kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 08.06.2021

Leikki-ikäisten kanssa junaan

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

F lähti sunnuntaina loman aluksi mummolaan Hankasalmelle. Me ollaan vielä A:n kanssa töissä ja opettajamummo lomilla, joten esikoisella on paljon enemmän tekemistä, kun voi mummon kanssa viettää kesäpäiviä.

Meillä on lastenhoitaja aina maanantaista keskiviikkoon ja teoriassahan mulla on  50-prosenttinen työaika. Käytännössä teen kuitenkin kyllä töitä usein vähän myös to-pe ja sunnuntain, mutta tällä viikolla mä kuitenkin yritän tehdä melkein kaikki työt alkuviikon aikana, koska minä ja pienet tytöt matkataan esikoisen perään maalle heti torstaiaamuna. Ajattelin, että pidetään tällainen pitkä viikonloppuloma meidän perheen naisväen voimin mummon ja papan luona. Samalla tulee annettua A:lle mun hääpäivälahja: neljä päivää yksin kotona. 

Kun F oli pieni, me matkustettiin F:n kanssa kaksin mummolaan ihan joka kuukausi. Kesäisin me käytännössä asuttiin mummolassa, mutta nykyisin F käy mummolassa usein myös yksin. Siksi odotankin tätä reissua varmasti suhteettoman paljon. Tuntuu ihan kesälomaseikkailulle hypätä Mesin ja Ompun kanssa kolmisin junaan. Olen ollut pienten kanssa kerran junassa, mutta he olivat silloin ihan pieniä vauvoja, joten eivät muista kokemuksesta mitään. Nyt odotetaan kovasti “mäkistä”, eli leikkivaunun liukumäkeä. Varasin meille paikat leikkivaunusta ja mietin, että voisin syöttää nöpöille lounaankin ravintolavaunussa, niin saadaan ohjelmaa koko kaksituntiseksi. Ehkä otan varuilta F:n tabletin mukaan myös hätävaraksi.

Selasin mun vanhoja postauksia ja löysin sieltä junamatkavinkkejä. Pitää lukea läpi tämä vuoden 2014 postaus ja tämä vuoden 2017 postaus ennen matkaan lähtöä. Rattaat ajattelin jättää suosiolla kotiin. Tytöt on tosi reippaita kävelijöitä ja koska eivät nuku enää edes päiväunia rattaissa, tuntuu turhalle roudata rattaita junaan. Ainoa homma tässä on se, että nyt pitää mahduttaa kaikki matkatavarat reppuun, kun rattaat ei toimi kantojuhtana. 

Jakakaa junamatkavinkkejä leikki-ikäisten kanssa, jos teillä on hyviä tipsejä!

-Karoliina-

Kommentit (5)

Aika ei kultaa tämän 50 vuotiaan kaksosöidin muistoja juurikin nukuttamisen, nukkumisen osalta. Se oli kaikkinensa todella vaikeaa ja haastavaa ja varsinkin jos olit yksin kotona ilman toista vanhempaa. Meillä tyttö ja poika olivat nukkumisen suhteen kuin yö ja päivä muutenkin ja kun olivat Saman Ikäiset, oli todella vaikeaa pakottaa samaan muottiin. Ja kyllä kaksosten nukkuminen on aivan eri juttu kuin kahden eri-ikäisen, se on taivaan tosi, niinkuin monet muutkin asiat kaksosten kanssa. Mutta nyt olen aika pöyristynyt näistä kommenteista mitä tähän on kirjoiteltu. Armollisuutta nyt, hyvät äidit toisianne kohtaan!!!
Hienosti sä Karoliina vedät ja myös miehesi, ihana lukea sinun blogiasi, aika p a ljon samojen ongelmien kanssa itse painin vuosia sitten. Sillon ei tullut kyllä yhtä p a ljon ”kuraa niskaan”. Mutta kuten sanottu, ihana blogi kaikkinensa ja hienosti arki rullaa teidän monikkoperheessä😊

Ottaisin rattaat ehdottomasti, ihan tavaroitten ja sen takia jos tulee tarve saada toinen tyttö johonkin aloilleen. Se leikkipaikan liukumäki on taaperolle tosi vaarallinen, varsinkin kun juna keikkuu ja muutenkin lopussa siinä kellahtaa lapsi helposti niin joka kerta kun on menty joku satuttaa ittensä niissä rappusissa tai mäessä. En halua olla negatiivinen, menen itse tosi paljon junalla lasten kanssa ja aina mietin, miksi se pitää olla niin vaarallinen se nurkka. On täysi työ vahtia yhtä taaperoa siinä kerrallaan ollu itellä ettei satu mitään.

Hei tsemppiä! Mä ottaisin paljon eväitä, jotain mieluista naposteltavaa, joilla lapset saa pysymään penkissä tarvittaessa, ja saa itse lepotauon. Kuitenkin ton ikäisiä pitää muuten koko ajan vahtia ja kävellä perässä. Eli rusinat kouraan ja vaikka se padi, et saat hengähtää. Ja toinen: olisko ne rattaat kuitenki hyvät, meinaan siellä asemalla helpompi kulkea? Ja sais ne kamatkin? Vai meinaatko et isompi riesa kuin hyöty.

Parhaana vinkkinä sanoisin, että muistakaa käsidesi. Me olemme saaneet junamatkalta jokaikinen kerta vatsataudin tai jonkin muun keljun pöpön.

Sulla taitaa olla jo se paras viihdyke käytössä. Leikkivaunut olivat ainakin 6-7 vuotta sitten leikki-ikäisten kanssa niin parhaita. Kerrankin saa juoksennella edes takaisin pitkin käytävää, kiipeillä leikkitelineillä eikä turhan metelistäkään tarvinnut aikuisen stressata. Loppuaika meni rattoisasti eväitä syöden. Yllättävän nopeasti ja mutkattomasti meni Tampere-Helsinki väli monen monta kertaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X