättää hankalissa(kin) paikoissa.
Halaukset kaikille❤️❤️

Lue tai kuuntele Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt! Siinä oli just tuosta, että elämän ei tarvitse olla esim. ihanaa, mutta raskasta, vaan se voi olla ihanaa ja raskasta yhtä aikaa 🙂 muutenkin niin upea kirja, johon voisi palata uudestaan ja uudestaan!

Luulin aina, että ruuhkavuodet pikkulapsiaikana ovat väsyttävin aika elämässä, mutta nyt tuntuu vielä raskaammalta huoli vanhenevista vanhemmista (83 v.), isällä Alzheimerin tauti. Lisäksi yksinäinen sisareni on vakavasti sairas. Aikuiset lapsetkin huoletta vat välillä, miten pärjäävät elämässä. Lisäksi uupuminen töissä, jatkuva huono nukkuminen ja vaihdevuodet meinaavat välillä musertaa kokonaan. En vähättele pikkulapsiaikaa, se on myös hyvin raskasta huonoine unineen ja sairasteluineen ja muutenkin, mutta nyt tässä vaiheessa, kun itse olen 56 v, muistot kultaantuvat ja kaipaan niin sitä aikaa, kun rakkaat lapseni olivat pieniä. Tuntuu, että elin silloin elämäni onnellisinta aikaa, vaikka kyllä nytkin välillä on myös onnen hetkiä. Mutta koen, että tämä ikä alkaa olla jonkinlaista luopumisen aikaa. Pitää valmistautua luopumaan omista vanhemmista, lapset ovat muuttaneet maailmalle, hormonit heittelevät ja uutta vaivaa pukkaa päälle, ryppyjä tulee ja tukka harmaantuu. On tässä vaiheessa myös omat hyvätkin puolensa.

Super hyvä kirjoitus!
En muista kuka julkkis muutama vuosi sitten sanoi meidän perhe lehdessä näin: pikkulapsivaihe on aivoille maraton, niin kuormittavaa arki on.

Tuo lause on niin monet kerrat minua auttanut.
Itselläni on nyt koronasta johtuen ollut koko ajan fiililkset ”laidasta laitaan”. Helvetillinen kiitollisuus että töitä on ollut koko ajan mutta järkyttävä suru etten ole vuoteen nähnyt 12 ja 15vuotiaita Englannissa asuvia lapsia.

Järkyttävä kaipuu isoja lapsia kohtaan ja silti välillä ärtymystä 5-vuotiasta iltatähteä kohtaan.
Tunteita voi todellakin olla meillä
Kaikilla samaan aikaan niin hyviä, kuin huonoja.
Tsemppiä meille kaikille!

Mulla kantaa ruuhkavuosiarjessa ajatus: ”valitse taistelusi”. Yritän ajatella, että panostan tiettyihin asioihin ja toiset hoitelen vasemmalla kädellä. On se sitten työasia, kodin- tai lastenhoitoon liittyvä asia. Perfektionistin mieltä helpottaa kummasti, kun olen jo edeltä päättänyt, minkä asian kanssa en ala vääntämään. 😊

Eikö sinulle ole järjestettävissä viikon loma omasta elämästäsi? Eikö sellaista voisi oikeasti toteuttaa?

Mä niin tajuan! Musta tuntuu tolta NIIN usein! Nytkin moni asia on todella hyvin- loma alkamassa, perhe kasassa, terveyskin suht ok❣️Mutta sitten on vero ulosotossa- huomenna vika päivä eikä rahaa maksaa.. Ei oikein hymyilytä. Tuntuu, että aina jokin mättää. Mutta niin se kai on ja saa olla. Elämää tämä on. 💛

Mä otin joskus talteen Project Maman Katjalta tällaisen kommentin: ” Yritän siis sanoa, että jos tunnet riittämättömyyttä siitä, että pitäisi ehtiä enemmän, niin ei tarvitse. Et tee mitään väärin, mitään listaa ei ole. On vain ihan erilaisia elämäntilanteita, joiden päälle rakennetaan sitä mitä voidaan.” Mulle se oli hyvä muistutus vaikkapa nyt siitä, että en itse perheen ainoana aikuisena ehdi millään tehdä kaikkea samaa, mitä kahden vanhemman perheissä ehditään. Luen tän edelleen silloin tällöin, niin pysyy mielessä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X